Antti Ilvessuo tekee omat stunttinsa
Muutaman vuoden tauon jälkeen Antti Ilvessuon lempilapsi palaa entistä näyttävämmin. Fysiikan lakeihin pohjautuva päristely luottaa edelleen peruskonseptiinsa: esteistä muodostuvat radat pitäisi läpäistä ilman virheitä kuskin painopistettä siirtelemällä. Yksinkertaista mutta viheliäisen vaikeaa hallita – varsinkin kun kentät ovat täynnä räjähtäviä bensasäilöitä ja muita kuolettavia ansoja.
Siinä missä Trials Fusion toi kaksipyöräiset PlayStation-pelaajien käsiin, Rising loikkaa myös Nintendo Switchille. Alustalla kuin alustalla on siis mahdollisuus kaasutella maailman maineeseen, sillä pitkään odotettu uudistus – tuloslistojen globaalisuus pelatusta alustasta riippumatta – on täällä. Jatkossa paras kuski on paras kuski, oli sitten suorituksena tehnyt PC:llä tai konsolilla.
Rising tuo tuttuun kaavaan jonkin verran muitakin uudistuksia, joista suurimmat ovat kustomoinnin ja kampanjan etenemisen puolella. Sisältöä on edeltäjiensä tapaan runsaasti. Maailman kartalle sijoittuva yksinpelikampanja tuntuu aiempaa yhtenäisemmältä tavoitteineen ja aika ajoin käytyjen stadionfinaalien ansiosta. Lisäksi tarjolla on neljän kuskin lokaalimoninpeli, kahdeksan hengen verkkokarkelot sekä miltei kaiken mahdollistava kenttäeditori, jossa voi luoda ja jakaa omia luomuksiaan. Pelattava ei lopu kesken RedLynxin ja Ubisoft Kiovan yhteistyön tuloksesta, ja onpa sille tehty jo pitkäaikaisia suunnitelmia lisäsisällön suhteen.
Ajan hengen mukaisesti pelaaja kerää kokemuspisteitä, rohmuaa loottilaatikoita ja viilaa kuskinsa ulkomuotoa sekä voitto- ja tappioanimaatioita. Osa muutoksista on tervetulleita, kun taas osan olisi voinut jättää suunnittelupöydälle. Ylipäätänsä aikaisempien Trials-fanien alkutaival nimikkeen kanssa on työläs, sillä ensimmäiset tunnit kampanjan parissa tarjoavat kaasu pohjassa ajettavia, helppoja kenttiä. Ensikertalaisille oppimiskäyrä on toisaalta entistä anteeksiantavampi: pala palalta aukeavan tutoriaalin lisäksi alkupään kentät opettavat kaiken tarpeellisen.
Lue myös pieni präntti!
Mitaleista saa kokemuspisteitä, jotka korottavat kuskin tasoa. Alussa jokainen kisa nostaa käytännössä uudelle levelille sekä antaa ilmaisen kamalaatikon, josta paljastuu prätkän tai oman hahmonsa ulkoasuun vaikuttavia osia, vaatteita tai tarroja. Rising antaakin vapaat kädet koristella ja personoida kalustoa ja sätkyukkoaan: kosmeettisia lisäosia on satoja useissa eri väreissä. Kaikkea voi näppärästi muokata päästä varpaisiin erilaisilla kirjain- ja logoyhdistelmillä.
Alkupuolen nopea eteneminen tyssää muutaman tunnin jälkeen, jolloin kultaiset mitalit eivät enää riitä avaamaan uusia ratoja. Viimeistään siinä vaiheessa on nöyrryttävä sponsorien tahtoon ja ajettava samoja ratoja uudestaan sopimuspykälien lupaamien lisäpisteiden toivossa. Leipää ja sirkushuveja, sitä kansa haluaa. Lisähaasteet ovat yleensä tekoälykuskien voittamisia tai eteen- ja taaksepäin tehtyjen volttien suorittamista.
Sponsorisopimukset tuntuvat turhauttavalta tavalta pakottaa pelaaja keskittymään epäoleelliseen. Trials-sarjan pelit ovat olleet ensisijaisesti taitopelejä, joissa tavoite on suorittaa radat puhtaasti ja nopeasti – painotuksen ollessa aina virheettömyydessä. Rising keskittyy enemmän näyttävyyteen ja isoihin eleisiin hitaiden, teknisesti haastavien kenttien sijaan. Toki Hard-, Expert- ja supervaikeita Ninja-vaikeusasteen pyrähdyksiä on tarjolla, mutta vasta usean tunnin grindauksen jälkeen.
