Hitman: Absolution

IO Interactiven palkkamurhaaja 47 on kulkenut pitkän tien sitten vuoden 2000 debyyttinsä. Viidenteen osaansa ennättänyt Hitman-sarja saapuu siitä huolimatta vasta nyt ensimmäistä kertaa kunnolla nykykonsoleille, sillä edellinen Blood Money tehtiin monin paikoin vielä aiemman sukupolven ehdoilla. Herra 47:n paluuta salamurhabisnekseen jouduttiinkin odottamaan pitkä tovi, vaan nyt Hitman: Absolution on vihdoin täällä.

Tappava suunnitelma

47:n vakuuttava ansioluettelo saa henkilökohtaisen säväyksen, kun agentuuri antaa hänelle tehtäväksi surmata tämän entinen apuri ja sittemmin järjestön lieasta irrottautunut Diana Burnwood. Yksinkertainen toimeksianto muuttaa kuitenkin viime metreillä luonnettaan, minkä seurauksena 47 saa peräänsä paitsi entiset kollegansa myös epämiellyttävän teksasilaispohatan sekä Chicagon uljaat sinitakkiset.

Tehtäväpohjaisten toimeksiantojen sijaan Hitman: Absolution panostaa kerronnalliseen ratkaisuunsa. Käsikirjoitus on nostettu aiempia osia suurempaan asemaan, joskin tarttumapinta halvempaan roskakirjallisuuteen on haluttu pitää läsnä. Järin suurta realismia ei peliltä olisi voinut odottaa, sillä jo päähenkilön ikoninen kaljuun tatuoitu viivakoodi lennähtää reilusti campin puolelle. Uudenlainen tyylittely näkyy kuitenkin karrikoidun persoonallisissa hahmoissa, jotka heräävät ammattinäyttelijöiden avuin upeasti eloon. Varsinkin Keith Carradinen (Deadwood, Dexter) niljakas tulkinta Blake Dexterinä on suorastaan riemastuttava tapaus.

Tarinavetoisuus ei tosin poista sitä tosiasiaa, että tehtävät koostuvat pääsääntöisesti kohteiden salamurhauksesta. Sarjalle ominaiseen tapaan toimeksiantojen monipuolisuuteen on panostettu kunnolla, eikä suorituksiin ole mitään yhtä oikeaa ratkaisua. Tätä korostavat erilaiset haasteet, joissa peli kannustaa kokeilemaan mahdollisimman erilaisia tapoja lisäpisteiden toivossa. Kuoleman enkelin sijaisuuden ohella kaavaa sekoitetaan väliajoin pienemmillä tehtävillä, joissa on useimmiten tarkoituksena päästä lähemmäksi kohdetta tai vastaavasti pakoon poliiseja. Näissäkin on puhtaasti pelaajan päätettävissä se, aikooko karkuretken tehdä aseet laulaen vai avuihinsa turvautuen.

Salamurhaamisen ABC

Hitman: Absolution pyrkii tuomaan salamurhaamiseen uutta verta. Tekijät ovat sanoneet suunnitelleensa pelin aiempaa lähestyttävämmäksi, mikä muuttaa myös hieman totuttuja kuvioita. Kentät ovat entiseen tapaan edelleen pieniä hiekkalaatikkomaisia pulmatehtäviä, jotka voi läpäistä helpon tai vaikean kaavan kautta. Aseet laulaen on useimmiten se nopein ja tylsin reitti lopputeksteihin. Maltillisille pelaajille Hitman: Absolution antaa sen sijaan mahdollisuuden hyödyntää omia hoksottimia, mikä on aina ollut sarjan kerma. Pelityylien paljous ja kattavat vaikeustasot mahdollistavat sen, että jokainen saa irti juuri itselleen sopivan kokemuksen.

Uusista avuista vaistotila on herättänyt eniten närää. Narisijoille tehtäköön selväksi, että vaikeustasoa nostamalla siitä ei tarvitse huolehtia, vaikkei se aivan näin suoraviivaisesti ratkaise ongelmaa. Vaisto on tuotu 47:n tärkeimmäksi valuutaksi, jota kerrytetään suorittamalla välitavoitteita sekä pelaamalla kuten salamurhaajan kuuluukin. Mittaria voi puolestaan hyödyntää esimerkiksi sulautumalla joukkoon – mikä vaatii lisäksi oikean vaatekerran – jolloin esimerkiksi epäilevä vartija lakkaa ihmettelemästä. Sen avulla pystyy myös näkemään vihollisten sijainnit seinien takaa sekä aavistamaan näiden kulkureitit. Suorasukaisempaan lähestymistapaan tottuneet voivat taas tuhlata nektarin eräänlaiseen bullet time -tilaan, jossa 47 voi maalata useita kohteita kerralla ja suorittaa lopulta huoneiston täyssiivouksen alta minuutin.

