Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Escape From Monkey Island

Apinan neljäs tuleminen

Kaksi
ensimmäistä Monkey Islandia olivat todellisia
klassikoita ja kolmas osakin, vaikkei ollut edeltäjiensä
veroinen, piti kunnialla yllä sarjan mainetta. Mutta
tähän asti kaikki tämä hauska on jäänyt
vain PC-pelaajien iloksi. Lucasarts kuitenkin päätti
armahtaa myös meitä konsolipelaajia ja tuoda apinahuumorin,
vaikeat puzzlet ja merirosvojen seikkailut myös PS2:lle,
sekoittaen mukaan vielä muutamia lisäominaisuuksia
jotka PC-versiosta puuttuivat. Tämä neljäs
Monky Island on kuin salvaa seikkailunnälkäisten
veteraanien haavoihin, mutta kuinka hyvin se vetää
vertoja sarjan aikaisemmille osille?

Guybrush Threepwood, urhea ja nokkelasanainen merirosvo,
palaa häämatkaltaan kuvernöörivaimonsa
kanssa vain huomatakseen, että kauheita asioita on
tapahtunut heidän poissa ollessaan. Kuvernööri
on julistettu kuolleeksi, heidän kotikartanonsa on
määrätty hajotettavaksi ja uusi kuvernööriehdokas,
austraalialainen Charles L. Charles tahtoo pyyhkiä
pois merirosvokulttuurin koko Karibianmereltä. Konnatoverinsa
Ozzie Mandrillin kanssa he tahtovat muuttaa koko saariston
perheystävälliseksi lomakohteeksi, jossa ei enää
ole paikkaa Guybrushin kaltaisille merten kauhuille. Koko
tämän pirullisen juonen takana lymyää
mystinen voima, joka tunnetaan nimellä Äärimmäinen
Herja. Kukaan ei tarkalleen tiedä mikä se on,
mutta kaikki tahtovat saada sen käsiinsä hinnalla
millä hyvänsä. On siis jälleen aika
astua Guybrushin housuihin ja yrittää pelastaa
merten tulevaisuus ratkomalla hauskoja ongelmia ja heittämällä
nokkelaa herjaa. On aika nostaa purjeet neljännen kerran
kohti Apinasaaren pelottavaa rannikkoa.

Polygonihuumoria ja pahoja puzzleja

Escape from Monkey Island hylkäsi vanhojen osien piirroselokuvamaisen
spritegrafiikan ja siirsi Guybrushin kumppaneineen kokonaan
polygonien maailmaan. Tämä ratkaisu oli monessa
mielessä huono, sillä henkilöhahmot menettivät
samalla 70% persoonallisuudestaan ja ilmeikkyydestään.
Toisaalta tämä tyyli sopii paremmin konsolille,
vaikka luulisi kyllä PS2:sta voivan tiristää
rutkasti enemmän ilmettä ja polygoneja. Hahmot
ovat kaikki aivan liian ilmeettömiä ja kulmikkaita,
mikä pistää silmään erityisesti
välianimaatioissa. Toisaalta pelin esirenderoidut taustat
ovat uskomattoman kauniita ja hahmot istuvat niihin saumattomasti.
Myös hahmojen animointi on hyvin tehtyä, ja ulkoasua
voi loppujen lopuksi sanoa vähintäänkin näyttäväksi.



Monkey Islandin maailma on täynnä edellisistä
osista tuttua huumoria, nokkelaa sanailua ja riemastuttavan
yliampuvia henkilöhahmoja, joiden kaikki repliikit
ovat esimerkillisen hyvin näyteltyjä. Guybrush
matkustaa läpi viiden eri saaren keräillen matkansa
varrella esineitä ja ratkoen lukuisia ongelmia. Tämä
on perinteinen Lucasartsin seikkailupeli, joten pelissä
ei voi koskaan kuolla. Haastetta tässä on rutkasti,
sillä iso osa ongelmista on melko vaikeita ja suurin
osa ajasta kuluukin ympäri kävellessä ja
seuraavaa ratkaisua miettiessä. Tämä ei silti
ole missään vaiheessa tylsä peli, sillä
lähes jokaisen nurkan taakse on piilotettu jotakin
hauskaa. Vaikka huumori ei aivan ylläkään
kahden ensimmäisen osan tasolle ja on parissa kohtaa
hieman väkisin väännettyä, saa pelistä
silti monet hyvät naurut. Useat vitsit tosin pohjautuvat
paljolti edellisten osien tuntemukselle, joten ne menevät
yli hilseen sarjaan perehtymättömiltä. Mutta
paljon hauskaa riittää myös Monkey-newbieille.
Jopa ohjekirjaa lukiessani sain pari kertaa nauraa ääneen.

Musiikit ovat rennon iloisia ja luovat sopivaa tunnelmaa
niin vauhikkaissa kuin hitaissakin kohtauksissa. Mukana
on paljon tuttuja Monkey-sävelmiä, jotka jäävät
soimaan päähän pitkäksi aikaa eivätkä
koskaan tunnu kyllästyttävän. Tämä
yhdistettynä erinomaiseen ääninäyttälyyn
muodostaa korvia hivelevän kokonaisuuden.

Ohjaus toimii Grim Fandangon tyyliin ja se sopiikin oivasti
konsolin ohjaimelle. Sankaria ohjataan vasemmasta tatista
ja aina aktiivisten kohteiden lähellä oltaessa
ilmestyy ruudun alalaitaan luettelo mahdollisista toiminnoista.
Inventaario löytyy kätevästi, esineiden poimiminen
ja yhdisteleminen hoituu käden käänteessä,
ja kaikki kontrollit oppii helposti.

Paluu seikkailujen kulta-aikaan

Escape from Monkey Island on nykymittapuun mukaan paljon
keskivertoa vaikeampi, mutta seikkailupelien kulta-ajan
ystäville tämä on kuin raikas tuulahdus menneisyydestä.
Monille vaikeustaso ja pelin hidastempoisuus saattaa tosin
olla liikaa, jotta tästä jaksaisi nauttia. Vaikka
tätä peliä tuskin jaksaa toista kertaa läpäistä
(ainakaan heti), se tarjoaa pelattavaa ja naurettavaa erittäin
pitkäksi aikaa. Tarina on alusta alkaen hyvä ja
muuttuu entistä kiinnostavammaksi loppua kohden, ja
erinomainen huumoritykitys jatkuu läpi koko seikkailun.
Itse nautin Monkey Islandin iloisesta menosta läpi
koko matkan, eikä aikani tullut kertaakaan pitkäksi.
Tämä peli vie kevyesti Shadow of Memoriesilta
PS2:n parhaan seikkailupelin tittelin. Toivottavasti Lucasarts
jatkaa myös tulevaisuudessa konsolipelaajien hemmottelua.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi