Burnout 3: Takedown oli viime vuoden kovin ajopeli. Tähän mielipiteeseen yhtyi lukuisten pelaajien lisäksi myös suuri osa pelimediaa, sillä peli sai osakseen lähes päättymätöntä suitsutusta. Eikä syyttä. Huikea grafiikka, silmiähivelevä nopeus ja nettipeli yhdistettynä aikaisempien Burnoutien päättömään meininkiin tarjosivat tuoretta tunnelmaa ajopeleille kuin yllättäen. Nyt EA yrittää uudestaan. Ainoastaan tällä kertaa pelaajat tietävät mitä odottaa.
Burnout: Revenge näyttää, tuntuu ja kuulostaa heti ensimmäisestä kisasta alkaen Burnoutilta. Kisat sijoittuvat eri maisemissa ajettaviin katuralleihin, joissa reikäpäinen ajo liikenteen seassa palkitaan ja peltiä pistetään ruttuun hymyssä suin. Totaalinen hajottaminen onnistuu, koska pelissä ei edelleenkään ole minkäänlaisia autolisenssejä. Tällä kertaa kilpurit kuitenkin muistuttavat epäilyttävän paljon tosielämän vastineita ja tuttuja autoja tunnistaa alaan perehtymätönkin.
Jumala armahtaa, minä en
Takedown korosti kilpakumppanien niittaamista seinille ja Revenge nostaa tämän entistä korkeampaan rooliin. Pelin nimen mukaisesti Criterion on pyrkinyt herättämään pelaajien kostonhimon. Tässä ei aivan onnistuta, vaikka periaate onkin mainio. Jos toinen kuski pääsee ottamaan pelaajalta päänahan, muuttuu sen tunniste punaiseksi. Kun tämän taklaa ottamaan lähempää kontaktia seinätekstuurien kanssa, palkitaan pelaaja asiaankuuluvasti. Pelin yleisestä mielipuolisuudesta johtuen tarkempaa valikointia uhreistaan ei tule kuitenkaan suoritettua, vaan varsinkin tekoälyä vastaan pelatessa kaikki saavat runtua samalla mitalla.
Suurimpana uudistuksena Revenge tuo muutoksen liikennekäyttäytymiseen. Nyt pelaajan kanssa samansuuntaisesti liikkuvaa kevyttä liikennettä pystyy käyttämään hyödykseen törmäilemällä ja siten kimmottaen autot päin muuta liikennettä tai kilpailijoita. Uudistus on poikinut myös täysin uuden pelimuodon nimeltään Traffic Attack. Tässä ideana on tietyn aikarajan puitteissa törmätä mahdollisimman moneen siviiliautoilijaan, poislukien vastaantulijat ja isommat kulkuvälineet.
Vaikka uudistus vaikuttaa ihan hyvältä paperilla, on siinä kuitenkin ikävämpi kääntöpuoli. Siinä missä Burnout 3:n kilpailuissa sai ajaa kieli keskellä suuta eikä hikeä ehtinyt otsalta pyyhkimään, on Revenge lähinnä sunnuntaiajelua. Samansuuntaisen liikenteen seassa pystyy nyt ajamaan ilman mitään pelkoa. Turbomittarikin täyttyy kiltisti, kunhan vain muistaa törmäillä tarpeeksi. Burnout onkin menettänyt ison osan siitä, mikä ennen piti kuskin penkin reunalla ja sai tuijottamaan kuvaruutua herkeämättä.
Mukana on luonnollisesti myös aikaisemmasta osasta tutut pelimuodot eli peruskisaamisen ohella löytyy kolarikisoja, turnauksia ja pudotuskisoja. Yksinpeliä on selvästi hiottu Takedownista inhimillisemmäksi, sillä enää kaikkien erikoistemppujen tekemiseen ei vaadita fakiirin taitoja. Pelissä myös riittää pelattavaa suhteellisen paljon, jos toistavuus ei ala häiritsemään. Moninpeli puolestaan onnistuu samalla konsolilla ja Livessä. Edes jaetun kuvan pelit eivät aiheuta hidastumista kuvassa, vaan peli rullaa tasaisen nopeasti.
