Nintendo kertoo vuosiraportissaan, että se aikoo myydä ennen ensi vuoden huhtikuuta kuusi miljoonaa Wiitä ja 17 miljoonaa peliä uudelle konsolilleen.
Yhtiö paljasti myös, ettei se aio hinnoitella konsolia yli 25 000 jenin (n. 174 euroa) Japanissa tai yli 250 dollarin (n. 196 euroa) Yhdysvalloissa. Käytännössä tämä tarkoittanee sitä, etteivät eurooppalaisetkaan köyhdy Nintendon tulevasta pelikoneesta yli 250 euroa, kuten on jo aikaisemmin arvailtukin.
Konsoli julkaistaan maailmanlaajuisesti kuluvan vuoden viimeisellä neljänneksellä, mutta tarkka julkaisupäivä on edelleen hämärän peitossa. On spekuloitu, että Nintendo julkaisisi Wiin lokakuussa Sonyn ilmoitettua aikataulun Playstation 3:lle (17. marraskuuta Euroopassa).
Lisätietoja vielä julkaisuaikataulusta, -peleistä ja Virtual Console -palvelusta Nintendo lupailee tulevan saataville pian.
Kommentit
"Yhtiö paljasti myös, ettei se aio hi...
"Yhtiö paljasti myös, ettei se aio hinnoitella konsolia yli 25 000 jenin (n. 174 euroa) Japanissa tai yli 250 dollarin (n. 196 euroa) Yhdysvalloissa. Käytännössä tämä tarkoittanee sitä, etteivät eurooppalaisetkaan köyhdy Nintendon tulevasta pelikoneesta yli 250 euroa, kuten on jo aikaisemmin arvailtukin."
Eipäs lähdetä spekuloimaan eurohinnalla - yleisesti ottaen ei ole koskaan hyvä idea lähteä spekuloimaan eurohinnoittelua jenkkihintojen perusteella. Varsinkaan dollarihintaa ei kannata mennä kääntämään www.xe.com:ssa euroiksi, siitä ei tule kuin sanomista. Eurohinnoittelussa pitää huomioida aina euroopan maissa paikallinen ALV (jota noissa jenkkihinnoissakaan ei koskaan ole...), tullimaksut jne. Oma veikkaus eurohinnaksi (jos jenkkihinta c. $250) on c. 300.
No ei kai tässä nyt olla XE:tä mentyk...
No ei kai tässä nyt olla XE:tä mentykään tuossa tarkoituksessa käyttämään. Hinnasta ei ole mitään tietoa vielä, joten ei tässä vielä voida muuta kuin spekuloida. Hinta on siis maksimissaan se 250 dollaria jenkkilässä, joten on olemassa totta kai se mahdollisuus, että se on lopulta esimerkiksi 229 dollaria. Silloin tuskin 250 euroa olisi mikään mahdottomuus. Alle 300 euroa se todennäköisesti on.
Eikä tuota myyntipakkauksen sisältöäkään ole vielä julkistettu, joten siltäkin kantilta katsottaessa on vielä pelivaraa.
Kommentoi
Kirjaudu kommentoidaksesi