Joulukuussa 2008 avattu sosiaalisen kohtauspaikan tarjoava PlayStation Home -yhteisöpalvelu tullaan ajamaan alas 31. maaliskuuta 2015. Kuuden vuoden aikana sosiaalinen yhteisöpalvelu on houkutellut kymmenet miljoonat käyttäjät kohtaamaan toisensa.
Ilmaisessa PlayStation Home -palvelussa voi esimerkiksi pelata minipelejä sekä keskustella muiden käyttäjien kanssa. Mikäli kuitenkin haluaa, voi oikealla rahalla ostaa esimerkiksi huonekaluja sekä vaatteita.
Uuden sisällön julkaisu palveluun loppuu marraskuun 12. päivä. Jo olemassa olevaa sisältöä voi ladata aina joulukuun 3. päivään asti. Sony kiittää käyttäjiä ja tulee muistamaan heitä ilmaisella sisällöllä vielä ennen palvelun lopullista sulkemista.
PlayStation Homesta voi keskustella KonsoliFINin foorumilla.
Kommentit
Toivottavasti näemme PlayStation Home...
Toivottavasti näemme PlayStation Home 2.0 sitten myöhemmin. Project Morpheus on jo ennakkotilattu.
Siinä oli puolensa, mutta homma kaatu...
Siinä oli puolensa, mutta homma kaatui loppujen lopuksi yleiseen sekavuuteen ja näennäiseen rahastamiseen ilman että siitä olisi saanut mitään lisäarvoa peleihin.
Home oli homeessa jo julkaisussa.
Home oli homeessa jo julkaisussa.
Tuntuu että Homella jäi paljon potent...
Tuntuu että Homella jäi paljon potentiaalia lunastamatta. Saa nähdä yrittävätkö PS4:llä uudestaan. Tuskin, sillä olisi siitä jo uutisoitu.
Kommentoi
Kirjaudu kommentoidaksesi