Massiivisen vaikuttavaa avaruusoopperaa

Avaruusjääkärinä ihmemaassa

Jos ensimmäinen kosketus roolipeleihin muodostui mainion Oblivionin kautta, voi Mass Effect tuntua oudolta. Tyyliltään peli on paljon lähempänä vahvasti tarinapohjaista Knights of the Old Republicia kuin perinteistä hiekkalaatikkoleikkiä, missä voit mennä vapaasti minne tahansa ja tehdä mitä tahansa. Toki Mass Effect sisältää lukuisia tutkittavia planeettoja ja tähtijärjestelmiä ympäri tunnettua galaksia, mutta maailmanpelastus vie pelaajaa koko ajan kohti vääjäämätöntä loppuratkaisua. Alkuun loputtoman suurelta tuntuva maailma asettaa rajat hyvin nopeasti pelaajan eteen.

Tarinakeskeisyys iskee kasvoille heti pelin alussa. Panostus todella näkyy, eikä ennen loppuvideon päättymistä siitä ole saanut tarpeeksensa. Vaikka taustatarina onkin hyvin normaalia avaruusoopperaa, kerrontatapa tuntuu jopa poikkeuksellisen hyvin tehdyltä ollakseen osa videopeliä. 2100-luvulla ihmiskunta tekee merkittävän teknologisen löydön Marsista. Muinaisen sivilisaation taakseen jättämä teknologia vie ihmisten avaruusmatkailua satoja vuosia eteenpäin, ja johdattaa nämä muiden olentojen kanssa törmäyskurssille. Kun peli alkaa, on avaruudessa rauha. Nopeasti tilanne kuitenkin heittää kärrynpyörää ja pelaaja joutuu jälleen kerran pelastamaan maailmankaikkeutta suurelta pahalta. Avaruusalus Normandysta tulee pelaajan koti, samalla kun kulisseissa kuohuu ja elämä ympärillä jatkuu normaalisti.

Tarina toimii häkellyttävän hyvin ja pelin hahmoista huomaa oikeasti välittävänsä. Välipätkiin on saatu Battlestar Galactican tyylistä visuaalista kikkailua, mikä saa koko touhun näyttämään monta asetetta aidommalta ja väkevämmältä. Pelissä jokaiseen hahmoon, rotuun ja tarinan kannalta tärkeään tapahtumapaikkaan on panostettu niin paljon, että se saa muut pelit tuijottamaan häpeillen peiliin. Dialogia on aivan järkyttävä määrä, ja juttukavereita löytyy varsinkin alun Citadelista niin reilusti, että pelikellossa meinaa kymmenluku vaihtua ennen kuin on päässyt edes asemalta ulos.

Keskusteluihin pystyy vaikuttamaan yksinkertaisesti ja varsin nerokkaasti omien valintojen kautta ja erilaisilla lähestymistavoilla on oikeasti merkitystä. Mass Effect on ottanut uuden näkökulman keskusteluun eli enää pelaaja ei näe suoraan mitä sanoja hahmo seuraavaksi heittelee suustaan, vaan keskustelua viedään eteenpäin erilaisilla painotuksilla. Uuden järjestelmän myötä on helppoa olla mielistelevä tai aggressiivinen, ja pelaaja tuntee olevansa entistä paremmin osa hahmoaan. Lisäkykyinä voi hahmolleen opettaa hurmaamisen ja uhkailun taitoa, mikä näkyy keskusteluissa uusina vaihtoehtoina. Ja mikä parasta, dialogi on kokonaisuudessaan ääninäytelty. Pelin edetessä ja keskusteluiden sivutuotteena täydentyvä codex puolestaan valottaa galaksin tapahtumia laajuudella, johon vain Oblivion ja sen sadat kirjat pystyvät vastaamaan. Keskusteluosuudet ovat ehdottomasti Mass Effectin parasta antia.

Normandy toimii pelaajan ratsuna, minkä kyydissä matka taittuu pitkin Linnunrataa. Heti alkuun pelaajaa ei kuitenkaan päästetä reissaamaan reppu selässä, vaan tarinaa kuljetetaan pitkälle ennen kuin pelaaja ensimmäistä kertaa asettaa katseensa vapaasti ulos aluksensa ohjaamosta. Tutkittavia tähtikuntia on useita kymmeniä ja jokaisen kiertoradoilla on lukuisia planeettoja, asteroideja sekä kuolleena ajelehtivia aluksia. Tutkittavaa siis riittää.

Sen minkä Mass Effect tarinan ympärille rakentuvassa etenemisessään voittaa, se kuitenkin vapaassa tutkimisessa hävitään. Vaikka kartoittamattomille planeetoille laskeutumisessa on aluksi suurta mystiikkaa, katoaa hohdokkuus varsin pian. Enemmän tai vähemmän jokainen planeetta toistaa samaa kaavaa ja planeetoilla tekeminen rajoittuu rojujen keräämiseen sekä ajoittaisiin vihollistaistoihin. Kunnolla asutettuja asemia puolestaan on hävettävän vähän ja ne vähätkin on yleensä kerralla nähty. Avaruus tuntuu oikeasti melko tyhjältä paikalta.

Gears Effect

Mass Effect osaa myös yllättää. Kyseessä ei todellakaan ole puhdas roolipeli, vaan toiminnan määrää on paljon, satunnaisvihollisia ei ollenkaan ja käytössä olevat työkalutkin sopivat paremmin toimintapelaajan käsiin. Pelaaja taivaltaa aina kahden kaverin kanssa, ja kavereilleen voi antaa yksinkertaisia komentoja. Tärkein rooli sopivalla kaveriporukalla on kuitenkin omien puutteiden paikkaamisessa. Jos tekee omasta hahmostaan tiukan sotilaan, jonka puhekin sylkee pelkkiä ammuksia, on hyvä pitää yhtä tekniikan salat taitavaa kaveria matkassa, jotta lukot ja tavara-arkut eivät jää avaamatta. Myös toisin päin homma toimii. Parin sotilaan vahvistama pelaaja voi huoletta keskittyä suojan takana piileksimiseen sillä aikaa kun kaverit hoitavat vihollisia paremmille metsästysmaille. Kaverit ovat oikeasti yksilöllisiä, mutta tasonnousut tapahtuvat kaikille samanaikaisesti. Tämä onkin pelkästään positiivista, sillä näin loppuratkaisuun saakka jokainen hahmo säilyy hyödyllisenä.

Pelissä on neljä eri aseluokkaa eli pistoolit, rynnäkkökiväärit, haulikot ja tarkkuuskiväärit, joiden hyödyllisyys riippuu pelaajan hahmon taidoista. Alkukauhistuksen jälkeen roolipelimäisyys onneksi muistuttaa olemassaolostaan. Täysin kädetön soltunalku vetelee rynkyllä pitkin seiniä ja tarkkuuskiväärillä ei osu edes vihollisen risteilijään, vaikka pelaaja kuinka sattuisi osoittamaan oikeaan suuntaan. Automaattitähtäystä puolestaan on niin paljon, että kunnon taidoilla ja varusteilla vahvistettuna riittää pitkälti, että seisoo oikeaan suuntaan liipaisinta painaessaan. Jokaisessa ryhmässä on lukuisia eri vaihtoehtoja, ja aseita pääsee parantamaan myös erilaisilla lisäpalikoilla. Ja kun pelaajalla on tarvetta tiukempaan tulivoimaan, löytyy Normandyn ruumasta Mako-miehistönkuljetusvaunu. Makoa ei kuitenkaan pääse vapaasti hyödyntämään, vaan sen saa mukaan ainoastaan ennalta valittuihin tehtäviin sekä tutkimattomille planeetoille laskeutuessaan.

Aseissa ei ole panoksia, pois lukien kranaatit, mutta ramboilu koituu silti nopeasti kuolemaksi. Suojan käyttö palkitaan ja aseet ovat herkkiä ylikuumentumiselle, mikä tekee toiminnasta käsittämättömän nautinnollista. Ja jos miekkaan tarttuminen ei kiinnosta, on tarjolla tietysti myös magiaa. Taikapallot näyttävät toki erilaisilta kuin perinteisissä fantasiapeleissä, mutta vaikutus on sama. Erilaisia kykyjä yhdistelemällä ja kokeilemalla mielenkiinto peliin säilyy läpi useamman pelikerran. Vaikka Mass Effectissä pääsee pitkälle pelkästään puhumalla, on peliä vaikea suositella pelaajalle, jolle toimintakohtaukset ovat houkuttelevia kuin bussin odottaminen loskasateessa.

BioWaren käyttämä aika Star Wars -sarjan parissa näkyy Mass Effectissä myös eräänlaisina erikoiskykyinä, joilla voi esimerkiksi nostaa kavereita haudan takaa takaisin taistelukentälle sekä parantaa omia kykyjään väliaikaisesti. Nämä kyvyt toimivat mainiosti, ja näyttelevät suurempaa roolia varsinkin pomotaisteluissa, joissa pieni lisäpiristys tasoittaa muuten tiukkaa tilannetta.

