Nintendon Wii U -kotikonsolille ja 3DS-käsikonsolille saapuvan Super Smash Bros. -mäiskinnän uusin hahmolisäys esitellään maanantaina. Erityisen esittelyvideon muodossa paljastettavaa ottelijaa ei ole sarjan peleissä aiemmin nähty, mutta paljon muuta tulevasta ei ole vielä tiedossa.
Tieto maanantaisesta julkistuksesta saatiin Nintendon sosiaalisen Miiverse-palvelun kautta. Nimikettä kehittävä Masahiro Sakurai kertoo tekstissään uusien ottelijoiden videoiden käyvän vähiin, joten kohta julkistettavan hahmolisän jälkeen odotettavissa ei liene enää kovinkaan montaa taistelijaa, joita sarjassa ei ole aiemmin tavattu. Upouudet hahmot on nimittäin esitelty omien videoklippiensä muodossa. Koko tekstin voi lukaista alta.
Ennakkotietojen mukaan noin kolmeminuuttisen klipin pääsee katsomaan maanantaina klo 17:00 tämän linkin (klik) kautta.