E3 2013: Grand Theft Auto V uusissa kuvissa
Blogi

GTA V teki Michael Bayt ja tienasi miljardeja – nyt se tuntuu edeltäjäänsä vanhentuneemmalta

Joonatan Itkonen

KonsoliFINin vastaava päätoimittaja. Olen Suomeen paluumuuttanut keskittymishäiriöinen autisti, joka tykkää erityisesti tarinavetoisista tunnelmoinneista ja rakentelusta. Tavoitteenani on rakentaa entistä inkluusivisempaa ja kansainvälistä peli- ja elokuvakulttuuria kotimaan skeneen.

KonsoliFIN jatkaa GTA-sarjan muistelemista ennen GTAVI:n julkaisua. Tähän mennessä olemme porukalla nostalgisoineet sarjan alkuaikoja ja vierailleet neljännen osan ankeissa maisemissa. Nyt vuorossa on viimeiset kolmetoista vuotta maisemaa dominoinut viides osa, joka on yhä yksi pelialan suurimmista hiteistä, mitä maa päällään kantaa.

Vaikka Grand Theft Auto V muistetaan nykyään enemmänkin sen rahaa tulostavasta online-sisartuotteesta, se oli hetken aikaa jälleen yksi taidonnäyte Rockstarin kyvystä käyttää pop-kulttuurin aapista hyväkseen satirisoidakseen amerikkalaista unelmaa ja sen sivuoireita. Kyseessä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun Rockstar hyödynsi elokuvia peliensä kerronnassa, eikä edes välttämättä paras. Monella tapaa GTA V oli kuitenkin merkkiteos, joka lopullisesti muutti tavan, jolla Rockstar käsitteli pelien ja elokuvien välimaastoa tuotannoissaan.

GTA V:een asti Rockstarin tuotannot olivat suoraviivaisempia viittaustensa kanssa. Grand Theft Auto: Vice City istutti pelaajan suoraan Oliver Stonen Arpinaama -elokuvan kohtauksiin, jopa suorien dialogipätkien kera. The Ballad of Gay Tony käytti kuvakulmia ja musiikkia William Friedkinin kontroversiaalisesta kasarijännäristä Cruising. GTA IV lainasi kohtauksia Martin Scorsesen koko repertuaarista. Mutta GTA V vei kaiken astetta pidemmälle. Se ei tyytynyt vain kohtausten uudelleenluomiseen tai repliikkien toistamiseen eri tilanteissa: se teki itsestään Hollywood-tasoisen tuotannon, jonka jokainen osa-alue eli pelin ja elokuvan harmaassa välimaastossa.

Grand Theft Auto IV ja V -pelien välissä yhtiö oli käynyt harjaannuttammassa taitojaan loistavan Max Payne 3 -räiskinnän parissa, joka lainasi railakkaasti niin Tony Scottin höyrypäisistä kostotarinoista kuin Fernando Meirellesin provokatiivisesta mestariteoksesta City of Godista. Nälkä oli kasvanut syödessä, ja Grand Theft Auto V otti seuraavan loogisen askeleen: se emuloi tunnettujen ohjaajien kokonaista tyyliä, eikä vain yksittäisiä elokuvia, ja antoi pelaajalle vapaat kädet elää tarkasti rekonstruoidussa versiossa näiden elokuvien maailmaa, jossa viittausten ei tarvinnut olla niin räikeitä. Kaikki oli jo itse asiaa. Lopputuloksena oli niin massiivinen hitti, ettei paluuta entiseen enää ollut.

Kuva
Uusia GTA V -kuvia julki joulun kunniaksi, kenties myös julkaisupäivämäärä

Kaksi Michaelia, Bay ja Mann

GTA V käyttää visuaalisena kielenään eniten kahta Los Angelesin modernia runoilijaa: Michael Baytä ja Michael Mannia. Mannilta on lainattu erityisesti viileän sinertävät värit ja pitkät varjot, joihin erityisesti Michael DeSantan itsetuhoinen antisankari piiloutuu enemmän kuin kerran tarinan aikana. Baylta puolestaan on lainattu höyryjunan lailla puuskuttava machoilu ja anarkistinen huumori, josta Werner Herzog varoitti, ettei katsojan tulisi katsoa poispäin. 

Heti prologista lähtien on selvää, että Rockstar jahtaa erilaista fiilistä kuin ajoittain inhorealistisessa GTA IV:ssä. Hahmot liikkuvat napakammin ja tyylitellymmin kuin elokuvasta, verrattuna edeltäjän raskaisiin askeleisiin, jotka oli tietoisesti mallinnettu sellaisiksi Rockstarin RAGE- ja Euphoria-pelimoottorien avulla. Ampuminen ja ajaminen näin ollen myös toteutuvat "rule of cool" -mittapuulla, eli jos jokin näyttää siistiltä, on todennäköistä, että sen voi tehdä. 

Toinen hyvä esimerkki tästä tulee muutama tunti tarinan alusta, kun Michael De Santa ja Franklin Clinton tapaavat ensimmäistä kertaa. Kaksikko ajautuu takaa-ajoon pitkin Los Santosin valtateitä jahdaten Michaelin pöllittyä venettä, jota toiset rikolliset hilaavat rekalla kohti uusia vesiä. Kohtaus on kuin suoraan Bad Boys -elokuvasarjasta, jossa pelaajat pääsevät itse hoitamaan toiminnan. Ollaan tultu kauas GTA IV:n hitaasti avautuvasta kostosaagasta ja sen kolisevista autoista, tuulitakeista ja ikääntyvistä itä-eurooppalaisista mafiosoista, jotka elävät nostalgianhöyryisessä päiväunessa.