Kengurubensaa
Graafisesti Rising ei ota suurta askelta Fusionin ajoilta. Pieniä yksityiskohtia on lisätty, mistä silmään pistää ensimmäisenä likaantuva kuski ja tilanteen mukaan hehkuvat jarrupalat. Kisaradan varrella tapahtuu lisäksi entistä enemmän, mutta samalla pelimoottori yskii ruudun sieltä, toisen täältä – ainakin PlayStation 4:n perusmallilla. Pienet suorituskykyongelmat eivät pilaa kokemusta, vaikka ovatkin harmittava takaisku täydellistä ajoitusta vaativalle pelille. Ongelmat tuntuvat ajoittuvan räjähdysten tai muiden näyttävyyttä lisäävien tapahtumien ympärille.
Ympäristöissä ollaan tultu takaisin perusasioiden pariin, sillä radat sijoittuvat oikeisiin lokaatioihin ympäri maailmaa ja tarjoavat ylipäätänsä realistisemman lähestymisen kilpa-ajamiseen kuin edellinen, futuristinen teos. Edelleen kuskiaan saa rääkätä mitä mielikuvituksellisimmassa paikoissa – kuten liikkuvassa junassa tai rahtilentokoneen kyydissä – mutta tarjolla on pääasiassa tunnettuja nähtävyyksiä ja maamerkkejä jokaiselta mantereelta. Radat ovat ehtaa RedLynx-laatua.
Fusionissa mukana ollut FMX-temppuilu lakaistaan kokonaan pois. Ilmalentojen aikana ei voi siis enää pyöritellä kuskiaan mitä omituisimpiin asentoihin. Mukaan on kuitenkin heitetty saumatonta yhteistyötä vaativa Tandem-pyörä, jossa toinen pelaaja kontrolloi pyörän etu- ja toinen takapäätä. Vaikeaa mutta hulvattoman hauskaa oikean parin kanssa.
Kolme, kaksi, yksi, aja
Verkkorintamalla lähtöviivalla näkyy entistä kirjavampi rivistö, kiitos monipuolisen kustomoinnin. Kahdeksan kuskia pääsee kisaamaan samanaikaisesti kolmen kisan ryppäissä. Tuloksista jaetaan pisteitä ja eniten kerännyt voittaa turnauksen. Moninpeli ei ole paljoa muuttunut Fusionin ajoista, ja yksityiskisat puuttuvat vielä valikoimasta, joten pelkästään kaverien kanssa ei pääse ajamaan. Asia tosin korjataan lähiaikoina.
Kotisohvalla ajetaan rinta rinnan neljän hengen voimin. Valikot ovat kokeneet suurimman muutoksen, sillä turnausasetuksia on lisätty monipuolistamaan kaahausta. Halusi sitten sallia heittäytymisen maaliin, muuttaa painovoimaa tai estää tietyn kulkupelin (mönkijän) käytön. Kisatunnelmaa voi nostaa myös lyömällä vetoa lopputuloksesta: sisäänrakennettu palkintojärjestelmä määrittää tarjotaanko voittajalle oikeassa elämässä pitsa, limsa tai vaikkpa tanssiesitys. Harmittavasti asetuksiaan ei voi edelleenkään tallentaa, vaan ne pitää viilata pelikertojen välissä uudestaan. Ratojakaan ei voi jostain syystä arpoa. Jaetun ruudun moninpeli on varmasti äänekäs hitti illanvietoissa.
Viilausta vaille valmis
RedLynx on rakentanut Risingin pitkäaikaiseksi alustaksi, jolle julkaistaan jatkossa uusia ratoja ja kausia. Pohjatyöt on tehty, vaikka pientä yskimistä esiintyy siellä ja täällä. Toivottavasti suorituskykyongelmia saadaan päivitettyä vielä julkaisun jälkeen, sillä Trials vaatii tasaisen ruudunpäivitysnopeuden tarkkuutta vaativan olemuksensa takia.
Alkupuolen rytmitysongelmat vievät uutukaiselta parhaan terän pois, mutta kaiken alla on silti rautaiseen ajettavuuteen ja hauskuuteen nojaava taitopeli. Kymmenen tunnin ajelun jälkeen prätkäily vihdoin palkitsee ja päästää veteraanitkin nauttimaan todellisista haasteista. Pienet suunnittelu- ja kauneusvirheet on kuitenkin helppo antaa anteeksi, kun pelattavuus on edelleen kunnossa ja lopputulos viihdyttää aina yhden uuden yrityksen. Trials Rising ei ole täydellinen, mutta se on ehdottomasti sarjan monipuolisin osa.