Ongelmat nousevat esille tosiaan vaikeimmilla tasoilla, jossa vaistoa ei ole niin paljoa saatavilla ja viholliset huomaavat kiiltävän kaljun, ennen kuin pelaaja ennättää reagoidakaan. Epätasapainoinen valepukusysteemi antaa nimittäin 47:n tepastella käytännössä alueella niin pitkään rauhassa, kunnes samaa puvustoa kantava herrasmies saapuu näkövinkkeliin. Tämän ymmärtää toki tarkoin vartioiduissa tukikohdissa, mutta kun kokovartalosuojapukuun naamioitunut neljäseiska paljastuu huijariksi jo kilometrin päästä, alkaa maltillisimmankin pelaajan kärsivällisyys hieman rakoilla. Ettekä edes halua kuulla Chinatownin sisäsiittoisimmasta kokkiyhteisöstä.

Loput pienet parannukset vaikuttavat sen sijaan suoraan pelattavuuteen. Uudistetun suojauksen avulla pelaaja voi tönkkösuolatun jantterin sijaan tulittaa vihollisia hivenen turvallisemmin. Enemmän mekanismi auttaa kuitenkin hiippailussa, sillä suojan läheisyyteen saapuvat kohteet voi vaivihkaa vetää irtaimiston taakse tainnuksiin ja liikkuminen turvasta turvaan käy kätevästi napin painalluksella. Lähitaisteluliikkeet tuovat tainnutukset aiempaa luontevammaksi osaksi 47:n repertuaaria. Kaikin puolin sulavampi mekaniikka on pelkästään positiivista.

Sopimukset jakoon

Pelin todellinen hiekkalaatikkomahdollisuus tulee hieman yllättäen verkkopuolelta. Contracts on yhtaikaa luomistyökalu ja haastetila, jossa pelaajat voivat suunnitella haluamiaan salamurhakeikkoja ja pistää ne jaettavaksi. Homman juju on siinä, että tehtävät luodaan suoraan lennosta. Pelaaja pystyy vapaasti samoilemaan kampanjan tehtävissä, merkitsemään kenet tahansa kohteeksi (maksimissaan kolme) ja hoitamaan toimeksiannon haluamallaan välineellä ennen pakoa. Epäonnistunutta tehtäväänsä ei siis voi pistää jakoon. Muiden on sen jälkeen noudattaa täsmälleen samoja määreitä, mutta suoriutua urakasta vain paljon paremmin.

Sopimuksia suorittamalla pelitilille kasvaa puolestaan rahaa, jolla voi ostaa uusia aseita ja päivittää vanhoja. Varusteiden parantelu jäi tosin omalta osaltani vähän turhaksi lisäksi, mutta keräilyalttiille yksilöille kattavat kustomointimahdollisuudet lisännevät moninpelin ikää. Ainakin Contracts-tilassa on potentiaalia johonkin kauaskantoisempaan.

Ja kalju kiittää

Audiovisuaalisesti on odotettavissa puhdasta herkkua. Käsinkosketeltavan likaiset tapahtumapaikat on mallinnettu onnistuneesti ja keskenään vaihtelevia. Yksityiskohtainen anti näyttäytyy edukseen ennen kaikkea suurissa väkijoukoissa, jolloin moottoria osaa todellakin arvostaa. Väenpaljoudesta huolimatta ruudunpäivitys pysyy hyvissä lukemissa, vaikka pienoista tahmausta onkin usein havaittavissa. Äänipuoleen on myös panostettu kiitettävästi. Tunnelmalliset sävellykset seuraavat pelimaailman tapahtumia, ja mehevät tehosteet tukevat visuaalista ilmettä.

Hitman: Absolution muuttaa totuttua kaavaa mutta tekee sen maltilla ja taidolla. Pienet tasapaino-ongelmat etenkin valeasujen kanssa kaipaisivat vähän hiomista, mutta muutoin monipuoliset suoritustavat ja salamurhaamisen hauskuus on tavoitettu onnistuneesti.