Bayn suuresta tuotantokoneistosta on lainattu myös muihin osa-alueisiin, jopa elokuvista, joita herra ei itse ohjannut. Trevorin erämaan toilailut käyttävät hyväksi Con Airista tuttua ilmeikkyyttä ja samaa kipeää mustanpuhuvaa huumoria. Siinä missä ysärirymistely repi huumoria Steve Buscemin esittämästä kannibaalista, niin samoin GTA V vyöryttää estradille mitä järkyttävimmän määrän arkkityyppejä, jotka olisivat kotonaan Jerry Bruckheimerin tallissa.

Kuva
Lisää kuvia GTA V:stä

Vuosikymmen yhtä rellestystä

Tuskin kukaan olisi osannut arvata, miten iso hitti GTA V:sta lopulta tulisi. Vaikka Grand Theft Auto -sarja oli aina myynyt hyvin, harppaus neljännen osan muutamasta kymmenestä miljoonasta myydystä kappaleesta vitosen satoihin miljooniin osoitti, että kansa oli puhunut. Ihmiset halusivat, että jos sarja menee johonkin suuntaan, niin parasta olisi, että se menee liian pitkälle. 

Näin GTAVI:n kynnyksellä paluu 2010-luvun alkupuolelle tuntuu suorastaan nostalgiselta. Elokuvafanina on yhä palkitsevaa käydä katsomassa, miten Rockstarin taidot kahden eri taiteenlajin kerronnassa ovat kehittyneet ja miten valloittavan pöhkösti heidän pastissit elävät yhdessä yhtenäisessä maailmassa. Los Santos muistuttaa ajoittain jopa unohdettua Cool World -elokuvaa, jossa aikuisille suunnatut piirretyt elävät omassa anarkistisessa maailmassaan, jonne normaaleilla ihmisillä ei ole asiaa. Miten muuten sitä voisi selittää pelin sisäisen arjen, jossa Michael Mannin Heat-elokuvan tiukka visuaalinen ilme yllättäen katkeaa kuin seinään, kun aavikon reunalla joka ilta Thelma & Louise -elokuvan päähenkilöt ajavat täyttä vauhtia kanjoniin?

Samalla aika on jotenkin jättänyt tämän tyylisen eksessiivisyyden jälkeensä. Maailma on muuttunut radikaalisti viimeisen vuosikymmenen aikana, eikä 2010-luvun Spring Breakers -tyylinen "look at my shit!" -hekumointi enää jaksa naurattaa. Samoin myös pelin painotus väkivaltaisimpaan mahdolliseen käytökseen vaikuttaa melkein ristiriitaiselta, kun miettii sen lopulta alakuloista loppua, jossa päähenkilöt huomaavat kiertävänsä samaa kehää kuin ennenkin vailla minkäänlaista mahdollisuutta ikinä parantua ihmisinä. Muutamaa vuotta myöhemmin Rockstar tutki näitä teemoja enemmän narratiivisesti upeassa, mutta pelattavuudeltaan armottoman tylsässä Red Dead Redemption 2:ssa.

Näin seuraavaa suurteosta odotellessa GTA V:ta on kuitenkin mukava käydä morjestamassa, vähän kuin muita aikalaiselokuvia. Se on yhä tekninen taidonnäyte, josta on vaikea uskoa, että se julkaistiin Xbox 360 -konsolille. Toki nykyiset versiot ovat saaneet päivityksen jos toisenkin, mutta perustukset ovat silti vaikuttavia. Mutta vähän kuten Michael Bayn megatuotannot, GTA V alkaa aiheuttaa ähkyä yllättävän nopeasti. Ehkä ikä on tehnyt tepposensa, mutta huomasin kyllästyväni sen jatkuvaan tapit kaakossa -menoon nopeammin kuin aiemmin. Varsinkin Trevorin osuudet tarinasta tuntuvat siltä, kuin joku huutaisi megafonilla päin naamaria tunnista toiseen.

Samalla tavalla kuin Saints Row -sarja vanheni silmissä, GTA V on sarjansa vahvimpia aikalaistuotteita, joka parin vuoden päästä tuntuu samanlaiselta historialliselta reliikiltä kuin San Andreas. Huonoa peliä siitä ei saa tekemälläkään, mutta vähän kuten sarjan ensimmäiset kaksi osaa, se on niin räikeä ja paikoittain jopa tuskallisen pinnallinen kokemus, että jopa neljännen osan kankea ja laahaava kerronta vetoaa enemmän, sillä se kaikkine vikoineenkin yrittää tehdä jotain radikaalisti erilaista.

Mutta mitäpä minä tiedän: GTA V on tienannut yli 10 miljardia dollaria puhdasta voittoa, eikä GTA Online näytä minkäänlaisia hidastumisen merkkejä ainakaan siihen asti, kunnes sen seuraava iteraatio ilmestyy. Onneksi Rockstar ei näytä kuitenkaan toistaneen itseään tyylillisesti tai temaattisesti. Enää muutama päivä siihen, kun saamme taas höpistävää ja kiisteltävää vuosikausiksi.

Studiot
Julkaisijat