(Jaakko Herranen, 08.04.2015 - 17:56) Sega aloitteli vuosituhannen alussa Shenmue-saagaansa kahden pelin verran. Tarina päättyi rutkasti ennen aikojaan jättäen pelaajat odottelemaan kieli pitkällä sarjan kolmatta osaa.
(Harri Hartikainen, 04.04.2015 - 13:38) Sony on julkistanut PlayStation Blog -sivustolla kuluvan kuukauden PlayStation Plus -jäsenille veloituksetta tarjottavat pelit.
Vanhat tittelit väistyvät tällä kertaa uusien tieltä keskiviikkona 8. huhtikuuta.
(Petri Kataja, 27.02.2015 - 21:50) Wii U:lla, 3DS:llä ja Steamissa ihastusta herättänyt Shovel Knight saapuu PlayStation-alustoille tänä vuonna. Retrokas peli on nyt saanut julkaisupäivämääränsä muutaman kuukauden päähän.
(Harri Hartikainen, 24.02.2015 - 20:59) Joulukuussa Rockstar kiusoitteli kauan kaivatuilla Grand Theft Auto V:n ryöstötehtävillä trailerin muodossa. Tarkempaa julkaisupäivää ei tuolloin kuitenkaan kerrottu.
Tänään julkaistun tiedon mukaan odotetut tehtävät julkaistaan maaliskuun 10. päivä latauspaketin muodossa.
Pelin PC-versio sai uuden julkaispäivän, joka on 14. huhtikuuta.
(Harri Hartikainen, 27.12.2014 - 11:11) Koko joulun ajan huonosti toiminut PlayStation Network on vähitellen palaamassa toimintaan. Palveluun kohdistettu hyökkäys on haitannut muun muassa PlayStation-konsoleilla verkkopelaamista.
(Harri Hartikainen, 27.11.2014 - 11:15) Sony on julkistanut PlayStation Blog -sivustolla joulukuun PlayStation Plus -pelit. PlayStation 4:lle tarjotaan pelattavaksi DC Comics -hahmoihin perustuvaa Injustice: Gods Among Us Ultimate Editionia sekä villinlännen maisemiin sijoittuvaa Secret Ponchosia.
(Harri Hartikainen, 26.11.2014 - 12:21) Minecraftia Xboxilla pelaavat voivat hankkia itselleen kymmeniä Star Wars -hahmoja. Disney, Lucasfilm ja Microsoft ovat yhteistyössä tuoneet ostettavaksi 55 hahmon lisäsisältöpaketin.