Kaksiulotteisia seikkailuja on vyörynyt viime aikoina markkinoille niin itsenäisiltä kuin suuremmilta julkaisijoilta. Uutta kulta-aikaansa elävä lajityyppi ei selvästikään ole enää pelkästään nostalgikkojen mieleen, ja tämän on huomannut myös Ubisoft, vaikka edellinen Rayman ei toivotunlainen hitti tainnut ollakaan. Parhaiten Assassin's Creed -peleistään tunnettu Montrealin osasto otti hetkeksi pesäeroa salamurhiin, minkä seurauksena syntyi hurmaava Child of Light. Tosin kehitystiimin ydin muodostui Far Cry 3:n parissa puuhastelleista. Pelikansa kiittää ja kumartaa.
Valon lähteillä
1890-luvun Itävallassa elelevä Aurora on pieni tyttö, joka kärsii paria astetta pahemmasta narkolepsiasta. Tarinan alussa nukahtava neito ei tosin herää enää tähän maailmaan, vaan satumaisen mystiseen Lemurian valtakuntaan. Kauaa ei tyttönen ehdi maisemia hämmästellä, kun hän on jo tempautunut elämää suurempaan seikkailuun: Lemurialle on nimittäin käynyt sen verran kehnosti, että kuu, aurinko ja tähdet ovat kaapattu uhkaavan Mustan Kuningattaren toimesta. Taivaankappaleiden palauttaminen ei toki ole mikään yksinkertainen tehtävä, joten Aurora saa avukseen Igniculus-tulikärpäsen. Vaikka moinen kumppani helpottaa urakkaa heti kertaheitolla, ei hehkuva ötökkä jää ainoaksi seuralaiseksi.
Child of Light kunnioittaa vahvasti kahden eri lajityypin perinteitä: itse seikkaileminen tapahtuu kaksiulotteisessa maailmassa tasohyppelyiden tapaan, kun taas taistelun vuoropohjaisuus on lainattu japanilaisilta roolipeleiltä. Homma kieltämättä toimii, joskin välillä huomasin miettiväni kuinka reaaliaikainen kahinointi Unepicin tyyliin olisi voinut sujuvoittaa kokonaisuutta. Onneksi taistelusysteemi on tehty huolella. Vaikka tappeluiden vaikeustaso ei varsinaisesti ahdistusta aiheuta, osa vihollistyypeistä vaatii taktikointia. Mielenkiintoisena ominaisuutena oikealla tatilla liikuteltavalla Igniculuksella voi hidastaa vastustajien toimia, mutta se luonnollisesti verottaa tulikärpäsen voimia.
Taistelut eivät ole läheskään aina pakollisia mutta vähintäänkin suotavia, sillä kokemusta ei oikein muuten pääse kertymään tarpeeksi pomovastuksia varten. Tasonnousut parantavat Auroran ominaisuuksia ja avaavat uusia kykyjä, joita saakin olla opettelemassa suhteellisen tiheään tahtiin. Sieltä täältä löytyvät sivutehtävät tuovat hieman vaihtelua tappelun ja etenemisen lomaan, vaikka ei pelkkä juonen seuraaminenkaan missään vaiheessa puulta maistu. Lisämaustetta kokonaisuuteen lisää vielä yhteistyötila, jossa toinen pelaaja käskyttää Igniculusta. Tämä vapauttaa Auroran ohjastajan keskittymään pelkästään oleellisimpiin toimintoihin.
Alusta asti seurana häärivän Igniculuksen apu ei rajoitu pelkästään taisteluun. Valopallo nimittäin osaa valaista pimeitä sopukoita, avata arkkuja sekä kerätä kuolevilta vihollisilta vapautuvaa elin- ja taikavoimaa. Seikkailun edetessä mukaan tarttuu muitakin persoonallisia apureita, joista jokaisella on omat erityiset kykynsä helpottamassa sankarittaren tehtävää. Igniculuksen lisäksi mukana kulkee kerrallaan vain yksi kaveri, mutta kumppania voi vaihtaa helposti vaikka kesken taistelun, kunhan oma vuoro osuu kohdalle. Hahmoista mieleenjäävin lienee kaikessa kyynisyydessään hieman kliseinen narri, mutta niin kai se menee, että paras komiikka vaatii alleen suurta tragiikkaa.
Monitasoinen maailma
Child of Lightin maailmaan on panostettu kiitettävästi, eikä pelkästään ulkokultaisissa puitteissa. Alueet ovat täynnä erilaisia kerättäviä salaisuuksia, joista kiperimmät vaativat alkupuolella aukeavaa lentotaitoa. Maan kamaralta irtautuminen tuo tutkimusmatkailuun omanlaistaan viehätystä, innostaen koluamaan kenttien jokaisen nurkan. Etenemisen suhteen ei muutenkaan juuri kädestä pidellä, mutta oikean reitin löytäminen ei siitä huolimatta kovin suurta ponnistusta vaadi.
Ennen julkaisuaan Child of Light herätti eniten huomiota maalauksellisella grafiikallaan. Kauniit ympäristöt kieltämättä miellyttävät silmää. Taustat eivät ole pelkästään staattisia kulisseja, vaan maisemissa on kaikenlaista näkymää elävöittävää liikettä, joka herättää pelimaailman taianomaiseen eloon. Animaatioon on kiinnitetty huomiota aina Auroran hiuksista lähtien, jotka hulmuavat toiminnan tuoman ilmavirran mukaan. Yksityiskohtiin on siis panostettu huolella. Äänimaailma on oma onnistunut lukunsa: haikean kauniit melodiat vain korostavat kokemuksen sadunhohteisuutta, vaikka toistolta ei vältytäkään.
Runomittaan kirjoitettu dialogi edistää tarinaa omalla panoksellaan. Riimit ovat paikoin nokkelia, mutta ajoittain teksti tuntuu väkisinväännetyltä, mikä saa hetkittäin epäilemään ratkaisun toimivuutta. Kyseessä on omaperäinen yritys joka tapauksessa. Itse juoni on valitettavan mitäänsanomaton ja useaan otteeseen koettu. Se on ikävä piirre muuten huolitellussa kokonaisuudessa, sillä mestariteosta lähentelevä peli olisi kaivannut jotain aavistuksen omaperäisempää. Toisaalta taas tarinan yksinkertaisuuden voi nähdä hyveenäkin. Niin tai näin, seikkailu tempaa mukaansa sen verran vahvasti, ettei juonen ohuuteen juuri ehdi huomiota kiinnittää. Ja paikoin asiat esitetään sen verran hienosti, että kliseisyyden on valmis antamaan anteeksi.
Valoisalla puolella
Child of Lightista on helppo pitää. Se on kaunis osiensa summa, jossa palaset loksahtelevat paikoilleen mallikkaasti. Haastetta voisi toki olla enemmän, ja juoni olisi kaivannut hieman syvyyttä sekä omaperäisyyttä. Pienistä puutteistaan huolimatta peli on kuitenkin piristävä tuulahdus kaksiulotteisten seikkailujen maailmassa, eikä siihen sijoittamista tarvitse pahemmin katua.
Child of Lightin voi ladata Xbox Livestä hintaan 14,99€.
