Alien: Isolation

Viisitoista vuotta Ellen Ripleyn ja Nostromo-avaruusrahtialuksen kuuden miehistön jäsenen katoamisen jälkeen Ripleyn tytär saa vihiä aluksen mustan laatikon löytymisestä. Tallennin on viety Sevastopol-avaruusasemalle, joten Amanda Ripley lähtee pienen porukan turvin tutkimaan äitinsä katoamista. Sevastopol on kuitenkin pahasti vaurioitunut. Hädin tuskin asemalle päässyt Amanda saa vastaansa odottamattomia vihollisia.

Ridley Scottin avaruuskauhun merkkiteoksen, Alienin (1979) tarinaa jatkava Alien: Isolation kunnioittaa ensimetreiltä alkaen elokuvan juonta, tapahtumia, ympäristöä ja tunnelmaa.

Nyt olis sähköpatukkaa tarjolla

Pelaaja ohjaa Amanda Ripleyta avaruusaseman laidalta toiselle, apunaan matkan varrelta kerättävät aseet ja esineet. Aseilla puolustaudutaan monenlaisilta uhilta, joita ovat Xenomorph-hirviön lisäksi vaarallisiksi muuttuneet androidit sekä arvaamattomat, pelosta sekaisin olevat ihmiset. Revolverin ohella mukana kulkevat esimerkiksi alkuperäisestä elokuvasta tutut sähköpatukka ja liekinheitin, mutta myös pulttipyssy ja haulikko. Teknikkona toimiva Ripley voi tavaroita keräämällä rakentaa vaikkapa sähkömagneettisen EMP-miinan, Molotovin cocktailin ja naulapommin.

Ennen pitkää käy selville, että Alien: Isolationissa ei pärjää juoksemalla ja räiskimällä. Itse asiassa tällainen pelitapa koituu varmaksi kuolemaksi. Xenomorph (tai kavereiden kesken Alien) kuulee helposti juoksuaskeleet ja metelöitsevän pakenijan. Ilmanvaihtokanavan luukusta niskaan putoava otus aiheuttaa kuulokkeet päässä ja pimeässä pelaavalle pienimuotoisen sydänkohtauksen. Kyse ei ole missään nimessä geneerisestä räiskinnästä, vaan ensimmäisen persoonan kauhuseikkailusta, jossa aseet ovat viimeinen keino selviytymiseen.

Tekoälyn juhlaa

Alienin tekoäly on parasta, mitä videopeleissä on hetkeen koettu. Aluksi kuolemat vaikuttavat sattumanvaraisilta, mutta viidettä kertaa samaa rataa läpikäydessään omat virheet alkaa lopulta tajuta. Ilmanvaihtokanavien luukkujen sijainti kannattaa aina tarkistaa, kuten myös niistä valuva läpikuultava mönjä. Elintärkeäksi laitteeksi muodostuu vallan mainiosti toteutettu liiketunnistin, joka on yksinkertaisuudessaan tehokas. Liikkeentunnistimen ruutua osoitetaan eri ilmansuuntiin jolloin tämä näyttää kussakin suunnassa liikkuvat lämmönlähteet, kuten ihmiset, androidit ja alienin.

Tunteettomat androidit muodostuvat tarinan edetessä ikävän pelottaviksi pahiksiksi. Niiden odottamattomuus ja kuolettavuus luo ylimääräisiä puistatuksia erityisesti silloin, kun Ripley ohittaa käytöstä poistettuja, maassa makaavia tai mallinukkemaisesti seisovia kuminaamaisia tekoihmisiä. Sydämenlyöntien tykytystiheys muistuttaa näillä hetkillä pahimmillaan saksalaista ysäriteknoa, sillä koskaan ei voi olla varma milloin tyly androidi herää henkiin.

Vaikeutta kerrakseen

Onneksi Sevastopolin käytäville on sijoiteltu sopivassa määrin hätätilakojuja, jotka toimivat samalla tallennuspisteinä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Alien: Isolation antaisi periksi vaikeustasossaan, päinvastoin. Tallennuksia on annettu käyttöön vain kaksi kappaletta. Jos pelin tallentaa kesken takaa-ajon, voi hyvinkin käydä niin, että joka kerta uusimman tallennustilan ladattuaan pelaajan niskaa odottavat hirviön tuplaleuat.

Vaikeustaso on muutenkin erinomaisen haastava. Melkein – mutta vain melkein – hävettää myöntää, että arvostelun mahdollisimman pikaista julkaisua varten oli pakko välillä valita helppo vaikeustaso normaalin sijaan. Vaikeimmalla asetuksella näillä hermoilla ei pitkälle pötkitä.

Kampanjan lisäksi Survivor-tila tarjoaa lyhyitä, mutta vaikeita ja aikarajoitteisia tehtäviä. Survivor-tilassa voi valita ohjattavan hahmon, jopa itsensä Ellen Ripleyn. Tehtävissä on aina vastassa karmaiseva nimikkovihollisemme. Kovimmat suoriutujat saavat nimensä tulostaulukkoon.

