3DS, valitsen sinut!
Vaikka Nintendon pelipuolella elettiinkin hieman säästöliekillä, rautapuolella pöhinä kävi hyvinkin kuumana. Erityisesti käsikonsolipuolella Nintendo jatkoi suvereenia kulkuaan 3DS:n eri versioiden kelvatessa kuluttajille edelleen tasaiseen tahtiin. Loppuvuodesta ilmestyneet Pokémon Sun ja Moon vauhdittivat luonnollisesti laitteen myyntejä. Tästä huolimatta 3DS:n elinkaari on kestänyt jo lähestulkoon viisi vuotta, joten se aina niin ihana uusi konsolirautakaan ei voisi tulla paljon sopivampaan aikaan.
Roolipelaajan suosikkialusta löytyy taskustasi
3DS:stä puheen ollen: konsolilla on viime vuosina ollut yksi genre ylitse muiden. Roolipelejä on saatu taskukokoiselle laitteelle kiitettävä määrä, eikä tarjonta tänäkään vuonna jäänyt nollille. Tämän kategorian pelit eivät ole perinteisesti olleet kovinkaan lyhyitä, joten RPG-maailmoihin on voinut uppoutua lukemattomiksi tunneiksi.
Edempänä mainitut Pokémon-pelit ovat tällä saralla toki isoakin isompia nimiä. Taistelumonstereiden lisäksi sieltä paremmasta päädystä voisi parin sekunnin mietinnän jälkeen mainita kaksi nimeä. Bravely Second: End Layer on Silicon Studiosin sarjan toinen osa, joka ansaitsee kiitosta taistelusysteemistään sekä ammattimekaniikoistaan. Mainita täytyy myös vanhan tutun seikkailun remasterointi, Dragon Quest VII: Fragments of the Forgotten Past. Kyseessä on mallikkaasti uusiksi pistetty versio männävuosien roolipeliseikkailusta, joka poistaa satunnaistaistelut ja lisää mukaan uutta käsikonsolille sopivaa sisältöä.
Lisäksi kauppoihin on saatu Shin Megami Tensei IV: Apocalypse, lämminhenkinen Yo-Kai Watch sekä Project X Zone 2. Eikä roolipelejä ja strategiaa yhdistelevää Fire Emblem Fatesia kolmine versioineen sovi unohtaa. Wii U:lla roolipeliotantaa puolestaan täydensi kovin japanilainen Tokyo Mirage Sessions #FE, joka yhdistelee edellä mainittuja Fire Emblemiä sekä Shin Megami Tenseitä. Tuotoksen taistelumekaniikka on täyttä timanttia, mutta kovin J-poppinen ja räikeä maailma ei varmasti sovi kaikille.
Klik, sanoo Nintendo Switch
Lokakuun loppupuolella internet kävi kuumana Nintendon julkistaessa ensi vuoden maaliskuuksi uumoillun uuden sukupolven konsolinsa. Jo aiemmin julkisuuteen tihkuneet huhut osoittautuivatkin suurilta osin todeksi, sillä Switch-nimellä kulkeva masiina todellakin yhdistää perinteisen olohuoneessa nököttävän laitteen sekä kannettavan käsikonsolin. Mukavasti reissun päällä kulkeva näyttö on saanut kylkiinsä irroitettavat ohjainkapulat, kun taas kotosalla laitteen voi kytkeä vaivatta myös televisioon.
Ensimmäinen lyhyt traileri tuntui uppoavan pelaajakansaan kuin kuuma veitsi voihin, eikä Wii U:n kaltaista hämmennystä ollut liioin havaittavissa. Nintendon luulisi jo oppineen, että konsolin menestys nojaa loppupeleissä täysin tarjolla olevaan pelivalikoimaan. Nähtäväksi jää, saako japanilaisjätti mielenkiintoisen visionsa taakse kylliksi kolmansia kehittäjäosapuolia, sillä pelkät Nintendo-lisenssit eivät Wii U:n perusteella riitä kilpailuun konsoleiden kuninkuudesta.
