Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Wall Street Journal uutisoi verkkosivuillaan, että Microsoft kehittää parhaillaan Xbox 360:lle videokameraa, jota käytettäisiin pelien ohjaamiseen.

Lehden saamien tietojen mukaan Xbox 360 -pelaajat eivät heiluttelisi liikkeitä tunnistavaa kapulaa Wiin tapaan, vaan taika piilisi konsoliin kytkettävässä kamerassa. Pelkät ruumiinliikkeet riittäisivät ohjaamiseen.

Huhut erilaisista liikkeentunnistusteknologioista ovat nousseet pinnalle tasaisin väliajoin. Viime vuonna ohjelmistojätin huhuiltiin julkistavan uuden ohjaustavan E3-messuilla, mutta toisin kävi.

Tilanne on kehittynyt nyt samanlaiseksi, sillä sinnikkäät huhut väittävät Microsoftin raottavan salaisuuksien verhoa kesäkuun alussa järjestettävillä pelimessuilla.

Microsoftin on raportoitu ostaneen israelilaisen 3DV Systemsin, jonka hallussa on useita "kolmiulotteisiin" kameroihin liittyviä patentteja. Wall Street Journalin mukaan lisälaitetta ei kuitenkaan vielä tänä vuonna saataisi markkinoille.

Microsoft tai 3DV Systems eivät kuitenkaan ole suostuneet kommentoimaan huhuja.

Galleria: 

Kommentit

Väistämättä epäilyttää tuollaisen toimivuus. Yksi Wiikaken liikkeentunnistuksen selvimpiä etuja on, ettei tarvitse olla suorassa näköyhteydessä televisioon tai konsoliin.

Jep, tyytyisivät vain tekemään oman kapulan, silloin homma voisi jopa toimia.

Eikä sitä aina jaksa heilua koneen edessä kuin joku vietäri kun yrittää rentoutua raskaan päivän jälkeen. XD

Jos toimii FPS-peleissä ja on tarkka niin kelpaahan tuo. Wiimote on mielestäni pikkuisen liian epätarkka kapistus sellaisenaan, joten uusi tekniikka kuulostaa mielenkiintoiselta. Olen kyllä todella yllättynyt jos jotain tarkasti toimivaa ovat saaneet aikaiseksi. Epätarkat kamerapelleilyt kasuaalipelaamiseen tarkoitettuna olisi tyhmää.

Miten muka tommosella tunnistuksella vois pelata mitään Halo 3 tai CoD4. Tosin ehkä niitä varten ei tuota ole tarkoitettu. Mää kyllä ymmärrän konsolit enemmän semmoisena rentoutumisena sen heilumisen sijasta. Noi guita hero kitarat nyt jotenkin toimii, mutta en tiiä, että pitäskö muka tämmöstä edes suunnitella. Epäilen, että kun joskus saapuu niin ei kyllä taida toimia kovin hyvin, mutta mistä sitä ikinä tietää.

Täh, tuossako se mukamas olisi... Kameralla toteutettava...

En usko sekuntiakaan. Sonylla on pakostikin patentti, joka estää kamera+konsoli+liiketunnistus=EyeToyn käyttämisen missään muussa konsolissa kuin PlayStationeissa. Kuten on niiiiiiin monesti huomattu aiemminkin, niin patenteissa on nimenomaan idea vain ja ainoastaan ideasta eikä niinkään toteutuksesta ja idealtaan tuo on jotain niinkin väsynyttä kuin EyeToy ala PS2, tosin hiukan pidemmälle vietynä evoluutiolla...

Mutta samapa tuo minulle, MS tekee padipelaamisen loistavasti, kunhan sitä ei uhrata liiketunnistuksen alttarilla.

Veikkaanpa että tämä ohjaustapa integroidaan myös Boxin dashboardiin; sivuja käännellään kevyellä ranne-/sormiliikkeella ja sormella osoittaen valitaan.

Teh Phuture is Ere!

"En usko sekuntiakaan. Sonylla on pakostikin patentti, joka estää kamera+konsoli+liiketunnistus=EyeToyn käyttämisen missään muussa konsolissa kuin PlayStationeissa."

Eikö Microsoftilla ole jo liikkentunnistus kamera sekä sillä toimivia pelejä?

Jengi taas totutun kujalla.

"Sonylla on pakostikin patentti, joka estää kamera+konsoli+liiketunnistus=EyeToyn käyttämisen missään muussa konsolissa kuin PlayStationeissa."

