Jo muinaiset persialaiset...
Prince of Persia on yksi videopelihistorian pitkäikäisimpiä nimiä. Ensimmäinen PoP-peli julkaistiin jo vuonna 1989 Apple II -tietokoneelle. Pelin suunnittelija Jordan Mechner onnistui yhdistämään ennennäkemättömän sulavan animaation ja millintarkan pelattavuuden kiinnostavaan ja mukaansatempaavaan tarinaan. PoP käännettiinkin nopeasti suunnilleen kaikille kuviteltavissa oleville alustoille, mukaanlukien Game Boy ja SNES pian näiden lanseerauksen jälkeen. Sivulta kuvattu kaksiulotteinen toimintatasoloikka keräsi vankan fanijoukon, joten jatkoa oli luvassa viisi vuotta ensimmäisen pelin jälkeen. Vuonna 1999 prinssi siirrettiin Dreamcastille, ensimmäistä kertaa kolmiulotteisessa muodossa.
Pienen tauon jälkeen Ubisoft herätteli vanhan franchisen jälleen henkiin, tällä kerralla PS2/Xbox/Gamecube-sukupolvella. Sands of Time tarjosi henkeäsalpaavan kauniin grafiikan, täydellisyyttä hipovan pelattavuuden ja lumoavan tarinan paketissa, joka vielä kahden vuoden jälkeenkin on yksi PS2:n upeimpia kokonaisuuksia. Vaikka kriitikot ja pelaajat ihastuivatkin peliin, se ei ollut kaupallinen menestys, joten Ubisoft teki joitakin korjauksia konseptiin. Kuten ensimmäisillä korjausliikkeillä on yleensä tapana, tämäkin meni hiukan yli, ja Warrior Within muutti itämaan pussihoususankarin nahkatakkiseksi rock-soturiksi. Lopulta Ajan hiekka -trilogian viimeinen osa The Two Thrones kokosi yhteen kahden aiemman osan parhaat palat, jättäen sarjasta enimmäkseen hyvän maun suuhun.
Sisäinen soturi paljastuu
PSP:lle siirretty Persian prinssi ei valitettavasti tuo juurikaan uutta PS2:lla sarjan läpi kolunneille. Erityisen surullista on, että Ubisoft on valinnut nimenomaan sarjan kökköisimmän osan, Warrior Within, pohjaksi PSP-käännös Reveleationsille. Itselleni tämä ei ole aivan niin suuri pettymys, sillä sattumoisin WW on ainoa osa, jota en koskaan jaksanut PS2:lla pelata läpi, PSP-versio siis tarjosi mahdollisuuden täydentää trilogiantuntemustani.
WW:n ja Revelationsin tarina jatkuu siitä, mihin Sands of Timessa jäätiin: prinssi on ajan hiekan avulla muuttanut historian kulkua, mutta tämän seurauksena aikademoni Dahaka on ottanut asiakseen tehdä prinssistä historiaa. Kukistaakseen Dahakan prinssi päätti matkustaa Ajan Saarelle, jossa hän voisi estää Ajan Keisarinnaa koskaan luomasta Ajan Hiekkaa. Saarella prinssi kohtaa erilaisia vihollisia ja ansoja, joista hän selviytyy ketteryytensä ja miekkansa avulla. Myös Sands of Timesta tutut ajanmanipulointitemput kuuluvat prinssin keinovalikoimaan, eli aikaa voi kelata taaksepäin tai hidastaa, ja näin helpottaa etenemistään.
Revelations ei ole kuitenkaan täysi hiilipaperikopio esikuvastaan. Joitakin pelin alueita on viilailtu hiukan tiiviimpään muotoon, toisaalle taas on saatettu lisätä hiukan lisää lääniä, esimerkiksi joitain Revelationsin huoneita ei löydy lainkaan Warrior Withinistä. Myös jotkin puzzlet ovat PSP-pelissä haastavampia.
Karkkigrafiikka ja pätkivät äänet
Kaikki Ubisoftin Prince of Persiat ovat olleet graafisesti kaunista katsottavaa, eikä Revelations katkaise putkea. Kaikki kenttäsuunnittelusta pieniin yksityiskohtiin, kuten prinssin ohi kulkiessa heiluvat verhot, on laatutyötä. PSP:n grafiikan rajoittuneisuus näkyy tekstuurien lievänä yliterävyytenä, kun PS2:lla on tottunut pehmennetympään tyyliin.
Ääninäyttely on hyvää työtä, äänet sopivat hahmoilleen eikä roolisuorituksissakaan ole valittamista. Myös äänitehosteet ovat ymmärrettäviä ja ne tukevat peliä. Musiikkipuolella tilanne ei ole ihan yhtä onnellinen. Warrior Withinin metalliräminä on kopioitu sellaisenaan Revelationsiin, ja lopputulos on aivan yhtä ärsyttävä. Sähkökitarasoundit eivät yksinkertaisesti sovi minareettimaisemiin.
UMD-levyjen heikkoon lukunopeuteen Ubisoft ei ole reagoinut mitenkään: jo pitkin kenttää juostessa peli katkeaa aika ajoin lataustaukoihin, ja sankarin tapaturmaisen kuoleman koittaessa pelaajan tuska tuplaantuu uusintayrityksen latautumista odotellessa. Musiikkia ilmeisesti ladataan pelilevyltä myös jatkuvasti, minkä huomaa äänen yhtäkkiä katketessa.
Siinä missä lataustauot ovat vain ärsyttäviä, on latauksen täydellinen jumiutuminen aika ajoin anteeksiantamatonta. Muutaman kerran peli tosiaan jäi kesken matkan niin pahasti lukkoon, että edes virtanappi ei ratkaissut ongelmaa. Tällöin patterin repiminen irti koneesta oli ainoa toimiva kontrolli. Ja kunpa tämä olisikin pelin ainoa bugi...
Pettävät seinät, katoavat tangot
Ubisoftin laaduntarkkailu on ilmeisesti jaksanut pelata peliä vain puoleenväliin, kunnes ovat todenneet, että toimii se. Toisella puoliskolla nimittäin alkavat ongelmat.
PoP:ssahan suurta huvia ovat erilaiset hyppimisosuudet, joissa käytetään sitä jo legendaarisen tarkkaa ohjattavuutta prinssin kuljettamiseen seinien, lipputankojen, pylväiden ja verhojen muodostamaa reittiä pitkin huoneen laidalta toiselle. Onnistuneeseen suoritukseen vaaditaan nopeita refleksejä, hyvää ajoitusta, havainnointia, suunnittelua ja aika usein yritystä ja erehdystä. Puhtaasti suoritetyn hyppysarjan jälkeen hikisiä kämmeniä kuivatessa mieli on aina hyvä, sillä PoP on ennen kaikkea taitolaji.
Revelationsissa asia ei ole ihan näin yksinkertainen. Taitoa toki edelleen tarvitaan, mutta pelin bugisuudesta johtuen se ei aina pelasta. Välillä nimittäin prinssi putoaa selvästi ruudulla näkyvän tason tai lipputangon läpi turmioonsa, eikä ajan takaisinkelaus auta, sillä edes uudelleenyritettäessä tukipiste ei ole siinä missä pitäisi. Joskus peli on niin pahasti rikki, että ainoa reitti eteenpäin kulkee aloitusruudun ja uudelleenlatauksen kautta.
Revelationsissa myös kaksi legendaa ottavat yhteen: PoP:n hyvä ja PSP:n kehno ohjattavuus. PSP:n analogiohjaimestahan ei oikein pysty tuntemaan, mihin suuntaan sillä milloinkin ohjataan, ja tätä surullista tosiseikkaa ei vieläkään ole pelinkehittäjien valtajoukko tunnustanut. Yksin tunnoton ohjaus riittää prinssin toistuvaan kävelyttämiseen kuiluihin ja kuoppiin, ja kun kameran käyttäytyminenkin on paikoin täysin ennakoimatonta, on prinssi yhtä onnettomuusaltis olmi kuin Kummelin Koistinen (joka "kikkailee taas siihen malliin että kohta napsahtaa").
Kun se toimii, se todella toimii
Revelations on kahtiajakoinen kokemus. Grafiikka on sulavaa ja kaunista, musiikki on pätkivää ja yököttävää. Taistelumekaniikka on kiehtova ja monipuolinen, ohjauksen epätarkkuus rikkoo hermot. Prinssin akrobaattisuus ja liikevalikoiman laajuus on vertaansa vailla, latausongelmat ja bugit latistavat tunnelmaa ja pahimmillaan karkottavat pelin luota kokonaan.
Kyseessä on siis pirun hyvä peli, jolla on todella vakavia ongelmia. Hyvien hetkien takia Revelationsille on valmis antamaan paljon anteeksi, mutta ei siitäkään pääse mihinkään, että näin laatuongelmaisen pelin julkaiseminen kertoo joko kehitystiimin kunnianhimottomuudesta tai hirveästä kiireestä. Prince of Persia Revelations ja King Kong tarkoittavat sitä, että Ubisoftin PSP-osaston laaduntarkkailu on nyt lyönyt kaksi hutia peräkkäin. Ikuisena optimistina ja Ubisoftin aikaisempien pelien ystävänä odotan, että kohta Kanadasta kolahtaa kunnari. Sitä odotellessa...
