Sly-pesukarhun sekä tämän varasjoukon kansansuosio tuntuu erikoiselta, sillä Sucker Punchin työstämän Sly 3: Konnien kunnian julkaisusta on ehtinyt vierähtää jo likemmäs vuosikymmen. Uutta osaa on kaivattu pidemmän aikaa, mutta tekijätiimin vaihtuminen Sanzaru Gamesiin herättää myös pientä pelkoa. Onnistuuko uusi studio säilyttämään mestarivarkaan seikkailujen tunnelman entisellään?
Minkä tarina tupeksii...
Pesukarhun tuorein seikkailu käynnistyy, kun suvun konnankoukut sisältävästä Varkaiden käsikirjasta katoaa sisältö. Kriminaalitrio lähtee Bentleyn keksimällä aikamatkustusautolla tutkimaan, mitä Slyn esi-isille on oikein tapahtunut. Matkan varrella piipahdetaan niin villissä lännessä kuin muinaisessa Japanissakin. Eri aikakaudet hyödyntävät mielikuvia ihan hauskasti, joskin turhan pintapuolisesti. Sanzaru Gamesin olisi suonut kaivavan historiasta vähän rohkeammin viittauksia sekä aspekteja hyödynnettäväksi sen sijaan, että nykyisellään Sly Cooper: Thieves In Time turvautuu turhan itsestään selviin ratkaisuihin. Eikö nousevan auringon maasta kerta kaikkiaan ollut sushikokkia parempaa sutkautusta keksittävissä? Aiemmista osista tutut viittaukset todellisiin ongelmiin jäävät niin ikään pois: esimerkiksi Sly 2: Konnakoplasta tutun salaisen maustekaupan kaltaiset juonikuviot eivät näe päivänvaloa.
Sinällään ihan kiinnostavista lähtöasetelmista ponnistava tarina ei valitettavasti nouse missään vaiheessa kunnolla lentoon. Siinä missä esi-isät ärsyttävät sekä luonteenpiirteillään että yksiulotteisuudellaan, seikkailun suurin ongelma on täysin irrallisilta tuntuvat aikakaudet. Vaikka lopussa nauhat sidotaankin yhteiseen solmuun, ei viidestä päälle liimatun tuntuisesta hahmosta onnistuta kaapimaan kiinnostavaa kokonaisuutta. Valitettavasti kehnot pahiksetkaan eivät liiemmälti tässä auta, sillä yksikään vihollispomo ei jää millään tavalla mieleen.
Epäonnistumisen läpijuoksu tarinankerronnan osalta täydentyy todella ärsyttäviksi venyvillä Bentleyllä ja Murraylla. Vaaleanpunainen virtahepo Murray on ollut Sly-saagan alusta alkaen tympeän yksiulotteinen hahmo, mutta nelososassa hänenkin verbaaliset oivalluksensa alittavat kaikki mahdolliset laatukriteerit. Bentley-kilpikonnan älykkövitsit onnistuvat sentään aika ajoin osumaan nauruhermoon. Silti kokonaisuudesta paistaa läpi se, että Sanzaru on keskittynyt enemmän nasevien one-linereiden keksimiseen kuin isommassa mittakaavassa fiksun dialogin luontiin. Niin seikkailu kuin välivideotkin puuduttavat pidemmissä sessioissa pahanpäiväisesti, kun pelaajan korviin ängetään puolivillaisia heittoja aiheesta sekä sen vierestä. Joskus vähemmän vain olisi niin paljon enemmän.
Saksimista olisivat kaivanneet dialogin ohella myös tehtävänannot. Ihan toimivalla perusidealla käynnistyvät hämärähommat viihdyttävät hetken aikaa, mutta valitettavasti Toisto-peikko hymyilee ilkikurisesti pelaajan mielipahalle. Kun täysin identtisiä pulmia, loikkia ja kohtauksia joutuu tekemään tehtävästä toiseen lähes aina sen kolme kertaa peräkkäin, on jotain mennyt suunnittelupöydällä päin prinkkalaa. Etenkin seikkailun alkupuolella liian monet tehtävät lähentelevät puolen tunnin maagista rajaa, vaikka mielekästä substanssia olisi enintään varttiin. Loppua kohden homma paranee jonkin verran, mutta hienosäädölle olisi ollut silti sijaa.
...sen tasohyppely ja cross-play pelastavat
Rappioituneesta tarinankerronnasta huolimatta osa Sucker Punchin perinnöstä on sentään saanut asiallisen kohtelun. Etenkin Slylla pelatessa loikkiminen sekä liikkuminen tuntuvat edelleen jouhevalta ja tarkalta. Vihollisten ryöstäminen sekä tappaminen on sopivan haastavaa, jotta homma pysyy mielekkäänä. Kovin pitkäikäistä riemua kolikoiden haalimisesta ei saa, vaikka konnien takataskuista silloin tällöin paljastuvat arvoesineet antavatkin piristysruiskeen rikollisjengin taloudelle. Ryöstösaalista voi käyttää tukikohdassa Varasverkon valikoimien tyhjentämiseen, jolloin hahmoille aukeaa uusia iskuja. Suurimmaksi osaksi erikoiskyvyt jäävät kuitenkin irrallisiksi, sillä Slyn perushyökkäyksellä viholliset lakoavat alusta lähtien varsin sujuvasti.
Oman osansa kritiikistä ansaitsevat eri aikakausilta haalittavat asukokonaisuudet. Esimerkiksi kovasti Robin Hoodia muistuttavaan vaateparteen pukeutunut Sly voi ampua jousipyssyllä itselleen uusia reittejä, kun taas shogunin pukuun pukeutunut varas pystyy kimmottamaaa tulipalloja kilvellään. Valitettavasti hauskat ajatukset eivät yllä käytännössä kovinkaan mojovaan onnistumiseen, sillä erikoistaitojen hyödyntäminen on mahdollista vain tarkkaan rajatuissa tilanteissa. Kyvyille olisi suonut suuremmankin roolin seikkailun varrella, jotta niistä saisi jotain todellista irti.
Pelattavuuden osalta asut jäävät silti floppilistalla selväksi kakkoseksi, sillä aiemmistakin osista tutut Bentleyn hakkerointiminipelit eivät toimi vieläkään muun pelin tasolla. Muutamaa toimivampaa arcadetoimintakohtausta seuraa umpisurkean pelisuunnittelun multihuipentuma: liiketunnistustasapainottelu. Kuka on syypää tähän pelaajan mielenpahoittamiseen? Aikarajat ovat kyseisissä tehtävissä onneksi varsin löyhät, mutta ratkaisu on silti anteeksiantamaton. Kun DualShockin liiketunnistus on tarkkuudeltaan vähän siinä ja siinä, ei kyseisistä kohtauksista jää positiivista sanottavaa. Kenties seuraavalla kerralla voitaisiin keskittyä pelkästään toimivaan tasoloikkaan Slyllä ja jättää muut turhakkeet valmiin paketin ulkopuolelle.
Sly 4:n suurin onnistuminen on hivenen yllättäen PlayStation 3:n ja PS Vitan välisen yhteistyön hyödyntäminen. Kun pelin ostaa jommallekummalle alustalle, saa kaupan päällisiksi latauskoodin toiseen versioon. Cross-playn toteutus pesukarhun tuoreimmassa seikkailussa on malliesimerkki siitä, kuinka suurta potentiaalia Sonyn pelilaitteiden ekosysteemillä on tarjota. Muutamalla painalluksella tallennus siirtyy pilveen odottamaan latausta toisella konsolilla. Taskukonsoliversio ei jää PlayStation 3 -tuotoksen jalkoihin kuin enintään hivenen vähemmän kirkkailla väreillä, sillä muutoin kokonaisuus on samalla tasolla molemmilla laitteilla. Pelaaminen on pääasiallisesti hauskaa alustasta riippumatta, joskin ylipitkät tehtävät eivät ihan aina ole omiaan taskukonsolin mahdollistamalle pikasessiolle.
Hajuton ja mauton, mutta ei missään nimessä väritön
Teknisesti Sly 4 ei petä kuin hetkittäin pätkivän ruudunpäivityksen osalta. Komealla cel-shadingilla mehusteltu graafinen ilme on tarkkaa, värikästä ja ennen kaikkea tyylikästä. Designiltaan seikkailu muistuttaa sopivassa määrin animoitua satua, mikä on kenties hivenen nuoremman kohdeyleisön huomioiden toimiva ratkaisu. Miljöistä ainoastaan jääkausi jää tyylillisesti vähän muiden alapuolelle, mutta sekin vain tylsän aihevalinnan johdosta.
Oma osuutensa kehuista on annettava pelin lokalisaatiolle. Sekä englannin- että suomenkielisen dialogin laatu on suurimmalti osin laadukasta, eikä ääninäyttelijöiden suorituksissa ole merkittäviä eroja. Loppua kohden ensimmäinen kotimainen muistuttaa tosin hetkittäin enemmän kirjakieltä kuin sujuvaa sanailua, mutta tilanne kärjistyy vasta viimemetreillä. Positiivisena yllätyksenä arvostelukappaleiden kielivalinnat toimivat ristiin, joten Vita-versiossa valittu Lontoon murre ei tuottanut cross-playssä ongelmia kotikonsolin suomidubbauksien kanssa.
Sly Cooper: Thieves In Time ei ole missään nimessä läpeensä huono peli, mutta sen ongelmat jättävät kuitenkin tarinan päätyttyä valjun maun. Sanzarun tausta varkaan aiempien seikkailujen fanina näkyy valitettavan suurena kunnioituksena alkuperäisteoksille. Uusissa nikseissä olisi ollut huomattavasti enemmän potentiaalia muuttaa tuttua kuviota hivenen personallisempaan suuntaan. Sarjan vanhat fanit ovat varmasti tyytyväisiä tähänkin, mutta suurempi irtiotto Sucker Punchin tekeleisiin olisi ollut toivottavaa. Konnakoplan seikkailuihin aiemmin tutustumattomille alkuperäistrilogian teräväpiirtopaketti tarjoaa valitettavasti parempaa vastinetta rahoille kuin uusin julkaisu. Arvosanaa mietittäessä erinomainen cross-play-tuki antaa kolmannen tähden, joten toisen laitteen mahdollisesti puuttuessa kannattaa verottaa pisteytyksestä yhden pykälän verran pois. Toivottavasti mahdollinen Sly 5 uskaltaa irrotella laimeaa nelososaa enemmän.
