Blue Dragon -pelisarjan ensimmäinen käsikonsoliversio on reaaliaikaista ja strategista fantasiamättöä. Harmi vain, että se on samalla myöskin hiukan tylsä ja kankea yritys, joka ei oikein tahdo nousta massasta esille DS:n laajassa roolipelikirjastossa.
Paluu tulevaisuuteen
Päähahmot ovat samat kuin aiemminkin: Shu, Zola ja Marumaro. Shu on kuusitoistakesäinen itsepäinen egoisti, jolle on langennut jumalallinen tehtävä olla piikkinä pahisten lihassa. Zola tasapainottaa hyvin hahmovalikoimaa. Hän on rauhallinen ja harkitsevainen kaunis nuori nainen. Viimeisenä mainittu Marumaro on joukon kääpiö. Tyhmä, mutta äärettömän lojaali ja hyväntahtoinen. Kaiken lisäksi kaveri on lätkässä Zolaan.
Kaikki japanilaiset näyttää samalta
Hahmotyyppejä on normisetti. Eli löytyy sekä raskaita mörssäreitä, vikkeliä rimppakinttuja että vahvoja jokapaikan höyliä. Ja periaatteessa näille olisi hiukan eri tehtäviäkin taistelun aikana. Kaikilla hahmoilla on vielä omat erikoishyökkäyksensä, ja ne aiheuttavat joko fyysisiä tai maagisia tuhoja. Ikävästi hahmoja ei oikein tahdo erottaa toisistaan kamppailun aikana.
Pelimekaniikka toimii reaaliaikaisena. Siinä on iso ero esimerkiksi Fire Emblem –sarjaan verrattuna. Hahmojen komentaminen ja taistelu pyörii taukoamatta taustalla. Pelimekaniikka ei ole kuitenkaan läheskään yhtä monipuolinen kuin Fire Emblemissä. Tämä saattaa saada kyllästymisefektin aikaiseksi monipuolisempaa menoa kaipaavassa pelaajassa. Hahmoja ohjataan tökkimällä styluksella näyttöön, ja kameraa kontrolloidaan olkanäppäimillä. Kaikki toimii ilman suurempia ongelmia.
Taistelusta tarvitsee oikeastaan vain yhden selvitä seuraavalla koitokselle. Eli jos joku kellahtaa taistelussa, niin peli ei ole ohi vielä keneltäkään. Ainiin, jos lukijalle ei vielä tullut selväksi se, että Blue Dragonissa on pelkästään mättöä välianimaatioiden välissä, niin nyt se tulee. Roolipelaamista on aika vähän, hahmot nousevat tasoja taisteluiden välissä. Kentältä saattaa löytyä tavaroita arkuista, ja niillä voikin lisätä sekä tehoa hahmoon tai parantaa häntä. Sotimisen ulkopuolisia kykyjä ei valikoimista löydy ollenkaan.
Kauniit välianimaatiot
Välianimaatiot on todella nättejä ja tunnelmallisia. Kuva liikkuu fiksusti kahdessa eri näytössä konsolin vahvuuksia hyväksi käyttäen, sillä värimaailma on vahva ja värikäs. Musiikista ei liene monella pahaa sanottavaa, mutta mikään mestariteos ei ääniraita kokonaisuutena ole. Välianimaatioissa musiikki nostaa tasoaan reilusti ja on suuri syy tunnelman kohoamisessa ennen varsinaisten pelitapahtumien alkamista.
Itse pelissä grafiikka onkin rujoa ja suttuista. Taistelijoita ei erota kunnolla toisistaan, eivätkä maisemat vakuuta. Pahinta on hahmojen könkkö liikkuminen, mosurit möyrivät maastossa kuin otso tarpeillaan. Kaiken lisäksi pelihahmojen ulkoinen olemus vaihtelee välianimaation ja oikean pelitilanteen välillä liikaa. Viileä taiteellinen suunnittelu muuttuu itse pelissä lapselliseksi sohjoksi, eikä esimerkiksi alun Centinel-pomoa oikeasti voi yhdistää välianimaatioissa nähtyyn samaiseen pahikseen.
Krediittejä
Blue Dragon ei ole huono peli, mutta monet muut ropet ja fantasiastrategiapelit ovat vain yksinkertaisesti parempia. Nintendo DS:llä on niin laaja kirjo hyviä oman genrensä edustajia, että Blue Dragonin on hankala erottua edukseen. Tietysti ahkeran ropettajan pelihyllyssä tilaa saattaa aina yhdelle kohtalaiselle strategiaropelle olla, varsinkin reaaliaikaisen pelimekaniikkansa takia.