Kontrollit ovat pääosin onnistuneet. Hiiviskely ja taistelu on DualShock 4:lla sujuvaa. Joskus taas pelkkä sähkölaitteiden käynnistäminen on tuskan takana, kun peli ei tunnu ymmärtävän Ripleyn sijaintia, vaikka sankarittaremme käyskentelisikin aivan laitteen edessä. Vastaavanlaiset pikkuviat saavat rutistamaan ohjainta entistä lujempaa, mutta onneksi kontrolleja tarvitsee ani harvoin syyttää kuolemistaan.

Hauskana ominaisuutena PlayStation-kameran voi asettaa seuraamaan pelaajan pään liikkeitä. Piilosta kurkkaaminen onnistuu näin omaa päätä sivulle liikuttamalla. Kameran tallentamat äänet voi nekin halutessaan asettaa pelin vihollisten kuultaviksi. Vaimo aiheutti kerran arvostelijan kuoleman kertomalla television vieressä kuuluvalla äänellä työpäivänsä tapahtumista.

Giger ei käänny haudassaan

Alien: Isolationin graafinen ilme on varsin komeata katseltavaa, lukuun ottamatta tönkköjä ja nykiviä välivideoita. Suurin osa visuaalisuuden onnistumisesta juontuu alkuperäistä elokuvaa kunnioittavista ympäristöistä ja yksityiskohdista. Tutunnäköiset käytävät, tikkaat ja ilmanvaihtokanavat ovat Alien: Isolationin kiehtovuudessa tärkeässä roolissa. Ikkunoista harvoin vilahtava avaruus sykähdyttää. Pysäyttävää lohduttomuutta kuvastavat Sevastopolista irronneet osat, jotka leijailevat painottomassa tilassa.

Itse otus ei sekään sylje tänä vuonna kuolleen H.R. Gigerin visioiden päälle, vaan on sekä ulkonäöltään että animointinsa osalta pelottava vastus. Vierailu Alien-elokuvasta tuttuun pikkuplaneettaan pudonneeseen avaruusalukseen kylmää mutta samaan aikaan myös lämmittää sveitsiläisen taiteilijan ystävien mieltä. Gigerin luomukset on muutenkin tallennettu Alien: Isolationiin vaikuttavasti.

Suurin osa Alien: Isolationin kiehtovuudesta on uskomattoman äänimaailman ansiota. Kuulokkeet päässä se pääsee parhaiten oikeuksiinsa, sillä sekä aluksen olentojen liikkuminen, että pahasti vaurioituneen avaruusaluksen kolina on tyrmäävän taitavasti suunniteltu. Varsinkin pääpahiksen tömistely ilmanvaihtokanavissa saa helposti paniikin valtaan. Äänet kuuluvat oikeasti vasemmalta, oikealta, ylhäältä, alhaalta, läheltä ja kaukaa. Tehosteiden lisäksi taustamusiikki muuttuu painostavasta kauhistuttavaksi tilanteiden mukaan, esimerkiksi silloin kun androidi, ihminen tai otus huomaa varjoissa hiipivän Ripleyn. Musiikki kumartaa tyylikkäästi Jerry Goldsmithin säveltämän elokuvan soundtrackin suuntaan. Jopa äänitehosteet ovien avautumisista hälytyssireeneihin on mallinnettu Alien-elokuvasta.

Hirvittävän hieno

Alien: Isolation sisältää toki vikoja. Edellä mainittujen graafisten ongelmien lisäksi tehtävien ("mene paikkaan B, käynnistä joku laite") ja kenttien samankaltaisuus uhkaa aluksi tappaa kiinnostavuuden, varsinkin kun itse otusta ei näy ensimmäisiin tunteihin lainkaan. Joidenkin tahojen liian pitkäksi haukkuma tarina taas kääntyy sillä hetkellä plussan puolelle, kun pelottava tunnelma vetää pelaajan täydellisesti otteeseensa. Vaikka kauhusta haluaisi toisaalta päästä pois, Alien: Isolationin koukuttavuus pakottaa aloittamaan seuraavan tehtävän – ja lopulta läpäisemään sen. Ja niin edelleen.

Vioistaan huolimatta Alien: Isolationin tunnelma kohoaa pelottavuudessaan Wii U:n ZombiU:n ohella viime vuosien kärkikaartiin. Alien: Isolation nousee kuitenkin useimpien muiden yrittäjien edelle taitavasti toteutetussa kauhun asteittaisessa rakentamisessa. Se on lähes täydellinen kauhupeli, jolle viisi tähteä KonsoliFINin mittapuulla on oikea arvosana.

Ja kyllä, huusin pari kertaa säikähtäessäni.