Syytä menestykselle ei tarvitse pitkään miettiä: Avoimessa maailmassa kaahailu on äärimmäisen hauskaa, vaikka autopelit eivät kuuluisi lempigenreen. Kaikki yksinkertaisesti toimii juuri niin kuin pitää – tekniikasta ja ajotuntumasta lähtien. Tuorein iteraatio jatkaa edeltäjiensä linjalla, tarjoten jälleen hengästyttävän määrän sisältöä.
Syysmyrskyjen aikaan
Näkyvin muutos liittyy päristelypuitteisiin. Tällä kertaa eteläisen paratiisin lempeät tuulet vaihtuvat koleampiin Iso-Britannian maisemiin. Vaikka etukäteen ratkaisu hieman arvelutti, selkeä linjanvaihdos tuo kaivattua piristystä. Brittikehittäjä ottaa lisäksi kotikenttäedustaan kaiken irti, sillä kartta muodostuu kiitettävän monipuoliseksi. Pienoismallinnetun Edinburghin katujen ohella nähdään vuoristoisempia reittejä, avaria niittyjä, suomalaista sydäntä lämmittäviä metsäpätkiä ja niin edelleen. Kokonaisuus on huolella mietitty ja alati mielenkiintoinen leikkikenttä, jossa asfalttikunkkujen ohella offroad-vauhtihirmut pääsevät nauttimaan yksityiskohtia pursuavasta saarivaltion palasesta.
Etukäteen isosti rummutettu vuodenaikojen vaihtelu tuo syvyyttä kokemukseen. Ensimmäisten tuntien aikana eri elementteihin tutustutaan pikavauhdilla, kun syksyn sateet vaihtuvat talven tuiskujen kautta keväisiksi kukkameriksi muutaman tunnin aikana. Eräänlaisena tutoriaalina toimivan esittelykierroksen jälkeen meno rauhoittuu, ja kaudet alkavat pyöriä omaan tahtiinsa muutaman päivän välein – kerrytetyistä kilometreistä riippumatta. Toki ensimmäinen ajastettu muutos aiheutti kevyttä hämmennystä, kun syksyn lehtimeri korvattiin keskikesän helteisillä tunnelmilla. Nähtäväksi jää, liittyykö väärään suuntaan nytkähtänyt vuosikello ainoastaan julkaisupäivän lähentymiseen vai sekoitetaanko pakkaa jatkossakin mielivaltaisemmin.
Alkutuntien pikakelaus ajankohdasta ja ennalta määrätystä tapahtumasta toiseen saa pään pyörälle ja kokemuksen tuntumaan jopa kädestä pidellyltä. Kunhan ensimmäiset kannukset on ansaittu, avautuu kartalle kuitenkin kosolti enemmän sisältöä ja ennen kaikkea tuttua valinnanvapautta. Kisat jaotellaan jälleen eri kategorioihin, mutta systeemissä nähdään oivallisia viilauksia. Jokainen kisatyyppi kerryttää omaa kokemuspalkkiaan avaten näin lisää tapahtumia nimenomaan pelaajan kulloinkin suosimasta tyylilajista. Samalla kertyy kuskin kokonaismaine, jonka voimin osallistutaan muun muassa hullunkurisiin Showcase-mittelöihin.
Vuodenaikojen mukaan kellotetut erityistapahtumat tuovat kivan ekstraporkkanan, mutta mikään ei pakota niiden pariin. Kokemuksen voi sorvata täysin omien mieltymysten mukaiseksi aina käytettävästä kalustosta lähtien. Mittelöihin voi lisäksi osallistua yhteistyössä tiimikaverin kanssa tai luoda täysin ihmisvastusten kansoittaman lähdön. Lähestulkoon häkellyttävästä valinnanvapaudesta huolimatta homma pystytään pitämään äärimmäisen koukuttavana, mikä on kova suoritus kehittäjältä.
Oman elämänsä arkkitehti
Tällä kertaa pelaaja ei enää vastaa Horizon-keskusten kyhäämisestä pitkin pitäjää, vaan ainoastaan yksi ja sama festivaali pysyy bilettävän autokansan keskuksena. Pesänrakennusviettiään voi sen sijaan ruokkia ostamalla taloja, jotka tarjoavat pieniä bonuksia omistajalleen. Hahmoaan pääsee kustomoimaan hämmentävällä yltäkylläisyydellä siihen nähden, että tyyppi istuu leijonanosan ajasta katseilta piilossa autossaan. Hassujen hattujen ja saappaiden lisäksi tyylitietoiselle avatarille kerätään lentäviä lausahduksia ja aina yhtä kiehtovia tanssiliikkeitä palkintoseremonioihin.
