Parasta pelissä on se voimattomuuden tunne, joka nostaa päätään lukumääräisesti överiksi vedettyjen zombie-laumojen vyöryessä samaan aikaan kimppuusi ruudun joka nurkalta. Molotovin coctail torjumaan invaasion kärjet, itse paniikkinappulana vyörytys laumojen läpi vapaaseen tilaan. Rintamasuunta takaisin laahustajia päin ja antaa tuliluikun syöttää.. Vielä miina siihen väliin tasapainottamaan aherrusta. Osumaa ottavan löysän lihan lätinä yhdessä tärinävasteen kanssa addiktoi, ja tätähän ei pitänyt sanoa ääneen.
Kerrankin peli, jossa ei tunne itseään huijatun liiallisen helppouden ja ennalta arvattavan käsikirjoituksen takia. Tämä on kuin heijastuma jostain hyvin, hyvin kaukaa pelihistorian aamhämärästä, jolloin pelaajaa ei oltu vielä nostettu valokeilojen tähdeksi. Sinulle lyödään pakan heikoin käsi ja vastapuolelta löytyy herttareeti.
Ari Pulkkisen luoma synkeä äänimaisema kulkee käsikädessä yhdessä pelin muun yleisilmeen kanssa. Antaa hyvin tukea kuin Hans Zimmerin paatos elokuvassa Inception. Super Stardustin ääniraita antoi syyn odottaa hyvää ja sieltä sitä taas tuli. Muualla, esimerkiksi GT5 tarjoaa erinomaisen tuen pelimusiikin ystäville, eli mahdollisuuden selata vapaasti virallista musiikkikirjastoa. Jotain tälläistä toivoisi jatkossa myös Housemarquen peleihin.
Pelitilastot ovat tässä jo ihan oma lukunsa. Samaan tapaan mennään kuin Super Stardustissa. Eli sieltä löytyy kansainvälinen rankin-lista, jossa maatunnuksella on lipulla pelinimen edessä näkyvä paikkansa. Nyt lisänä myös maaotteluhenkeä nostattava Maa Ranking, jossa Suomi on kirjoitushetkellä Ruotsin yläpuolella ja muulla ei niin ole enään väliä. Eli ollaan siinä reilusti isompiemme joukossa, Ranskan perässä numero vitosena. Kaverit saa luonnollisesti rankattua paremmuusjärjestykseen ja tämä jos mikä pistää vielä kerran yrittämään epätoivon muuten lannistaessa.
Peli on suurinpiirtein sitä mitä tältä talolta osasi odottaa. Jos viimeksi iloiteltiin värikylläisen räiskeen keskellä, kuljetaan nyt kadun varjoista puolta. Pelimekaniikassa on jotain sitä samaa ja kuitenkin visuaalisela puolella niin erillaista. Addiktoi, mutta ei salli samalla tavalla vain hetken piipahdusta, muutoin kuin hyppäämällä suoraan jo tarinapuolella taaksejätettyihin hetkiin. Joku loputtomat viholliset tarjoava jättikenttä voisi olla hyvä idea tuleviin päivityksiin. Sinne lastattuna koko se räjähtävä potenttiaali, minkä tarina avaa sen tien kulkijalle.
8 1/2
Lokalisoinnista valikkojen ja puheen tekstityksen osalta tuo puolikas piste kasin päälle.
Pelikuvaa: http://www.konsolifin.net/media/media/2969/Dead_Nation_PS3/
