Ubisoft vahvistaa panostustaan Aasiassa avaamalla 18. sisäisen pelistudionsa Signaporeen.
Ranskalaisyhtiö perusteli päätöstään Singaporen erinomaisella teknologiainfrastruktuurilla, menestyvällä paikallisella peliteollisuudella sekä hyvillä koulutusolosuhteilla. Lisäksi maan hallituksen kerrotaan olevan hyvin yhteistyölukas.
Vielä rakenteilla olevan studion johtoon asettuu Ubisoftilla aikaisemmin kulunhallinnan johtajana toiminut Olivier de Rotalier. Henkilöstömäärän on tarkoitus kasvaa Singaporessa ajan kuluessa 300:aan asti. Alun harjoittelujakson jälkeen paikallinen tiimi työskentelee yhdessä Ubisoftin muiden studioiden kanssa konsoliprojektien parissa.
Ubisoftin edustuksesta alueella ovat aikaisemmin vastanneet Sanghain- ja Chengdun-studiot.