Electronic Artsin toimitusjohtaja John Riccitiello kertoi yhtiönsä ennakoineen väärin tämän konsolisukupolven markkinajohtajan. Panokset olivat asetettu Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle, mutta EA alkaa vasta nyt saada aikaiseksi Wii-pelejä, jonka tyylisiä on nähty Microsoftin ja Sonyn konsoleilla.
- Olemme yleensä päätelleet markkinajohtajan jo ennen kuin konsolisukupolvi on käynnistynyt, ja asettaneet kehitysresurssimme tällaisen alustan pariin. Teimme väärän valinnan asettamalla resurssit PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle, mikä teki tästä siirtymästä vaikeamman kuin se olisi muutoin ollut. Mutta nyt olemme päässeet vauhtiin ja mielestäni meillä menee hyvin. Meiltä on tulossa uskomattoman innovatiivisia Wii- ja DS-nimikkeitä, Riccitiello lupaili.
Riccitiellon mielestä nykyinen konsolisukupolvi on hyvin samankaltainen kuin muutkin, koska yksi hallitseva alusta (Wii) johtaa markkinoita.
- Epätavallista on kuitenkin se, että toinen ja kolmas sija ovat merkitseviä, jolloin voimme rakentaa voittoisaa liiketoimintaa. Se on hieno ja positiivinen asia.
Kommentit
Hyvä vaan lisää pelejä wiille! Ehkä j...
Hyvä vaan lisää pelejä wiille! Ehkä jopa hyviä sellaisia!
Kaikki EA:n vuosikerta urheilut helpo...
Kaikki EA:n vuosikerta urheilut helpoilla ja innovatiivisilla kontrolleilla jotka sopivat myös perheen pienimmille? :\
"Kaikki EA:n vuosikerta urheilut help...
"Kaikki EA:n vuosikerta urheilut helpoilla ja innovatiivisilla kontrolleilla jotka sopivat myös perheen pienimmille? :\"
Riccitiello mainitsi haastattelussa, että nyt Wiille kehitetään pelejä, jonka kaltaisia on nähty aiemmin PS3:lla ja X0:lla. Toivottavasti eivät jää markkinapuheiksi.
Kommentoi
Kirjaudu kommentoidaksesi