Mitä sinusta ajattelen selkäsi takana, vaikka kohdatessa hymyillään?

Äänipuolella ei ole valituksen sijaa. Ääninäyttely on tasokasta, välipätkissä avaruusalukset humisevat niskakarvoja nostattaen ja taistelukentältä välittyy sotimisen meininki myös kotisohvalle. Sotilaallisen mahtipontista ja kepeää synasoundia sisältävä soundtrack toimii mainiosti etenkin eeppisyyskertoimen nostattamiseen. Mass Effectin musiikit kelpaisivat vaikka levyllä hyllyyn.

Graafisesti peli onkin sitten silkkaa karkkia silmille. Unreal-moottori näyttää jälleen kyntensä, mutta valitettavin sivuvaikutuksin. Tekstuureja lataillaan lennosta aina uuden kohtauksen alkaessa, mikä aiheuttaa pintanaarmun pelin kiiltävään panssariin. Tähän tosin tottuu nopeasti, eikä se häiritse kokemusta paria kulmakarvannostoa enempää. Pahempana ongelmana ruudunpäivitys kärsii varsinkin loppupään suuremmissa taisteluissa, mutta pysyy kuitenkin vielä pelattavana. Muuten pelin ulkoasua voi vain ihailla. Viimeiseksi juuri roolipeliltä odottaisi kenties Xbox 360:n upeinta graafista jälkeä, mutta BioWare todistaa jälleen miksi se on pienen omaisuuden arvoinen tekijätiimi.

Yksi ongelmakohta pelissä on kunnollisen opastuksen puute. Vaikka vähänkin pelanneet toki ymmärtävät, että kun osoittaa aseella sopivaan suuntaan ja painaa liipaisinta, alkaa vihollisia kaatua. Silti itselläni kesti pitkään ennen kuin keksin esimerkiksi Makon sisältävän jalkaväkeä siivoavan konekiväärin lisäksi myös kevyen luokan tykin, minkä käskyjä myös raskaampi kalusto tottelee kiltisti.

Suurempi närkästyksen aihe on putkimaiset toimintaosuudet. Räiskintäpeleihin ahtaatkin putket sopivat, mutta roolipeliltä odottaa hieman suurempaa vapautta. Vaihtoehtoisia reittejä on vähän, mutta niilläkään ei pääse vaikuttamaan merkittävästi tapahtumien kulkuun. Lievä pettymys on myös vapaan avaruusmatkailun puuttuminen. Normandy liikkuu napauttamalla kartalla kohdetta, mutta sen puikkoihin ei päästä eikä avaruustaisteluita koeta kuin videoissa. Toisaalta BioWare on peliä tehdessään selvästi pitänyt mielessä mantran: ”jos et tee sitä hyvin, jätä tekemättä”. Kaikki se mikä pelistä löytyy, osuu napakymppiin. Silti toivoisi saavansa enemmän: enemmän vapautta, enemmän älykkäitä maailmoja, enemmän vaihtelua toimintapainotteisiin tehtäviin.

Mutta ei sovi ymmärtää väärin, rakastuin Mass Effectiin. Bioshockin rinnalla kyseessä on tämän vuoden ehdottomia kohokohtia Xbox 360:llä, ja jonka ainoa oikea valituksen aihe on liiallinen yksinkertaisuus tarinan ulkopuolella. Jos pitäisi suositella yhtä Xbox 360 -peliä tuntemattomalle vastaantulijalle, olisi se Mass Effect. Mitä pidemmälle pääsin pelissä, sitä enemmän päässäni heräsi kysymyksiä. Lisätietoa tapahtumista suorastaan ahmii jokaiselta juttukaverilta joka vastaan tulee. Mitä, miksi, milloin? Vastaamattomia kysymyksiä jää paljon ja pelaaja huomaa ajattelevansa näitä kysymyksiä jopa silloin, kun ei ole lähelläkään peliä.

BioWaren uusin on erinomainen roolipeli, jossa on mukana erittäin maistuvia toimintaosuuksia. Mutta ennen kaikkea sarjan avauksena Mass Effect onnistuu täydellisesti, koukuttaen pelaajan mukaan jatkumoon, jonka seuraavaa osaa ei toivottavasti tarvitse odottaa vuosikaupalla.