täytyy kyllä myöntää, että ea on kyllä nostanut päätään uudelleen ja näyttänyt mihin se oikeasti pystyy. hyvä niin, sillä näin hyvää kauhupeliä ei ole nähty sitten avp2 marine kamppanian jälkeen. tarinan pienehkö lässähtäminen estää kuitenkin antamasta viittä tähteä. numeroarvosana olisi kylläkin helposti siinä ysin paikkeilla, sillä kaikki muu toimii paremmin kuin hyvin.
Ensimmäinen jääkiekkopeli sitten vuoden 1994. Tässä on sitä jotain, mutta on myöskin ea pakollisineen bugeineen, jotka taas toisaalta ovat välillä ihan viihdyttäviäkin. Tuskin ea haluaisi luoda täydellistä lätkäpeliä että seuraavanakin vuonna olisi ostajia uuden perässä.
Räiskinnän ja seikkailun välinen tasa-paino on pahasti räiskintään kallellaan, vaikka peli olisi selvästi ollut parempi vähemmällä toiminnalla ja enemmällä tutkimisella.
Kuten on jo tullut mainittua, Indiana Jones-hengessä mennään ja jos satut olemaan ensimmäisten Indy -elokuvien ystävä, tulet pitämään tästä pelistä.
Suosittelen.
Vuoden suurin pettymys?
Miten näin suuri sarja voi ottaa näin valtavan askeleen, taaksepäin?
Minne katosivat kaikki San Andreasin onnistuneet uudistukset?
Minne katosi hyvä, koherenssi, johdonmukaisuus, hauskuus?
Minne hävisi tarinan ote, hyvän alun jälkeen?
Sarjassaan selvästi heikoin.
Näin muutaman kuukauden mietinnän jälkeen ollaan tultu pisteeseen, jossa yksinpeli on kerran liian kiireellä ahmittu läpi ja nettipeliä on pelattu parisen kymmentä tuntia. Täytyypä todeta että yksinpeli pääsee loistamaan vasta parin tunnin pelaamisen jälkeen, joten uudelleenpelaaminen ei ainakaan tälläisenä peliharrastajan kannalta kiireisenä syksynä innosta.
Kuten moni muukin peli, tämäkin on parhaimmillaan moninpelinä kavereiden kanssa. Graafisen puolen heikkoudet jäävät toisarvoisiksi seikoiksi kun mitellään keihäänheiton ja 100m juoksun paremmuudesta kaveriporukassa. Jatkaa isiensä tiellä (Decathlon, Summer Games, Daley Thompson's Decathlon jne.). Lajikirjoa on riittävästi, mutta niiden laatu heittelee ja osa lajeista ei kyllä montaa pelikertaa näe, osa puolestaan erittäin hauskoja ja onnistuneesti toteutettuja.
Tunnelmallinen ja näyttävä peli, jossa erityisesti tarinaan ja kehyskertomukseen on kerrankin panostettu. Pelin tarinasta löytyy koskettavaa draamaa ja kiinnostavia henkilöhahmoja. Graafisesti peli on erittäin näyttävä ja hieno musiikki pitää osaltaan tunnelmasta huolta. Peli vie mukanaan elokuvan tavoin, tarina imee mukaansa. Henkilöhahmojen animointi on tehty elokuva-budjetilla ja välineillä, ja sen kyllä huomaa. Andy Serkis & Weta Digital (Lord of Rings) ovat vertaansa vailla elävöittäessään Narikon, King Bohanin ja muiden kasvot ja liikkeet..
Simpons faneille pakkohankinta, peli on täynnä sarjasta tuttua huumoria ja tapahtumia. Co-op moodissa parhaimmillaan, ja todellista tupla-hupia. Graafisesti jää parannettavaa, mutta sarjan henki ja hahmojen persoona on saatu mukaan peliin hienosti.