Kohtalaisen pitkän prologin aikana tapahtuu paljon. Pelaaja ottaa ohjakset Dingo Egret -nimisestä kaivostyöläisestä, joka sattuu löytämään Callistosta hylätyn jättiläistaistelurobotin. Valitettavasti tämän Jehutyksi nimetyn robotin perässä ovat myös BAHRAM-järjestön joukot, jotka toimivat YK:n avaruusjoukkoja vastaan. Muutaman tiukan käänteen jälkeen Dingoa yritetään värvätä takaisin BAHRAM:n, mutta ikävän edelliskerran takia hän kieltäytyy. Tämä taas ei sovi kenraali Nohmanille, joka päättää tappaa Dingon. BAHRAM:n soluttautunut Ken Marinaris kuitenkin pelastaa Dingon kytkemällä hänet keinoelimin kiinni Jehutyyn.
Erilaisia termejä ja nimiä virtaa pelaajan silmien eteen sellaista vauhtia, että kärryiltä tippuu hyvin nopeasti. Onhan edellisestä Zone of the Endersistä aikaa jo muutama vuosi. Ilmeisesti Konamikin on ollut tästä tietoinen, sillä pelistä löytyvä alkuperäisen Zone of the Endersin kertaus palauttaa hyvin mieleen edellisosan tapahtumat. Alkuverryttelyn jälkeen Zone of the Enders: the 2nd Runner paljastuu erittäin tutuksi peliksi. Edellisen osan päähenkilö Leo Stenbuck on saanut tyytyä pelkkään sivurooliin, mutta ohjattavana on silti sama Jehuty varustettuna kehittyneellä tekoälyllä nimeltä ADA.
Niin kuin edellisessäkin Zone of The Endersissä, myös jatko-osassa Jehutyn perässä on universumin jokainen liittouma, eikä suotta. Kymmeniä metrejä korkea robotti on todellinen tuomiopäivän vempain. Erilaisia toimintoja löytyy lähes jokaiselle PS2-ohjaimen napille muutama. Vikkelästi liikkuvaa Jehutyä on kuitenkin hyvin helppo ohjata, ja tärkeimmät toiminnot jäävät heti mieleen. Jehutyn perusarsenaalista löytyy hervoton miekka, jolla halkeaa lähes jokainen perusrobotti muutamasta lyönnistä, sekä monitoiminen laserase, josta irtoaa jos jonkin sortin erilaista ammusta. Lisäksi pelin aikana löytyy kymmenkunta erilaista toissijasta asetta käytettäväksi. Alkuperäisen pelin tavoin myös the 2nd Runnerissa Jehuty saa kokemuspisteitä roolipelien tavoin, mutta ominaisuuden idea jää vähintäänkin kyseenalaiseksi. Pelaaja ei voi näihin mitenkään vaikuttaa, ja viholliset paranevat samaa vauhtia Jehutyn kanssa.
Pelin mekaniikka muistuttaa hyvin paljon vuosikymmenen takaisia räiskintäpelejä. Etenkin helpoimmilla vaikeusasteilla pelaaminen on lähinnä kahden napin rämpytystä ja kuvaruudussa näkyvän nuolen seuraamista. Välillä eteen astuu hieman kinkkisempi välipomo, josta pitää löytää jokin heikkous. Tätä samaa on nähty jo kohta 20 vuotta, mutta silti Zone of the Endersin jatko-osa toimii. Pelin loppupuolella kirjaimellisesti valonnopeat taistelut ovat kerrassaan hurjan tuntuisia. Aikaa reagoida vihollisten iskuihin on usein vain sekunnin murto-osia, mutta loistavien kontrollien takia Jehuty toimii juuri niin kuin pelaaja haluaakin. Ainut hieman päänsärkyä aiheuttava ominaisuus on Jehutyn automaattitähtäin, joka onnistuu paikoin sotkemaan kuvakulman täysin. Samaten vihollisten erottaminen ystävistä on hieman hankalaa.
Pelin grafiikka antaa taisteluihin viimeisen silauksen. Räjähdysefektit ja robotit ovat uskomattoman komeita, eikä taustoissakaan ole mitään valittamista. 60 hertsin moodia pelistä ei löydy, mutta PAL-käännös on toteutettu Konamille tyypillisellä laadulla. Minkäänlaisia palkkeja ei ruudun laidoilla ole, ja ruudunpäivitysnopeus pysyy lähes jatkuvasti erittäin sulavana. Todella pientä hidastumista on tosin havaittavissa, kun räiskintä yltyy kovimmilleen. Komean ulkokuoren kruunaavat tyylikkäät välivideot ja harvinaisen laadukkaat ääninäyttelijät. Animepätkät istuvat peliin täydellisesti, ja kerrankin alkuperäisiä japanilaisia ääninäyttelijöitä ei pahemmin tule kaivanneeksi.
Alkuperäiseen peliin verrattuna kaikki toimii paremmin. Peliympäristö on paljon monipuolisempi, eikä eteneminen koostu enää pelkästään siviilien pelastamisesta ja Jehutyn ominaisuuksien parantelemisesta. Valitettavasti peli vain on kovin lyhyt. Kun tietää mitä on tekemässä, pelin läpäisyyn kuluu vain alle 3 tuntia. Ensimmäisellä kerralla aikaa vierähtää sentään hieman enemmän, mutta edes kymmenen tunnin raja jää kovin kauaksi. Pelin koko nimi Euroopassa on Zone of the Ender: the 2nd Runner - special edition, jolla on ilmeisesti yritetty korvata eurooppalaisten pelin myöhästymisestä aiheutunut mielipaha. Jenkkiversiota pelaamatta on vaikea sanoa, mikä pelistä tekee erikoisversion. Kuulopuheiden perusteella peruspeliä on ainakin pidennetty, missä Konami on onnistunut mainiosti. Yksikään kohtaus ei tunnu jälkikäteen päälle liimatulta. Lisäksi peli tarjoaa läpäisyn jälkeen kaksinpelin, sekä erilaisia bonuspelimuotoja, mutta mikään näistä ei tunnu kovin mielekkäältä.
Zone of the Ender: the 2nd Runner on kummallinen peli. Se on periaatteessa sitä samaa hervotonta mätkintää kuin moni muu räiskintäpeli, eikä tuo mitään uutta genreensä. Myöskään juoni ei kerää pisteitä omaperäisyydestään. Muutama taitava kapinallinen vastaan järkensä menettänyt kenraali massa-armeijan kera on jo hieman liiankin tuttu asetelma. Silti juoni jaksaa kiinnostaa viimeiseen kohtaukseen asti, niin kuin itse pelikin. Zone of the Endersin jatko-osaa voi helposti suositella kaikille, jotka pitivät alkuperäisestä pelistä. Uudempi versio on nimittäin parantunut jokaisella osa-alueella.
