Wii U:lle saapuva Super Smash Bros. -mätkintä oli esille viime yönä Suomen aikaa esitetyssä Nintendo Direct -presentaatiossa. Videoesitys loi katsauksen yli 50 asiaan, joita tuleva mätkintä pitää sisällään. Koko videon voi katsoa alta, mutta tässä muutamat poiminnat puolituntisesta esityksestä.
Peli sisältää enemmän sisältöä kuin yksikään sarjan peli ennen sitä. Kerättäviä pokaaleja on 3DS-version lukumäärääkin enemmän ja musiikkivalikoimaa kuvaillaan suurimmaksi ikinä toimintapelien saralla. Uutta sarjaan on mahdollisuus taistella yhtä aikaa jopa kahdeksan pelaajan ollessa ruudulla. Tätä varten on nimikkeessä oma pelimuotonsa, joka pitää sisällään astetta vähemmän kenttiä, mutta ne ovat sen sijaan suurempia normiversioihinsa nähden.
Ohjainvalikoima nimikkeessä on kattava. Konsolilla muutenkin toimivien ohjainten lisäksi tarjolle tuodaan GameCuben ohjain sekä mahdollisuus kontrolloida omia hahmoja 3DS-käsikonsolin avulla. Mätkeen 3DS-versiosta voi lisäksi tuoda kustomoituja hahmoja ja muuta sisältöä.
Masterpieces-pelimoodi tekee paluun Wii U -peliin. Pelimuoto pitää sisällään lyhyitä demoversioita mätkinnässä tavattavista hahmoista. Mukana ovat muun muassa Super Mario World, PAC-MAN, Super Metroid, Super Mario Kart, Mega Man 2 ja Pilotwings.
Konsolin GamePad-ohjainta voi käyttää pelistä otettujen kuvien muokkaamiseen, muiden pelaajien kanssa keskusteluun mikrofonin avulla sekä kenttäeditorin maanmuotojen piirtelyyn. Mukana tuotoksessa on todellakin kattava kenttäeditori, jonka avulla tehtyjä tuotoksia on mahdollista aikanaan jakaa verkon kautta muille.
Videon lopussa paljastettiin uusi taisteluun osaa ottava taistelija: Bowser Jr. Mätkijän vaihtoehtoiset ulkoasut ovat muut Koopalings-hahmot, joita vastaan on taisteltu Mario-sarjan peleissä. Lisäksi GameCube-versiosta tuttu Mewtwo-hahmo on saatavissa myöhemmällä ajankohdalla niille pelaajille, jotka omistavat sekä 3DS- että Wii U -versiot pelistä. Alustava ajankohta tälle on kevät 2015.
Super Smash Bros. for Wii U saapuu kauppoihin 5.12. Samanaikaisesti tarjolle tuodaan ensimmäiset Amiibo-figuurit sekä GameCube-ohjainten käytön mahdollistava adapteri.