Rakenna, puolusta, laajenna
Ystävällinen kummitus osoittaa ensimmäisen rakennuspaikan sekä alamaiset, mutta sen jälkeen on selvittävä ilman apuja. Ratsailla viihtyvän hallitsijan rooli on käskyttää, tutkia sekä tarkkailla. Suoria käskyjä yksiköille ei anneta, vaan palkatut joukot toimivat pääosin itsenäisesti. Rakennustyyppejäkin on vain muutamia, joita päivitellään pikkuhiljaa paremmiksi.
Päätarkoituksena on kunnostaa laiva, joka on jostain syystä haaksirikkoutunut metsään. Sen jälkeen paatti lasketaan vesille ja suunnataan kohti uusia maita. Toki ensin hänen ylhäisyytensä täytyy saada kyytiin, ja se onnistuu tietysti vain satamassa. Seuraavassa paikassa valtakunnan rakennus alkaa alusta uusien haasteiden sekä mysteerien kera.
Metsän peikot
Jotta homma ei olisi liian helppoa, niin öisin metsän pelottavat hirviöt hyökkäävät yrittäen varastaa kaiken kiiltävän työmiehen vasarasta lähtien. Peli päättyy, mikäli hallitsija menettää kallisarvoisen kultaisen päähineensä. Kunnollinen puolustus on siis avainasemassa yöllisissä kamppailuissa. Haastetta tuo myös hyökkäysten jatkuva voimistuminen sekä noin viiden päivän välein nouseva verinen kuu, joka houkuttelee esiin kovimmat demonit. Alussa viholliset tulevat vain yhdeltä sivulta, mutta myöhemmin kahdelta ja lopulta myös ilmasta.
Koko valtakunnan toiminta pyörii rahan ympärillä. Muureja täytyy vahvistaa, laivan korjaus on kallista ja yölliset taistelut harventavat joukkoja. Kirstuaan voi täydentää vaikkapa metsästämällä, viljelemällä maata tai sijoittamalla pankkiin. Tutkimusmatkailu kannattaa myös ja vieraileepa valtakunnassa kauppias, joka tuo mukanaan isot kasat kultakolikoita.
Oivaltamisen ilo
Ensimmäiset tunnit menevät ihmetellessä, seuraavat opetellessa ja loppuaika yrittäessä hyödyntää jo opittuja taitoja. Koko läpipeluun ajan eteen tulee uusia ihmeellisiä asioita. Mitä metsässä olevat mystiset patsaat tekevät? Kuinka kesytän karhun? Miksi kauppias lakkasi käymästä? Kakkaako yksisarvinen kultakolikoita? Kuinka rikon mörköjä syöksevän portaalin ja niin edelleen. Haaste sekä mystisyys pitävät mielenkiinnon yllä pitkään, vaikka valtakunnan rakentelu onkin itseään toistavaa.
Kyseessä on kärsivällisen pelaajan peli. Heikkohermoisten ei kannata edes yrittää. Nopeallakin etenemistavalla voi menestyä, mutta epäonnistumisen riski on valtavan suuri. Parhaiten pärjää, kun malttaa rakentaa valtakuntaansa ajan kanssa. Puolustuksen täytyy olla aina kunnossa ja rahavirran pysyttävä tasaisena. Samoin alamaisia on oltava tarpeeksi, jotta laivaan riittää miehistöä. Liian pitkään ei kuitenkaan kannata aikailla, sillä talvi tekee tuloaan. Takaraivossa kutkuttaa koko ajan ajatus siitä yhdestä virheestä, joka kaataa koko homman ja on aloitettava alusta.
Pientä valittamistakin on. Vapaata tallennusta ei ole ja peruspelaamisen toistavuus voi käydä tylsäksi. Välillä olisi mukava myös pystyä määräämään suoraan vaikkapa jousimiehen paikkaa. Tosiseikka kuitenkin on, että Kingdom: New Lands on pelaamisen iloa parhaimmillaan. Siinä yhdistyvät hauskuus, haastavuus, oivaltamisen riemu sekä koukuttavuus mitä mainioimmalla audiovisuaalisella kuorrutteella höystettynä.