Niin retroa, ettei paljon retrompaa voisi enää olla
80-luvun NES-aikakautena kasvaneet lapset ovat kolmenkympin kriisiensä ohella valmiita sijoittamaan nostalgiaan. Apuun rynnisti Nintendo Classic Mini, joka niputti loppuvuodesta pieniin mutta sitäkin tyylikkäämpiin kuoriinsa peräti 30 NES-konsolin peliä. Nintendo selkeästi aliarvoi nostalgian ja vanhojen lisenssiensä voiman, sillä valitettavasti retrofanaatikkoja miellyttävää laitetta ei olekaan liioin löytynyt kauppojen hyllyiltä sitten julkaisunsa. Mutta mikäli ne klassisimmat Mariot, The Legend of Zeldat sekä monet muut maistuvat, on Nintendo Classic Mini ehkä se kätevin tapa sukeltaa pikseleiden syövereihin. KonsoliFINin artikkelin aiheen tiiimoilta voi lukaista täältä.
Vesitetyt ja parannellut klassikkosarjat
Vaikka pelirintamalla nähtiinkin monen klassisen pelisarjan uusia osia, eivät ne kaikki nostattaneet hurraahuutoja. Wii U:n Star Fox Zero ei maistunut kriitikoille, eikä 3DS:n Metroid Prime: Federation Force ollutkaan sitä tuttua autioplaneettojen tutkimista. Sonic-siilin uusin juoksentelu ei myöskään ollut painonsa arvoinen kullassa, kuten arvostelumme kertoo.
Mutta ei hätiä! Tilanne ei ole suinkaan täysin toivoton, sillä hyviäkin lämmittelyjä oli. Aiemmin mainitut Dragon Questit ja Fire Emblemit voisi mainita jälleen kerran, mutta yksi vuoden aliarvostetuimmista helmistä nähtiin 3DS:llä heinäkuussa, kun Kirby: Planet Robobot julkaistiin. Kyseessä on varsin hyvä tasoloikka, joka tuntui menevän ohitse monelta pelaajalta. Kirbyn uusimmat seikkailut tarjoavat kuitenkin liki parasta tasoloikkaa, jota laitteella on hetkeen nähty. Siinä yhdistyvät perinteiset Kirby-mekaniikat, robottihaarniskat sekä varsin mallikas soundtrack.
Myös Paper Mario -sarja teki paluun tänä vuonna Paper Mario: Color Splashin muodossa. Wii U:lle lokakuussa julkaistu seikkailu osoittautui varsin oivaksi korvaukseksi vuonna 2012 julkaistulle Paper Mario: Sticker Starille, jota voi tunnontuskitta mainostaa paperituotosten epäkelvoimmaksi osaksi. Color Splash on mainio yhdistelmä huumoria ja värikästä nintendomaisuutta, vaikka ensimmäisten osien roolipelimäisyydet loistivat poissaolollaan.
Mitenkäs se Wii U noin muuten
Wii U -kotikonsoli on ollut tämän vuoden hankalassa paikassa. Alustalle ei ole julkaistu liian montaa peliä, eikä kovin monesta niistä jää kerrottavaa jälkipolville. Yksi konsolin suurimmista plussista, sen kosketusnäytöllinen ohjain, oli myös jätetty totaaliseen paitsioon jotakuinkin kaikissa peleissä.
Näin voinee väittää suhteellisen vaivatta, kun tajuaa HD-kierrätyksen olevan yksi laitteen vuoden kohokohdista. Vaikka onhan The Legend of Zelda: Twilight Princess hyvä peli – uudistettuna tahi ei. Pokkén Tournament tuntui myös löytävän yleisöä, mutta kuitenkin vain rajoitetusti. Aiempina vuosina julkaistut Splatoon, Super Smash Bros. ja Mario Kart 8 jatkoivat edelleen porskutustaan upouuden lisäsisällön turvin. Ja mikäpä siinä, jokainen näistä peleistä on ykkösluokkaa omassa genressään.
Vaikuttaa siltä, että Nintendo sekä muut julkaisijat ovat odotelleet Switchiä. Kuten moni meistä pelaajistakin.