Voisinko minäkin patentoida ruisleivän? Vain minun tekemääni ruisleipää saa myydä, kukaan muu ei saa valmistaa ruisleipää.

"Miten muka tommosella tunnistuksella vois pelata mitään Halo 3 tai CoD4"

Ei tällä varmana tosiaan ole tarkoitus korvata padia kokonaan. Pelaisitko GH-kitaralla räiskintöjä?

"Eikä sitä aina jaksa heilua koneen edessä kuin joku vietäri kun yrittää rentoutua raskaan päivän jälkeen. XD"

Joka päivähän ei ole pakko pelata muutenkaan...

"Eikö Microsoftilla ole jo liikkentunnistus kamera sekä sillä toimivia pelejä?"

Onhan se ollut jo hyvän aikaa, tuossa artikkelin kuvassa se on. Tämä julkaistava kamera on 3D -tunnistava ja se muuttakin jo kaiken.

ZCamilla on jo tehty mielenkiintoisia kokeiluja sekä peli- että käyttöliittymäpuolella, joten potentiaalia on - olipa teknologia menossa Microsoftille tai ei.

Kysehän ei ole vain siitä, että pädi heitettäisiin nurkkaan ja pelattaisiin Live Arcadesta imuroitua "Xbox Sportsia", vaan kamera pystyy täydentämään myös perinteistä vuorovaikutusta pelaajan ja pelin välillä. Ajatellaan nyt vaikkapa Lionheadiä, joka on yrittänyt Fable-sarjassa toteuttaa yksinkertaisia eleitä näppäinkomennoin. ZCamin avulla pelaaja voisi tehdä eleet todellisuudessa, mutta silti pelata varsinaista peliä kuten ennenkin - pädi kädessä.

Teknisesti ZCamia ei pidä sekoittaa EyeToyhin tai Live Visioniin. Toki siihen kuuluu perinteinen kamera, mutta sen lisäksi se käyttää kaikuluotauksen kaltaista menetelmää, jossa hyödynnetään äänen sijasta infrapunavaloa, mittaamaan ympäristön syvyyksiä. Näin videokuvaan voidaan yhdistää korkeuskartta ja pelaaja erottuu taustasta muutenkin kuin vain ääriviivoiltaan.

Ja tietysti on mielenkiintoista pohtia myös tulevaisuutta, koska 3D-kameroiden yleistyminen ja edullistuminen mahdollistaisi jopa neljän tai useamman kameran käytön samassa tilassa. Oikein sijoiteltuina kameroilla voisi periaatteessa luoda pelaajasta reaaliaikaisen, liikkuvan 3D-mallin, joka olisi sellaisenaan käytettävissä virtuaalimaailmassa. Uuden vuosituhannen videokonferenssit, eh? :)

Fableen tuo soveltuu kuin nenä päähän. Pääsee vetämään vulgar thrustia ihan oikeasti.

"Voisinko minäkin patentoida ruisleivän? Vain minun tekemääni ruisleipää saa myydä, kukaan muu ei saa valmistaa ruisleipää."

Jos olisit seurannut pelimaailmaa viimeiset 10 vuotta, niin ne ovat juurin näin pihalla näiden patenttiensa kanssa (esim. vaatimus vetää iPodit ja PSP:t myynnistä, koska ne ovat kannettavia pelikonsoleita, joille voi ladata netistä pelejä). Amerikan patenttijärjestelmä on niin kieroutunut ettei tosikaan.

Ei tuo nyt ihan hullulta näytä tuossa pilipalin postaamassa videossa.

ja beasricker kun sanoi että "Mää kyllä ymmärrän konsolit enemmän semmoisena rentoutumisena sen heilumisen sijasta. ", niin onhan se niinkin, mutta itse jotenkin pidän siitä että alkanu tulla pelejä missä pitää vähän liikkua ja eläytyä. Ei yhtään hassumpaa, että siitä tehdään enemmän tekemistä vaativaa. Vaikka en silti haluais että perus ohjaimet katoaisi ja kaikki tehtäis itse heilumalla ;O En todellakaan.

En käsitä tosin miks kaikki pyrkii nyt tuohon samaan asiaan. Eniten kiinnostaisi nähdä headtrackingiä peleissä.. Tyyliin tämä (näyttää siistiltä kun mikä): http://www.youtube.com/watch?v=Jd3-eiid-Uw

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi