Football Manager -sarjan parisssa työskentelevän Sports Interactiven johtaja Miles Jacobson uskoo, että luvassa on lisää pelistudioiden sulkemisia ja henkilöstövähennyksiä, mikäli ydinmarkkinoille suunnatut konsolit eivät pian saavuta PS2-tasoisia myyntilukuja.
– Mielestäni Xbox 360 ja PlayStation 3 eivät ole vielä täysin massamarkkinoiden laitteita. Xbox 360 on myynyt paremmin kuin edeltäjänsä, mutta PS3 ei ole läheskään saavuttanut PS2:n tasoa, Jacobson sanoi.
Xbox 360:n lähestyessä neljättä ja PS3:n kolmatta syntymäpäiväänsä, ovat molemmat konsolit myyneet yhteensä 55 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti. PS2 myi yksinään neljässä vuodessa 70 miljoonaa kappaletta, ohittaen lopulta 125 miljoonan virstanpylvään.
Samaan aikaan kehityskustannukset ovat nousseet jyrkästi ja peliteollisuuden edustajat ovat arvioineet budjettien kaksin-kolminkertaistuneen PS2:n ajoista.
– Ellemme saavuta tämän sukupolven konsoleilla korkeampaa saturaatiopistettä kuin edellisellä sukupolvella, ei lopputuloksesta tule olemaan epäselvyyttä, Jacobson varoitti.
Jacobson oli varsin pessimistinen myös Wiin tarjoamien mahdollisuuksien suhteen. Vaikka konsoli on menestynyt ilmiömäisen hyvin, katsoo Jacobson, että Nintendoa lukuunottamatta pelijulkaisijoilla on vaikeuksia työskennellä sen käyttäjäkunnan kanssa.
Kommentit
Turha itkeä, että "kohta käy ohraises...
Turha itkeä, että "kohta käy ohraisesti". Ehkä teille arvon pelibisnesmiehet, mutta tuskin meille pelaajille sillä kaikesta huolimatta me pelaamme ja me ostamme pelimme. Me ostamme hyviä pelejä ja me ostamme niitä niin paljon kuin tarvitsemme. Ja niinkauan kuin yli 100 miljoonaa pelaajaa huutaa, että "myykää meille hyviä pelejä", löytyy aina joku jolla on myydä hyvä peli.
Tuntuu vähän siltä, että pelibisnes ei todellisuudessa ole niin suurta kuin sitä pyörittävät jehut luulevat. Ollaan nyt kuitenkin vahingon iloisia. Kuvitelkaas sitä uusien ideoiden määrää joka lähtee kasasta työttömiä pelintekijöitä.
Kommentoi
Kirjaudu kommentoidaksesi