Moninkertainen pikkukrääsän määrä mahdollistaa pelaajan entistä avokätisemmän palkitsemisen. Näin vanhemman kaartin edustajana ei voi kuin ihmetellä, että tarvitseeko miltei joka kisan jälkeen todella tarjota leipää ja sirkushuveja erilaisten arvontojen kautta – eikö pelkkä kisaamisen hauskuus enää riitä? Toisaalta ylimääräisestä lahjomisesta ei ole liiemmin haittaakaan, ja ruletit voi halutessaan sivuuttaa odottamaan pyörittäjäänsä. Eikä sitä tärkeintä – kattavaa autovalikoimaa ja niiden kustomointia – unohdeta tälläkään kertaa.
Peltilehmät ovat komean leikkikentän ohella Forza Horizon 4:n päätähtiä. Vaikka niiden visuaalinen mallinnus ei nouse vieläkään aivan Gran Turismojen kaltaiseen pikkutarkkuuteen, on jälki ensiluokkaista. Kaikkia autoja pääsee ihailemaan ulkokuoren ja kabiinin lisäksi niin moottoritilasta kuin takakontistakin. Kustomoinnin sekä tuunauksen ystävät saavat toteuttaa itseään monipuolisesti. Rennommasta kruisailusta haaveileville tarjotaan yksinkertaisempaa pikaräätälöintiä. Vakiokalustolla kisatessakin vastustajien autot pysyttelevät joka tapauksessa pääosin samoilla teholukemilla, joten kaikki on pelaajasta kiinni.
Valinnanvapaus ja tekemisen hauskuus ovat toisin sanoen keskiössä myös autotallin puolella. Muutama isompi japanilaismerkki loistaa poissaolollaan, mutta satojen vaihtoehtojen valikoimasta on vaikea löytää konkreettista kritisoitavaa. Toivon mukaan jälkikäteen maksullisena lisäsisältönä julkaistavat paketit jaotellaan selkeämmin pois perusvalikoimasta kuin aiemmissa osissa. Tyrkyttäminen kun ei ole järin kohteliasta.
Autokuumeen kulminaatio
Yksi Horizon-sarjan keskeisiä myyntivaltteja on aina ollut loistava pelattavuus. Motorsportin puolelta lainattu ja jatkojalostettu tuntuma hakee yhä vertaistaan. Monenkirjavat autot istuvat niin hyvin näppeihin erilaisia alustoja luonnollisesti mukaillen, ettei keskinkertaisempia kaahailuita tee mieli edes kokeilla. Suurimmasta kehitysaskeleesta vastaa Xbox One X -version tarjoama performance-tila, jossa ruutu päivittyy 60 kertaa sekunnissa mahdollistaen silkinpehmeän toteutuksen ensimmäistä kertaa sarjan historiassa.
Ruudikkaamman konsolin omistajille tarjotaan myös mahdollisuutta nostaa yksityiskohtien määrä ja resoluutio ruudunpäivityksen edelle. Pikaisen vertailun jälkeen oma valinta muodostui helpoksi: lopputulos näyttää herkullisen hyvältä myös performance-tilassa. Brittikehittäjä lienee hieman kaunistellut kotikenttänsä tunnelmia: Sumuisena ja harmaana pidetyn saaren näkymät ovat virtuaalimuodossaan kutsuvan kauniita ja värikylläisiä. Ainoa tekninen moite liittyy audiopuoleen. Geneerisen tylsän musiikkiraidan saa toki korvattua Spotifyn soittolistalla, mutta aneemiset moottorimurinat kaipaavat pykälän tai pari lisää potkua.
Forza Horizon 4 on kokonaisuutena yksi kaikkien aikojen parhaista autopeleistä. Sen ainoa todellinen varjopuoli on, että lopputulos tuntuu aiemmat osat puhki tahkonneille jo kovin tutulta. Tästä on kuitenkaan vaikea rangaista jatko-osaa, joka tekee oikeastaan kaiken paremmin kuin loistavat edeltäjänsä. Ohjaimesta ei tahtoisi päästää illan kurvailuiden jälkeen irti, ja seuraavaa sessiota jää odottamaan innolla. Pelaaminen on yksinkertaisesti äärimmäisen hauskaa niin yksin kuin porukassa. Genrestä riippumatta tämä lienee se paras loistavan teoksen kriteeri.
