Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Splinter Cell Chaos Theory panostaa musiikkeihin

Tom Clancy’s Splinter Cell Chaos Theory:n julkaisija Ubisoft on paljastanut lisätietoja tulevan pelinsä musiikkimaailmasta. Pelin musiikeista vastaa Amon Tobin, jonka sävellyksille tunnusomaisia piirteitä ovat muun muassa perinteisten ja elektronisten soittimien yhteiskäyttö.

Ubisoftin johtotehtävissä toimiva Tony Kee on todennut pelin äänimaailmasta, että aiemmin musiikit ja äänet olivat tärkeä osa Splinter Cellin pelimaailmaa, mutta vasta Chaos Theoryn myötä niillä yritetään vaikuttaa suoraan pelikokemuksen vaikuttavuuteen ja tunnelmaan. Musiikkien säveltäjä Amon Tobin puolestaan totesi, että musiikintekijätiimi pyrki täydellisyyteen, eikä kompromisseihin esimerkiksi musiikin ja pelin integroitumisessa tyydytty.

Pelistä julkaistaan myös erillinen soundtrack, joka ilmestyy vasta ensi vuoden puolella. Kuten arvata saattaa, levyn saatavuus muualta kuin netistä tullee olemaan heikkoa.

Amon Tobinin kotisivuilta pääset kuuntelemaan esimerkkejä miehen aiemmasta musiikkituotannosta. Myös Ubisoft on julkistanut osan tulevan pelin soundtrackista koekuunneltavaksi.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi