Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

E3 2011: Pelisession voi siirtää Wii U:lta ohjaimeen

Nintendon Wii U -nimellä kulkevan kotikonsolin olemassaolo on nyt paljastettu kaikelle kansalle. Itse laitteen ohjain on esitelty yhtiön E3-pressitilaisuudessa ja näin on saatu vahvistuksia osalle huhuista, joita konsolista on liikkunut jo jonkin aikaa. Laitteelta pystyy esimerkiksi siirtämään pelejä ohjaimelle ja takaisin. 

Suurimman tilan laitteesta vie 6,2 tuuman kokoinen kosketusnäyttö. Ohjaimesta löytyy kaksi analogitattia, olkapainikkeita ja perinteisiä painikkeita. Laitteen sisällä on 3DS-käsikonsolista tuttu gyroskooppi ja huhuissa liikkunut kamera löytyy ohjaimen ylälaidasta, heti kosketusnäytön yläpuolelta. Laitetta voi käyttää pelaamisen lisäksi myös muihin tarkoituksiin, esittelyvideossa sitä näytettiin käytettävän esimerkiksi webkamerana.

Vaikka Wii U:n ohjainta ei ole Satoru Iwatan mukaan suunniteltu suoraan kannettavaksi pelikoneeksi, voi laitteelta siirtämään pelitilanteen suoraan konsolin ohjaimeen. Eli vaikka televisiolle tulisikin muuta käyttöä, voi pelisessiota jatkaa ohjaimen kautta. Wii U:lla toimivat kaikki Wiillä toimivat ohjaimet sekä Wii Fit -lauta.

Konsolin julkaisuajankohdaksi varmistettiin vuosi 2012. Wii U on seuraaja Nintendon suositulle Wii-kotikonsolille. 

Galleria: 

Kommentit

Toivottavasti tossa ohjaimessa on kääpiön kädet kiinni. En itse ole oikeen ikinä nintendosta välittäny ja pientä myötähäpeää aiheuttaa toi ohjain. Ei ole kovin ergonomisen näköinen, niin tolla ei nyt kovin pitkiä sessioita pelailla ilman, että on kädet paskana.

^ilmeisesti olet kovinkin paljon ohjainta käsissäsi pidellyt?

"^ilmeisesti olet kovinkin paljon ohjainta käsissäsi pidellyt?"
Olipas sarkastinen kommentti.
Katsoppa tuota kuvaa jossa ohjain on jonkun kädessä! HM...näyttääkö mukavalta pitää kädessä pari tuntia, näyttääkö helpolta ohjata pelejä tuo möykky kädessä, näyttääkö hyvälle, onko tämä nyt se TOSI pelaajille tarkoitettu konsoli ja ohjain, laittaisinko ostoslistalle - NO EI jokaiseen väittämään!
Olisikin erittäin mukavaa nähdä tämä Kevin Butlerin käsissä - saattaisi tulla jotain todella hauskaa videota aikaiseksi :D

Kieltämättä kuvien perusteella tuosta on ergonomia kaukana ja myös nappien asettelu oikean analogitatin alle hämmästyttää. Ei uppoa meikäläiselle tuo muotoilu ollenkaan. Muilta osin ohjain tarjoaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia ja uusia innovaatioita. Toivottavasti pelintekijät eivät keskity liikaa juuri näihin uusiin ominaisuuksiin vaan enemmän itse pelien sisältöön.

Blackdawn:

haters gona hate! Ei taida paljoa olla väliä minkälaisen ohjaimen olisivat julkaisseet. Valittajat on aina liikkeellä. Niin on ollut aina ja tulee aina olemaan.

ps. kuvan olen katsonut, mutta soita toki suutasi jos siitä kiksejä saat.

^ En ole vihaaja vaan realisti. Nintendolla pelaajan urani olen minäkin avannut 24 vuotta sitten NES:llä.
Jos ohjain olisi ollut vähänkään järkevämmän kokoinen ja oloinen (XBOX/PS3 ohjain) en olisi avannut sanaisaa arkkuani, mutta jos halutaan 6" näyttö ohjaimeen, niin ergonomiahan siitä väkisinkin kärsii.
En itse voisi kuvitellakkaan pelaavani Battlefield 3:stä tuon kapulan kanssa, mutta ehkä joku tykkää kiduttaa itseään ;D

^En suosittele 3dsää sinulle - enkä muuten mitään muutakaan dsää. Nappien asettelu nimittäin jotakuinkin tismalleen samanlainen (joo uudessa ohjaimessa on 2 tattia). Henkilökohtaisesti ei ole häirinnyt pelatessa pidempiäkään sessioita. Uusi ohjain on vain noin 4-5 cm 3dsää leveämpi (jos trigonometria (ruutu noin 12.7 cm x 8.5 cm) ja valkoisen alueen arvio meni oikein). (Menee muuten samoihin lukemiin esim. xboxin ohjaimen kanssa, joka on leveimmästä kohdastaa noin 16 cm.)

Jotenkin teidän valituksista saa käsityksen että sylissä pitää vähintään pitää painavaa 32" plasmatelevisota ja hamuta nappia niinkuin tallaisissa telkuissa on/off kytkin on keskellä alhaalla.

Mahtaa olla hyvän hintaiset lisäohjaimet tuohon...

Kieltämättä ergonomiassa olisi parantamisen varaa. Ohjaimen sivuilla olisi mielummin voinut olla ps3 tyyppiset kämmenkahvat, joihin nuo nappulat ja tatit voisi sovittaa paremmin.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi