Kesäkuun alussa uutisoitiin, että Activision Blizzard haastoi Brütal Legend -peliä kehittävän Double Finen oikeuteen sopimusrikkomuksista estääkseen pelin julkaisun.
Nyt Double Fine on nostanut vastasyytteen, jossa väitettään Activisionin ryhtyneen oikeustoimiin vain vahingoittaakseen pelistudiota, jonka tulevaisuus riippuu pelin julkaisusta. Lisäksi Double Fine syyttää Activisionia laittomista liiketoimista ja yrityksistä estää pelin julkaisu rajoittaakseen Guitar Hero -sarjaan kohdistuvaa kilpailua.
Vaikka Brütal Legend ja Guitar Herot sisältävät heavy-rokkia, eivät ne kuitenkaan edusta samaa lajityyppiä. Double Fine tosin sanoo Activisionin hyllyttäneen Brütal Legendin sen jälkeen, kun yrityksistä muokata siitä Guitar Hero -sarjan jatko-osa luovuttiin.
Activision Blizzard sai Brütal Legendin julkaisuoikeudet, kun vanha julkaisija Vivendi Games ja Activision yhdistyivät. Peli ei kuitenkaan kuulunut niiden Vivendi-pelien joukkoon, joiden julkaisua Activision Blizzard ilmoitti jatkavansa, joten Double Fine katsoi olevansa oikeutettu siirtämään oikeudet Electronic Artsille.
Activisionin mukaan sopimusta ei koskaan purettu, mutta Double Fine toivoo tuomarin katsovan sen päättyneeksi julkaisijan toimesta.
EA:n mukaan Brütal Legend (PS3, X360) on edelleen tulossa kauppoihin lokakuussa.
Kommentit
Pitää kyllä tukea Double Fineä ja ost...
Pitää kyllä tukea Double Fineä ja ostaa tämä peli, joko julkaisussa tai vähän myöhemmin, mutta ehdottomasti on hankintalistalla
juu niin tarvii, activision voi haist...
juu niin tarvii, activision voi haistaa pitkät.
Coming soon from Activision: Call of ...
Coming soon from Activision: Call of Guitar Hero: Modern Rockfare 3
"Coming soon from Activision: Call of...
"Coming soon from Activision: Call of Guitar Hero: Modern Rockfare 3"
Starring Will Ferrell
Hyvä Double Fine! SUCK MY DICK activi...
Hyvä Double Fine! SUCK MY DICK activision!
Hyvin heitetty Pleieri! XD
Hyvin heitetty Pleieri! XD
Kyllä,tätä peliä ei estä edes suuryri...
Kyllä,tätä peliä ei estä edes suuryritysten katalat aikeet :D
Activision vain ymmärsi miten hyvä peli onkaan kyseessä ja yritti jälleen omia sen itselleen.Hah hah haa,myöhäistä se on nyt itkeä.
Kommentoi
Kirjaudu kommentoidaksesi