Shadowrun

Vistalle ja Xbox 360:lle nyt julkaistu Shadowrun on peli, jota ei ilmeisesti monen mielestä olisi pitänyt tehdä lainkaan. Kyseessä ei ole roolipeli, niin kuin sarjan vannoutuneet fanit olisivat toivoneet. FASA Studion kehitystyön tulos ei sisällä käytännössä lainkaan yksinpeliä tai tarinaa, vaikka hyvälle juonelle olisi varmasti ollut kaikki edellytykset. Shadowrun on ensimmäinen verkkoräiskintä, jonka merkeissä konsoli- ja PC-pelaajat voivat ottaa osaa samoihin karkeloihin. ”Realistisen” tomclancytyylisen räimeen nimeen vannovalle taikapuiden ja menninkäisten näkeminen aiheuttaa oksennusreaktion. Tuotos ei edes näytä mitenkään erikoiselta, eikä pelimuotoja tahi karttoja tarjota kuin kourallinen.

Jos Shadowrunia lähtisi tuomitsemaan näiden ennakkoluulojen ja ensikosketuksen perusteella, saattaisi peliä kuvailla Counter-Striken konsolia varten vesitetyksi taikakopioksi: taisteluja käydään kahtena joukkueena, käteen lyödään kaksi kranaattia sekä pistooli ja aseita ostetaan kauppavalikosta. Taistelukentällä pomppii menemään haltioita, kääpiöitä, ihmisiä ja peikkoja sikin sokin. Sihtausta taasen helpottaa julmettu tähtäyksenavustus. ”Roskaa”, Pertti-Perusräiskijä toteaa ja palaa Ghost Reconinsa pariin.

Luojan kiitos kaikkien ei kuitenkaan tarvitse vaeltaa täysin sysimustassa maailmassa, vaan meillä on lupa kokeilla uusia asioita. Shadowrun on räiskintä, jota olisi väärin kuvata joidenkin toisten teosten sekoituksena. Tämä ei ole Halo, Counter-Strike tai Quake. Tämä on Shadowrun!

Ase kädessä, taika taskussa

Jos joku ei vielä tiedä, kuinka varjojuokseminen tarkalleen poikkeaa arkipäiväisestä räiskimisestä, kannattaa tutustua KonsoliFINin aikaisempiin artikkeleihin. Tiivistettynä peli yhdistelee aseilla käytäviin taisteluihin taikoja ja teknologiaa. Jokaisella rodulla on omat ominaisuutensa, jotka vaikuttavat merkittävästi toimintaan. Taustatarinan mukaan toiminta sijoittuu Brasilialaisen Santoksen ympäristöön. Magian tehdessä paluun vuosien poissaolon jälkeen maailma on muutosten kourissa. Vastakkain asettuvat kaksi joukkuetta, joista yksi edustaa RNA Global –yhtiötä ja toinen Lineage-ryhmittymää. Kolmessa pelimuodossa ovat keskeisessä asemassa lipun virkaa toimittavat taikaesineet. Raidissa Lineage pyrkii varastamaan RNA:n vartioiman artifaktin, ja Extractionissa molemmat tavoittelevat kyseistä sauvaa. Attrition on perustappomatsia sillä lisäyksellä, että sauvan haltija näkee vihollisten sijainnit.

Vaikka varsinaiset surmatyöt useimmiten suoritetaankin käyttämällä tavallisia aseita, antavat mausteet tutulle sopalle täysin uuden maun. En koskaan unohda sitä kertaa, kun huomasin kahden miekkamiehen saavuttavan minua. Käännyin nopeasti ja annoin pojille Gust-taialla vauhtia alas kielekkeeltä. Sekin aiheutti hysteeristä huutoa, kun vihainen peikko pysäytti neljä kopeaa artifaktia kuljettanutta hyökkääjää metrin päähän pakopaikasta Smartlinkin ja minigunin avulla. Tai kun väkivahva peikko joutui taipumaan antitaikageneraattoreiden takia heikolle haltialle. Nämä ovat esimerkkejä sieltä perinteisemmästä päästä. Pelitapahtumat muuttuvat sitä mielenkiintoisemmiksi, mitä viekkaampia ja paremmin varustautuneita pelaajia on liikenteessä.

Koska tähtäyksenavustus todellakin on voimakas, sujuu sihtailu melkoisen huolettomasti kokemattomaltakin räiskijältä. Tämän ansiosta Shadowrunissa ei ole tärkeintä, kenellä on vakain tattipeukalo. Toki tarkka-ampuminen on edelleen oma taiteenlajinsa, mutta yleisesti painotus on voimakkaasti taikojen, hahmoluokkansa ja teknologian onnistuneella hyödyntämisellä. Kaiken sinetöi tiimityö, jota vaaditaan mittelöiden koventuessa aina vain enemmän. Jokaiseen kenttään ei voi lähteä samalla asenteella ja taktiikalla. Kommunikaatiota helpottaa nuolinäppäimillä toimiva ilmoitusjärjestelmä. Sen avulla voi raportoida tiimikavereille vihollishavainnoista ja avuntarpeesta sekä antaa liikkumiskomentoja.

