BioWare petti. Piti olla "tummasävyistä sankarifantasiaa", tuoretta näkökulmaa, pelaajan valintoja, toimiva padiohjaus ja ties mitä. Lähinnä Dragon Agesta jää tunnelmat, että BioWare on halunnut palata länsiropen kaavaan ilman Baldur's Gaten tai Star Warsin kaltaista lisensoitua maailmaa, ja siinä sivussa varsinaisesta pelistä ei ole tullut erityisen uraauurtava millään tasolla. Seikkailu kulkee yhdellä ja samalla akselilla eri aloitushahmoista huolimatta, ja haarautuva dialogi tarkoittaa dialoginippuja, joita punotaan jatkuvasti yhteen, joskus kömpelöstikin.
Todella hyvä räiskintä, kaikin puolin. Yksinpeli voittaa Call of Dutyt mennen tullen, samoin co-op. Uudistuksia ei ole ainakaan liikaa ykkösosaan verrattuna, mutta omasta näkökulmasta kaikki virheet on nyt korjattu. Uusi kokemuspistejärjestelmä varsinkin on iso plussa, samoin entistä monipuolisempi oman hahmon muokkaaminen.
Ei mitään suurempia miinuksia. Jos ykkösosa kelpasi, kelpaa takuulla tämäkin, sillä itse en jaksanut ykkösosaa koskaan pelata läpi.
(Oliver, 24.11.2009 - 09:05) Iso-Britanniassa päämajaansa pitävä konsolitarvikevalmistaja Datel on haastanut Microsoftin oikeuteen kilpailun rajoittamisesta, kun Xbox 360:n äskettäinen käyttöjärjestelmäpäivitys estää useimpien lisensoimattomien muistikorttien käytön konsolissa.
Vanhana Banjo-fanina suhtauduin aluksi Nuts & Bolts:iin epäilevästi, mutta epäilin ihan turhaan. Mahtava peli, vaikkei kulkuvälineiden rakentelu ole sitä kaikkein Banjomaisinta settiä.
(Tuomas Tonteri, 23.11.2009 - 00:00) Lipsin ykköshitit haastavat SingStarin. Onko laulaminen vieläkin pelkkää huulenheittoa, vai joko saa bailata täysillä?