NHL 10

Tuntuu kuin pelaisin samaa viime syksyn jääkiekkopeliä. Ilmiö on sikäli ironinen, koska silloin koin lätkiväni kahden vuoden takaista änäriä. Puhutaan jo vuosista, joiden aikana EA Sportsin NHL-sarja ei ole kokenut kosmeettisesti saati mekaanisesti merkittäviä muutoksia. Paholainen piileekin yksityiskohdissa, joiden hiominen ja lisääminen tekevät virtuaalilätkästä NHL 10:n kohdalla pirullisen hyvää.

Mitä tuli luvattua?

Mainospuheissa NHL 10 lupaa ilmaan suuren urheilujuhlan tuntua, laitakahinoita, Be a GM -tilan, uusia torjuntaliikkeitä maalivahdeille ja ärsytyskujeita, jotka johtavat silmistä kuvattuihin tappeluihin. Nämä lisäykset se myös toimittaa, mutta lähempi tarkastelu leikkaa niistä osan uutuudenviehätystä kuin Zamboni jään pintaa.

Be a GM on trendikkäämmin nimetty aiempien osien Dynastia. General Managerinsa johdolla joukkue taistelee paitsi voitosta jokaisena otteluiltana, myös tulevaisuudestaan taalaliigassa. Vastuulliset johtotehtävät eivät rajoita toimintoja, sillä jokaisen matsin saa halutessaan pelata itse. Sikäli Be a GM on nimenä hieman harhaanjohtava, koska kyseessä on pelin ainoa jatkuva joukkuemuotoinen kausitila.

Pokaalitaistossa otellaan halutun pituinen finaaliottelusarja. Tila on idyllinen kaksinpelinä, sillä vaikka kokemus ei vaadi samanlaista pitkäjänteisyyttä kuin kokonainen kausi, se kattaa tiivistetysti monet samat draamat ja haasteet kotiotteluedusta loukkaantumisiin. Lisäksi maksimissaan seitsemän ottelun pituisen sarjan voi ilahduttavasti tallentaa matsien välissä. Finaalikamppailuissa on myös selvästi havaittavissa mainostettua tunnelmaa: yleisön mylvintä ja mekkala kuulostaa vaikuttavalta.

Jotain jäähykuninkaille

NHL 10 laajentaa vihellyksen jälkeisten tapahtumien repertuaaria. Esimerkiksi aggressiivisimmat tekoälypelaajat tulevat väliin, jos heikompia joukkuekavereita kohdellaan kaltoin peliajan ulkopuolella.

Lojaalisuus on varsin kunnioitettavaa mutta samalla turhan kaavamaista. Ärsyyntymisalttiutta voi hyödyntää saadakseen kentälle enemmän tilaa tai jopa ylivoimatilanteita. Leikin aloittaneen on mahdollista jättäytyä ajoissa pois kärsimättä itse rangaistusta, joten vain tyhmä provosoituu. Joskus turhauttaa pelata alivoimaa vain sen takia, etteivät omat tietokoneen ohjastamat pelaajat pysyneet aisoissa. Raivoisan reagoinnin saa estettyä ainoastaan ottamalla pillastuvan kendosankarin ohjaksiinsa. Vaikeaksi hallinta käy, kun useampi haluaa osansa tönimisestä.

Ärsyttämistä loogisesti seuraavat tappelut ovat vuosi vuodelta tuntuneet yhä turhemmalta ajankäytöltä jääkiekkopeleissä. Tällä kertaa silmistä kuvatut ja tatilla hoidettavat räpellykset kestävät muutaman sekunnin ja iskun aiempaa pitempään, mutteivät muuten palkitse kuin yhden Trophyn verran. Torikahinat sen sijaan jäävät omaan, vielä alempaan arvoonsa. Kymmenen pelaajan yhtäaikaiset mailamiekkailut onnistuvat vain osoittamaan, että ruudulla pyörii yhä videopeli.

Sikailussa suurin häviäjä ei ole kuitenkaan suihkuun komennettava jääkiekkoilija tai alivoimaa kärsivä joukkue, vaan ihmispelaaja, jonka matseissa tarpeettomat nahistelut pidentävät pahimmillaan jokaista pelikatkoa kymmenillä sekunneilla. Moninpelissä öykkäriä vastaan pelatessa zenmäinen rauhallisuus onneksi palkitaan ylivoimatilanteilla, joiden pituus vaihtelee nyt aidommalla skaalalla: tuomari viheltää 2, 2+2, 5 ja 5+10 minuutin pituisia rangaistuksia.

Likaisempaa linjaa jatkavista uudistuksista laitakahinat ovat oikeasti käytännöllinen lisä puolustuspelaamiseen. Enää ei tarvitse päättää vain taklaamisen ja syötönkatkon väliltä, sillä laitaan painaminen toimii usein molempia tuloksekkaammin. Kun vastapuolen pelaaja on jumissa pleksiä vasten, tämä voi yrittää potkusyöttöä tai liikutella kiekkoa laitaa pitkin. Pitelevä kaveri sen sijaan saa sörkkiä kiekkoa mailallaan tai estää etenemisyritykset. Harmillisesti välillä vastustajan saa imaistua laitarusikointiin, vaikkei pelaajien sen hetkinen etäisyys sitä tosimaailmassa sallisi.

Veska torjumaan

Maalivahtipeli on parantunut merkittävästi. Veskarit kestävät ennennäkemättömän määrän laukauksia putkeen ja selviytyvät niistä parhaimmillaan ilmiömäisiin torjuntoihin venyen. Koska kiekko noudattaa fysiikan lakeja aiempaa tunnollisemmin, molarit joutuvat reagoimaan pomppukiekkoihin. Näiden arvaamattomien kaarien peittämisessä nähdään ihailtavan epätoivoisia torjuntayrityksiä, joissa käytetään kaikkia raajoja seivin eteen. Torjuntaliikkeitä alkaa olla jo niin monipuolinen määrä, että veskaripeliä on ilo katsella ja Be a Pro -tilassa ohjata. Hienoista tilanneälyä osoittaa lisäksi maalivahtien tapa puuttua peliin mailallaan ja syöksyä irtokiekkoja peittämään.

Peliälyttömyyttä osoittaa molareiden sangen arvaamaton käyttäytyminen purkukiekoissa. Maalivahdit monesti vain luistelevat pelivälineen yli tai uhkaavasti jättävät maalialueensa tyhjilleen. Jotkin omassa päässä soineista maaleista pystyy siis omatunnontuskitta pistämään moken piikkin, vaikka niinhän se välillä on myös ruudun tällä puolella. Huonoinakin iltoina veskoilta odottaisi enemmän malttia ohisyöttötilanteisiin ja vauhtia paluukiekoista toipumiseen.

Tatti ja verkko heilumaan

NHL 10 on sarjan neljäs Skill-Stickiä käyttävä peli, joten aiempia osia tahkonneet ovat jälleen sinut ohjauksen kanssa. Uutukainen muuttaa jonkin verran pelaajan hallintaa, esimerkiksi puolustamassa karvaustilanteen mailanheiluttelu tuntunee aluksi vieraalta. Hyökkäyspäässä voi muun muassa yrittää veivata kiekkoa vielä polviltaankin, tosin hyvin kankeasti suuntaa vaihtamatta, ja lyömään pelivälinettä ilmassa pesäpallotyyliin, tosin harvoin maalaamatta.

Kiekkoilukokemuksen muokkaamiseen tarjotaan säätömahdollisuuksien ohella valmiita pelityyliasetuksia. Samaan tapaan saa onneksi määriteltyä, miten tiukkaa tuomarointi on vihellyksen jälkeisissä tapahtumissa. Valittu pelityyli määrittelee tietokoneen antaman tasoituksen muun muassa syöttöjen suuntaamisessa sekä laukomisen ja taklaamisen helppoudessa. Tosipelaaja-asetuksilla joutuu itse säätelemään spurttausta, joka on ollut tavallisesti Skill-Stick -näppäimillä integroitu pelaajaa ohjaavaan vasempaan tattiin.

Vaihtoehtoja on tyydyttävästi, mutta mitkään säädöt eivät tunnu paikkaavan moniakaan pelaamisen puutteita. Esimerkiksi B-pisteeltä epäilyttävän helposti upponneiden vetojen korjaamiseksi tarvittiin versionpäivitys. Eikä asetuksien rukkaamisella välttämättä saa virtuaalilätkästä fiksumman näköistä, sillä tuttuun tapaan tekoälypelaajat esimerkiksi sijoittuvat surutta maalivahdin taakse kiekkoja ohjaamaan. Konevastustajan vaikeustasoa nostaessa kannattaa myös varautua turhautumiseen, sillä pahimmillaan tekoäly kohtelee terminaattorimaisen epäreilusti ihmisraukkaa ja tekee maalin juuri silloin kun haluaa.

Verkon puolella löydän oman paikkani mieluusti yksittäisten arvopelien parissa. Vastusseuraa tapaa edelleen vaivatta, ja onneksi verkkoviivettä huomaa harvemmin. Viime osassa lanseeratut EA Sports Hockey League -matsit ovat tietysti monelle päällimmäinen syy hankkia jatko-osa. Jo bugimaalien poissaolo muuttaa varmasti kokemusta mukavampaan suuntaan. Muutamat kokeilut joukkuepeleissä osoittivat kuitenkin, että ehken ole kummoinen tiimipelaaja. Taidottomuuteni ei poista sitä seikkaa, että verkkopelaaminen Be a Pron tyyliin on varsin kiehtova kehityssuunta. Silti välillä tuntui kuin osallistuisi palkkasotureiden hallivuorolle, kun pelaajien asuissa ei ollut muuta yhteistä kuin pelipaidat. Tämä on seurausta uudesta tyylistä palkita suorituksista muun muassa räikeilläkin kypärä-, hanska-, maila- ja luistinvaihtoehdoilla.

Muistinvirkistys

NHL 10 laajentaa viimeosan kokemusta todella paljon. On uusia pelitiloja ja paljon uutta näprättävää aina kuvakulma-asetuksista pelityyleihin. Viime osan merkittävin mullistus, Be a Pro -tila, on pysynyt yllättävän koskemattomana, sillä oikeastaan vain henkilökohtainen vaatimustaso on noussut. Nyt tulokaspelaajalta odotetaan pitemmän ajan näyttöjä, jotka aloitetaan jo varaustilaisuuden harjoitusottelusta. Joukkuekaverit tuntuvat kuitenkin laittavan löysäilyvaihteen päälle ihmispelaajan kanssa pelatessaan: kunnollista tiimityöskentelyä näki vasta suihkukomennuksen jälkeen katsomon puolelta.

NHL 10 silti vain laajentaa kokemusta, koska kiekkoilu on muuten pysynyt täysin samana. Pelin ulkoasu on suoraan nollysistä, joka esitteli jo todella näyttävän ja katselukelpoisen ilmeen. Äänimaailma tarjoilee kuulemisen arvoista urheilutapahtuman tuntua, kun otteluiden kovetessa yleisö reagoi yhä voimakkaammin tapahtumiin. Pelaajat myös huutelevat toisilleen jäällä tilanteen mukaan ja esimerkiksi suosittelevat maalivahdille kiekon sulkemista. Selostajaparivaljakon maneerit ovat saaneet jonkin verran lisäheittoja, mutta muuten puheiden perustaksi tunnistaa sarjan pari aiempaa osaa.

Mikään uudistuksista ei korosta, painota ja alleviivaa, että nyt pelataan täysin eri peliä kuin NHL 09. Kaikki lisäykset tuntuvat nimenomaan lisäyksiltä, päälle liimattavilta ominaisuuksilta, jollaisia saa nykyään ladattua joihinkin peleihin verkosta. Kaikesta huolimatta pelaaminen tuntuu todella hyvältä ja nautinnolliselta, aivan kuten vuosi sitten 09:n kohdalla. Näin ollen, jolleivät vanhat kokoonpanot ole suurin murhe lätkäpeliä miettiessä, kannattaa punnita, jos aiempi ja nyt halvempikin osa riittäisi. Ei tästä sentään mihinkään pääse sanomatta, että NHL 10 on mainio jääkiekkopeli. Muuhun tyyliin mieltyneille on tarjolla se toinen virtuaalilätkä, NHL 2k10.