Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Ghost Recon 2 - uutta infoa

Ubisoft on muutamia kuukausia sitten vahvistanut suunnittelevansa jatkoa Ghost Recon -pelille. Sittemmin pelistä on tihkunut myös lisätietoja, joten pieni tietopäivitys on paikallaan.

Tekniseltä puolelta peliä on paranneltu muun muassa Havoc 2 - fysiikkamallinnuksella sekä uusitulla grafiikkamoottorilla. Lähitulevaisuuteen sijoittuva Ghost Recon 2 tulee pitämään sisällään myös uudenlaisen kuvakulman pelaamista ajatellen. Mikäli perinteinen näkymä ei miellytä, kameran voi nostaa hahmon pään yläpuolelle esimerkiksi parempaa näkymää etsittäessä. Lisäksi pelaajan ympärillä toimivien yksiköiden käskytystä on kehitetty alkuperäisestä pelistä monipuolisemmaksi ja tarkemmaksi.

Maailmanlaajuisesti yli 5 miljoonaa kopiota eri alustoilla myyneen pelisarjan tuorein versio tultaneen julkistamaan joulusesongiksi Xboxin lisäksi myös muille nykykonsoleille ja tietokoneelle.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi