Synninpäästö
Hitman 2: Silent Assassinin, Hitman: Contractsin ja Hitman: Blood Moneyn samaan kokonaisuuteen niputtava Hitman HD Trilogy on ostamisen arvoinen, mutta ainoastaan jos alkuperäiset julkaisut eivät ole läpikotaisin tuttuja. Kaljupäisen palkkamurhaajan Mr. 47:n edesottamuksia aiemmin seuranneet eivät uudelleenlämmittelystä todennäköisesti innostu, vaikka PlayStation 2 -aikakauden pelien resoluutiota onkin nostettu. Tanskalaisen IO Interactiven hengentuotteet onnistuvat nykyisellä alennetulla myyntihinnallakin herättämään sarjan ystävissä vain pieniä nostalgisia väristyksiä, jotka tuskin oikeuttavat ostopäätökseen.
Hitmanit kertovat halusta synninpäästöön. Katolisuuteen kääntynyt päähenkilö pyytää korkeammilta voimilta apua päästäkseen eroon kymmenien ihmisten murhaamisesta aiheutuneesta taakasta. Sovituksesta ei kuitenkaan tule mitään koodinimellä tunnetun hahmon ajautuessa yhä uusiin tappotehtäviin. Hitmanien vankkumaton suosio perustuu onnistuneen toteutuksen lisäksi niiden kykyyn jatkaa kiinnostavaa tarinaa. Pelaajaa kuljetetaan maantieteellisesti vaihtelevissa paikoissa ja pakotetaan jakamaan Mr. 47:n tuska.
Hiljaa hyvä tulee
Alkuperäinen Hitman julkaistiin pelkästään PC:lle. Sitä ei HD Trilogyyn sisällytetä, mutta ensimmäinen hiiviskelypeli olikin auttamattoman keskinkertainen. Jatko-osa Silent Assassin on joka suhteessa onnistuneempi. Siinä seurataan keinohedelmöityksellä luodun, karismaattisen ja rauhaa etsivän päähahmon kiihkeää elämää. Tappamiseen kyllästynyt kaljupää viettää verkkaisia päiviä toimimalla puutarhurina sisilialaisessa kirkossa, kunnes menneisyys saapuu rikkomaan rauhan väkivaltaisten mafiosojen muodossa. Pistoolit esiin kaivettuaan kylmäverinen tappaja on nopeasti työn touhussa.
Hitmanit eivät sovi kaikille, sillä niissä korostetaan hiiviskelyä räiskinnän sijaan. Onnistuneimmissa tehtävissä palkkamurhaajan läsnäoloa ei huomata lainkaan. Tasot voi toki läpäistä aseet laulaen, mutta tällöin arvosana laskee ja pelaaja saa osakseen haukkuja. Useimmat kentät ovat laajoja ja vaativat pyhimysmäisen kärsivällisyyden lisäksi tarkkaa suunnittelua. Niitä pitää pelata useaan otteeseen muun muassa sopivien pakoreittien ja vihollisten liikkumapaikkojen selvittämiseksi. Suoritus voi mennä pilalle pienenkin virheen takia. IO Interactiven pelien suurin epäkohta onkin tekoälyssä, sillä muut hahmot käyttäytyvät usein epärealistisesti. He saattavat huomata Mr. 47:n murhanhimoisen läsnäolon, vaikka tämä ei mitenkään paljastaisi itseään. Jokaisessa tasossa pystyy sentään tallentamaan muutamaan otteeseen.
HD Trilogyn toinen peli Contracts pureutuu mielenkiintoisella tavalla syvälle päähenkilön alitajuntaan. Mielenkiintoisena yksityiskohtana peli sisältää monia ensimmäisen Hitmanin kenttiä päivitettyinä versioina. Tehtävät tapahtuvat muistoissa ja ovat harhakuvien sävyttämiä. Heti alussa pitää esimerkiksi paeta romanialaisesta mielisairaalasta, jonka käytävät ovat täynnä hahmon kloonien ruumiita. Sen jälkeen juostaan pakoon maailmalla. Murhanhimonsa kanssa tuskailevan kaljupään kärsimys ei lopulta ole erityisen uskottavaa, varsinkin ottaen huomioon hänen kylmäpäisyytensä tavoitteiden toimeenpanon hetkellä.
Teräväpiirtopaketin kahdessa ensimmäisessä Hitmanissa viholliset alkavat ampua välittömästi huomatessaan tappajan läsnäolon. Contractsia monessa suhteessa muistuttavassa Blood Moneyssa he sentään varoittavat ennen ryhtymistä tulitaisteluun. Tekoälyn yliherkkä liipasinsormi vähentää silti realismia ja antaa toiminnallisemmille hetkille turhan koomisen sävyn. Vartijat ottavat automaattiaseet heti käyttöön irtaimistosta tai muista läsnäolijoista välittämättä. Pelaaja pakotetaan näin läpäisemään tehtävät mahdollisimman huomaamattomasti, mutta samalla ongelmat johtavat moniin turhauttaviin hetkiin. Miten Mr. 47 muka huomataan, vaikka hän olisi kiireestä kantapäähän naamiaisasussa?
Nostalginen matka
Hitman HD Trilogyn osat ovat pelattavuuteen liittyvistä ajoittaisista ongelmista huolimatta kestäneet aikaa yllättävän hyvin. Pitää muistaa, että pelien julkaisuaika 2002–2006 merkitsee niiden kuulumista edellisen konsolisukupolven puolelle. Uusissa versioissa on huomattavasti aiempaa parempi resoluutio, mutta kankean animaation ja paikoittaisen yksityiskohdattomuuden kaltaiset ongelmat on valitettavasti jätetty ennalleen. Autiot tasot kaipaisivat väkijoukkoja, mutta muuten vanhat Hitmanit näyttävät edelleen melko tyylikkäiltä. Sama pätee äänimaailmaan, joka kärsii kunnollisten aseäänien puutteesta. Isokaliiberisellakin tykillä ampuminen kuulostaa aneemiselta, mikä saa pelaajan turvautumaan klassiseen pianolankaan.
Mitään varsinaista uutta ei Hitman HD Trilogyssa käytännössä tarjota. Paremman visuaalisen terävyyden lisäksi pelaaja joutuu PlayStation 3:lla tyytymään puolivillaisiin palkintoihin ja viime vuonna ilmestyneen Hitman: Absolutionin ennakkotilaajille jaettuun Sniper Challenge -minipeliin. Siinä räiskitään nimensä mukaisesti kiikarikiväärillä. Muuten tarjolla on tuttua laatua. Kymmenissä kentissä riittää kieltämättä tekemistä, mutta pelkkä nostalgiannälkä ei välttämättä riitä syyksi rahantuhlaukseen. Keltanokkaisille palkkamurhaajille HD Trilogyä voi toki suositella lämmöllä.