Nettipeli tarjoaa sitä tuttua huttua, minkä parissa tuli jo edellisen osan kanssa vietettyä tuskaisen paljon aikaa. Tällä kertaa tosin hieman järkevämmin toteutettuna eli enää ei tarvitse leikkiä eri aulojen kanssa ja muutenkin nettipeliin pääsee nopeasti sisälle vaikka olisi vetänyt pelin suoraan muoveista. Monissa tapauksissa huomasi tosin omaavansa täysin kelvottoman huonot kilpurit kisaamiseen, joten yksinpelin vääntäminen tekee aluksi ihan hyvää. Liven puolella kuskeilla on omat kokemuksen myötä nousevat tasot niin kisojen kuin kolarienkin puolella, mikä helpottaa samantasoisen peliseuran löytämistä. Mitään mullistavaa Revenge ei kuitenkaan Livessä tarjoa, vaan noudattaa tasaisen laadukasta linjaa mikä toistuu läpi pelin kaikilla osa-alueilla.
Hienoja nämä uuden sukupolven pelit
Revenge on kieltämättä tämän hetken upein peli visuaalisesti. Vaikka jo Takedown sai suupielet kostumaan upealla grafiikalla ja nopealla ruudunpäivityksellä, tuntuu siltä, että Revenge vääntää konsolin turboruuvia vielä pykälän verran tiukemmalle. Ei ihme, että eri paikoissa käydään keskustelua uuden konsolisukupolven tarpeellisuudesta, kun Criterion näyttää mihin nykyisetkin vielä pystyvät. Autot romutetaan mallikkaasti ja maisema vaihtuu nopeammin kuin ehtii opastekylttejä lukea. Toisaalta on syytäkin, sillä Burnout on pelejä joissa hidas ruudunpäivitys kirjaimellisesti pilaisi koko pelin.
Audiopuolella on tapahtunut parannusta edellisestä osasta ja parannukset ovat erityisesti korostaneet pelin vauhdikkuutta. Ohi kiitäessä erilaiset objektit aiheuttavat mukavaa huminaa, minkä vaikutuksen huomaa parhaiten ajettaessa satama-alueen venehyllyjen välistä. Myös muuten äänet vastaavat vähintäänkin Takedownin tasoa ja kyllä EA:n kokemus tältä osa-alueelta selkeästi kuuluu pelissä. Myös musiikkipuolelle on ladattu yhtä sun toista artistia. EA:n kovasti rummuttama lokalisointi näkyy kevyesti tälläkin alueella, sillä mukana on myös kotimainen Apocalyptica. Muutamaa kappaletta lukuunottamatta ääniraidalle ei mahdu mitään mieleenpainuvaa, mutta musiikki toimii pelin tunnelmaa tukevana aivan kelvollisesti.
Puhumme suomea
Lokalisoinnista onkin tulossa melkoinen kirosana. Alunperin olin tyytyväinen nykyiseen kehitykseen, jossa pelit käännetään myös ensimmäiselle kotimaiselle, mutta tämä mielipide muuttui nopeasti. Revengen tässä maankolkassa myytävä versio ei nimittäin tarjoa alkuperäiskieltä eli englantia alkuunkaan. Vähitellen pelin pakkosuomen pystyy kuitenkin ottamaan ymmärtäväisemmin vastaan, vaikka sulatusongelmia siitä edelleen aiheutuu. On mukana sentään muutama hauskanpuoleinen käännös etenkin kilpailujen nimissä, jotka aiheuttavat surkuhupaisia naurukohtauksia. Toivottavasti EA jatkossa kuitenkin sisällyttää alkuperäisen kielen mukaan peleihinsä, sillä tällä hetkellä mielikuvissa siintää ei niin mukavia tulevaisuudenvisioita muutamista julkaisijan tarinapohjaisista lisessipeleistä käännettynä ja dubattuna suomeksi. Toivottavasti olen väärässä.
Burnout: Revenge on lopulta hieman kaksijakoinen peli. Toisaalta peli on uusi, nopea, parempi Burnout. Toisaalta kaikki ei kuitenkaan ole paremmin kuin ennen. Lisäksi peli ei tarjoa mitään erikoista, jos edellisen osan parissa vietti paljon aikaa ja tällöin peli saattaa tuntua jopa pettymykseltä. Onko Revenge parempi kuin Takedown? Riippuu varmasti paljon siitä keneltä kysyy. Loppujen lopuksi Revenge ajaa melko samalla tasolla edeltäjänsä kanssa tarjoten vuoden vauhdikkaimman ajopelin ja aikaisempaa hiotumman yksinpelin. Jotain jäin kuitenkin itse kaipaamaan. Ehkä sitten seuraavan sukupolven Burnout räjäyttää potin ja tajuntani lopullisesti.