Omalta osaltaan taktikoinnin mielekkyyden mahdollistaa suhteellisen hyvä tasapaino eri välineiden välillä. Yksikään taika, ase tai teknologia ei ole selvästi ylitse muiden. Toisaalta turhia apujakaan ei ole mukana oikeastaan yhtään. Roduista kenties hieman ylisuosittu on haltia, joka sopii aloitteleville etenkin palautuvan energiansa ja nopeutensa takia. Jokaiselle hahmolle löytyy paikkansa.

Mielenkiintoista on, ettei taistelukentällä käytännössä huomaa konsoli- ja PC-pelaajien välisiä eroja. Alustaa ei myöskään ilmoiteta missään. Vain saavutukset paljastavat, onko samaan matsiin eksynyt pelaajia rajan tuolta puolen. Padiohjaus astuu näpeille ainoastaan silloin, kun joutuu pohtimaan kolmen varuste- ja taikapaikkansa täyttämistä. Vasemmalle liipaisimelle ja olkanäpeille tahtoo olla ruuhkaa ottelujen edetessä 11. kierrokselle saakka, eikä toimintojen vaihtaminen suju helposti lennosta. Ilmeisesti Vista-veljet eivät kuitenkaan ole sen helpommassa asemassa näppäimistönsä ja hiirensä kanssa.

Varokaa vihaisia peikkoja

Ei käy kuitenkaan kieltäminen, etteikö tästäkin tekeleestä keksisi valittamisen aihetta. Shadowrun keventää kukkaroa vain hitusen tavallista vähemmän, joten hinta on varmasti monille liian kova pelkästä moninpelistä. Lisää suolaa keittoon heittää vähäinen sisältö: kenttiä tarjotaan 12, joista kolme on pienempiä versioita toisista kartoista. Pelimuotoja mukaan on ängetty vain jo esitellyt kolme kappaletta. Valtavasti vaihtelua ei tavoitteiden suhteen siis ole, sillä taikaesinettä siellä ryöstetään lähes aina. Microsoftin tuntien lienee turvallista veikata, että lisäsisältöä on jo tulossa – toivottavasti maksutonta sellaista. Pelin ikää lisäisi varmasti jonkin sortin tilastojen ylläpito tai tavoitteellisuus. Nykyisellään matseja vain pelataan, eikä niistä jää näkyviä merkintöjä mihinkään.

Shadowrun kopioi ensimmäisenä Xbox 360 -pelinä Halo 2:n nerokkaan party-ominaisuuden, jonka ansiosta tutut pelaajat voivat edetä matsista toiseen yhdessä. Täydellisestä kopiosta ei ole kyse. Ominaisuus maistuu hieman päälle liimatulta, sillä sitä ei ole integroitu seuranhakujärjestelmään yhtä onnistuneesti kuin Halossa. Partyn jäsenet saattavat myös hajaantua vastakkaisille puolille, jos olosuhteet näin vaativat. Playlistit on korvattu valikolla, josta voi ruksia mieleisiä pelimuotoja ja karttoja. Jos seuranhakua hieman moittii, täytyy nettikoodia kehua. Todella harvoin syntyy tunnetta viiveen raiskaamasta toiminnasta. Matchmakingia kaihtaville löytyy mahdollisuus luoda omat pippalonsa privaattimatseissa.

Ulkoasultaan Shadowrun on edennyt beta-versioon verrattuna vahvasti. Valjut värit loistavat poissaolollaan, ja ilme on viimeistelty tyylikkäillä tehosteilla. Vaikka grafiikat harvemmin leukoja loksauttavat, on taistelun vilinä parhaimmillaan makean näköistä. Pahimpana tyylivirheenä silmiin pistävät animaatiot. Etenkin tikkaita kiipeävät hahmot ovat melkoisen onnetonta katsottavaa. Lisäksi kenttäsuunnittelua vaivaa paha laatikkotauti. Havok-fysiikkamoottori kuitenkin varmistaa, että ruumiit muksahtelevat asiaankuuluvalla tavalla. Tärkeintä on kautta linjan tasaisena pysyvä ruudunpäivitys.

Erinomaisella audiototeutuksella varustettua Halo 3:n betaa paljon jauhaneena äänipuoleen on hankala suhtautua. Aseet jytisevät mukavasti, mutta sisätiloissa häiritsevät seinien läpi sellaisenaan kuuluvat äänet. Näin vaarattoman kranaatin tikitys saattaa säikäyttää viereisestä huoneesta.

Jos Shadowrun täytyisi loppujen lopuksi tiivistää yhteen sanaan, kuvailisin sitä hauskaksi. Peli yksinkertaisesti toimii varsinkin hyvien tovereiden kanssa nautittuna. Jokaisen teekuppi Shadowrun ei varmasti ole, mutta ennakkoluulojen perusteella teepussiaan on aivan turha jättää kastamatta – tiedä kuinka maukas liemi tästä vielä kehkeytyy.