Pertti perusjätkän seikkailut
Päähenkilö ei ole monista roolipeleistä tuttu ”valittu” tai muu kaiken osaava sankari, vaan tuiki tavallinen tallaaja, joka tarvitsee rahaa maksaakseen velkansa pois. Juoni vaikuttaa väkisin keksityltä tekosyyltä lähteä tutkimaan maailmaa mammonan perässä, jotta pelaajalle ei tulisi aivan niin typerä olo.
Hahmo kokee niin nälkää, janoa, kuumuutta, kylmyyttä, sairauksia, verenvuotoa kuin uupumustakin. Kaikkeen on looginen ratkaisu, ja itsestään huolehtiminen muuttuu sitä tärkeämmäksi, mitä pidemmälle reissulle lähtee. Mukaan täytyy siis pakata makuupussin lisäksi tarpeeksi evästä sekä muita hyödyllisiä tarpeita. Luonnossa nukkuminen on luonnollisesti vaarallista, mutta onneksi kaverin kanssa pelatessa toinen voi pitää vahtia sillä aikaa, kun toinen ottaa potslojoa.
Vaikeustaso on korkea, ja alku erittäin tuskainen. Edes kaverin mukaantulo ei auta, sillä vaikeustaso mukautuu pelaajamäärän mukaan. Toki kahdestaan voi taktikoida ja härnätä vihulaisia monella tavalla, mikä tietysti helpottaa hommaa jonkin verran. Kahden pelaajan moninpeli toimii niin verkossa kuin samalta sohvalta. Jaetulla ruudulla pelatessa ruudunpäivitys tosin tökkii jonkin verran etenkin taisteluiden aikana. On myös erittäin ärsyttävää, että vain yksi pelaaja kerrallaan voi jutella tekoälyhahmoille.
Kankeaa, puuduttavaa ja onttoa
Kankeaa taistelumekaniikkaa on verrattu Dark Soulsiin, mikä ei oikeastaan ole kehu. Kahteen nappiin yksinkertaistetut tappelut ovat suoraan sanottuna hanurista. Repun pudottaminen selästä notkistaa touhua hitusen, mutta taistelu ei tunnu missään vaiheessa mukavalta, saati palkitsevalta. Erikoisliikkeet ja taiat tuovat oman mausteensa mätkeeseen, mutta nekään eivät kanna kovin pitkälle. Tämä on ikävää, sillä maailmassa ei juuri ole muuta tekemistä, ellei sitten tyhjän ympäristön tutkimista pidä mielekkäänä.
Tarkoituksena olisi viettää antoisaa seikkailijan elämää, mutta lopputulos jää kauas tavoitteesta. Outward sortuu suuren ja tyhjän maailman kiroukseen, kuten niin moni muu avoimen maailman roolipeli. Ensimmäisten tuntien ajan kaikki tuntuu uudelta ja kiinnostavalta, mutta kun sen yhden linnanraunion on nähnyt, on nähnyt ne kaikki. Eläinkunta on lähes poikkeuksetta vihamielistä, kuten myös muualla kuin kylissä vastaan tulevat ihmiset. Taistelukin on mitä on, niin lopulta tekee mieli juosta karkuun kaikkea elävää tai liikkuvaa. Maailmassa voi kyllä rakentaa ansoja ja kalastaa, mutta nekin ovat vain äärimmilleen yksinkertaistettuja näennäistoimintoja. Mielekästä tekemistä ei ole tarpeeksi, jotta mielenkiinto pysyisi yllä paria tuntia pidempää.
Herää kysymys: Miksi tämä on julkaistu?
Old school -henkinen navigointi menee hukkaan maailman ollessa tyhjä ja tylsä. Taikakompassia ei ole, ja suunnistaminen tapahtuu vanhanaikaisesti kartan sekä maamerkkien avulla, mikä pakottaa katsomaan ympärilleen. Selviytymismekaniikkojen ohella tämä onkin teoksen ainoita hyviä puolia.
Vuosia jäljessä oleva graafinen antikaan ei juuri houkuta sukeltamaan ympäristön syövereihin. Sama pätee ääniin, jotka kuulostavat B-luokan elokuvien ylijäämäkamalta. Keskusteluistakin vain alut kuuluvat näyttelijöiden suusta ja loput täytyy lukea itse. Moinen puolivillainen ratkaisu lähinnä vain ärsyttää ja keskittyminen herpaantuu helposti, kun yhtäkkiä kesken selityksen täytyykin alkaa lukemaan. Eipä sillä oikeastaan ole edes väliä, sillä kyliä kansoittavilla pahvisilla tekoälyhahmoilla ei ole juurikaan kiinnostavaa sanottavaa.
Pienellä ja hieman suuremmallakin viilauksella Outward voisi olla hyvä ja hauska peli. Nykyisellään se on vain kaukainen haave hyvästä yrityksestä, jonka jokainen osa-alue sisällöstä lähtien on jätetty puolitiehen.
