Tuomionpäivä peruttu
Pessimistikin joutuu pettymään silloin tällöin, sillä tuorein viritelmä ei ole aivan niin kamala kuin etukäteen olettaa sopi. Fiksuimpana vetona Terminator: Resistance unohtaa valkokankaan 2000-luvun sekoilut tunnustaen ainoastaan kaksi ensimmäistä elokuvaa tapahtumiensa pohjalle. Vuoteen 2028 sijoittuvassa tarinassa Judgment Day höyrysti suurimman osan ihmiskunnasta manan maille, ja käynnissä on vastarintaliikkeen rippeiden epätoivoinen selviytymistaisto koneiden armeijaa vastaan. Alati etenevän tuholinjan ohella päätään nostaa uusi uhka, nimittäin entistä tappavammat ja epäilyttävästi ihmisiltä näyttävät Infiltratorit.
Pelaajan ohjastama Jacob Rivers saapuu Pasadenan kapinallisryhmän tueksi etulinjaan, kun miehen oma yksikkö tuhoutuu Skynetin iskussa. Varsinainen juonenkuljetus on pitkälti tuttua ”hae tavara x paikasta y” -poukkoilua, mutta loppua kohden meno tiivistyy. Matkan varrella jutustellaan lukuisten sivuhahmojen kanssa, joille suoritetaan myös vapaaehtoisia sivutehtäviä. Taistelutovereiden kanssa keskusteluita käydään monivalintojen kautta. Pelaajan teoilla ja etenkin sanoilla on jopa merkitystä hahmojen kohtalon kanssa. Vaikka päätösten lopulliset seuraukset paljastetaan karun askeettisella tavalla, täytyy yrityksestä nostaa hattua pienelle studiolle.
Riversin kykyjä ja aseita pääsee kehittämään matkan varrella, eikä kerättävä krääsäkään lopu ympäristöistä heti kesken. Tehtävien välissä vieraillaan tukikohdissa, joissa löydettyjä resursseja voi vaihtaa aseiksi, lääkelaukuiksi ynnä muiksi taistelukentällä auttaviksi hyödykkeiksi.
Tulevaisuuden romurautaa
Seikkailun alkupuoliskolla mukana on yksinkertaisia hiiviskelyelementtejä, kunnes Teyon kapsahtaa samaan katajaan kuin miltei kaikki muutkin Terminator-pelejä tehtailleet studiot. Elokuvissa pysäyttämättöminä tuhokoneina esitettävät kyborgit taantuvat harmittavan nopeasti tyhmäksi tykinruoaksi, kun käyttöön suodaan ensimmäinen plasma-ase. Tässä vaiheessa tuhoajan tittelin kuuluisi siirtyä oikeastaan pelaajalle, kun vielä tovi sitten uhkaavilta vaikuttaneet T-800-mallitkin saavat niin sanotusti isän kädestä.
Hitaasti laahustavilla ja epätarkoilla vastustajilla ei ole yksinkertaisesti mitään jakoa Riversin arsenaalia vastaan. Osalle epäonnisista kyborgeista pultataan kaiken kukkuraksi käteen liekinheittimet, mikä käytännössä tarkoittaa äärimmäisen helposti räjähtäviä kanistereita peltikasojen selkään – vastarintaliike kiittää, kuittaa ja säästää entistä enemmän panoksiaan. Tielle asettuu myös erinäisiä lentohärveleitä sekä hämähäkkejä muistuttavia pikkuroboja, mutta niistä selvitään muutamalla vanhanaikaisen rynnäkkökiväärin laukauksella. Ei voi kuin ihmetellä, miksi Skynet on suuressa viisaudessaan moista romurautaa edes kehittänyt.
Teknisesti lopputulos on melkoisen ruma, kömpelö ja etenkin räiskintä vaikuttaa siltä kuin se olisi siirtynyt aikakoneella noin 20 vuoden takaa. Positiivisina puolina täytyy kuitenkin mainita, että ainakin PlayStation 4 Pro:lla peli pyörii ilman suurempia ongelmia, eikä bugejakaan tullut vastaan. Lisäksi audiopuolen hirveän ääninäyttelyn ja munattomat aseäänet voi osittain antaa anteeksi siinä vaiheessa, kun taustalla alkaa soida elokuvista tuttuja teemasäveliä tunnelmaa luomaan.
Terminator: Resistancen pelastus piilee siinä, että yksinkertaisista kentistään huolimatta se ei tyydy olemaan pelkkä räiskintäputki. Kankea ja äärimmäisen tylsä paukuttelu aiheuttaa lähinnä haukotuksia, mutta kun mukaan ängetään sillisalaatin tavoin sieltä täältä muitakin ensimmäisen persoonan peleistä tuttuja mausteita, jaksaa oudon kokonaisuuden taivaltaa lopputeksteihin saakka. Myös saman universumin teoksia keskimääräistä onnistuneempi juoni sekä pienet nyökkäykset klassikkoleffojen suuntaan kielivät kehittäjien tietystä arvostuksesta lähdemateriaalia kohtaan.
Vaikka rahojaan tähän ei välttämättä kannata tuhlata, voi vajaat kahdeksan tuntia elämästään viettää huonomminkin – esimerkiksi katsomalla Terminator: Genisyksen neljä kertaa putkeen.
