Torstai, mikä konsepti!
Maailma maailman sisällä, kuten maatuskassa konsanaan. Sitä on Michaelin ja Kenzien rakkaustarinan ympärille kietoutuva innovatiivinen ensimmäisen persoonan pulmailu, Maquette, jossa kaupungin sisällä on pienempi kaupunki, jonka sisällä on vielä yksi pikkuinen kaupunki. Pienimmässä maailmassa kun laittaa avaimen puuttuvan sillan kohdalle, isossa voi kulkea sen yli. Näppärää ja pelimekaniikkana hyvinkin kekseliästä. Kaikki on kiinni perspektiivistä, mutta täysin vapaita käsiä pelaajalle ei anneta, vaan käytössä on yleensä vain yksi tai pari esinettä. Esineitä voi myös suurentaa tai pienentää siirtelemällä niitä paikkojen välillä.
Ongelma on vain siinä, etten missään vaiheessa päässyt samalle aallonpituudelle tekijöiden kanssa. Korttelin kokoinen alue ei sinänsä ole valtava, mutta silti suurin osa peliajasta kului päättömään vaelteluun ja seuraavan puzzlen arpomiseen. Heti tarinan alussa eksyin väärille urille, kun luulin pääsylippua sillaksi ja eksyin aidan yli alueelle, johon ei olisi pitänyt vielä mennä. Todellisuudessa piletti olisi pitänyt kutistaa ja kuluttaa huvipuiston portilla, kun itse pyörin väärällä puolella korttelia ihmettelemässä tyhjyyttä ammottavaa pihaa. Sama kaava jatkui oikeastaan läpi koko kampanjan, sillä usein päämäärä ja ratkaisu eivät auenneet ilman turhauttavaa haahuilua.
Pienestä kiinni
Kontrollit aiheuttavat myös harmaita hiuksia. Pelaaja pystyy kantamaan yhtä esinettä kerrallaan, ja sitä voi käännellä ja säädellä edessään. Kontrollit tuntuvat alusta alkaen epätarkoilta, eivätkä ohjausmekaniikat istu selkärankaan missään vaiheessa. Jotenkin päädyin usein pudottamaan esineen, vaikka se piti ottaa takaisin syliin. Lisäksi tavarat jumittuvat paikkoihin, kamera ei käänny halutulla tavalla ja muuten vain pelattavuus on kulmikasta.
Harmi, sillä toimiessaan idea on veikeä. Pelialuetta pystyy tutkimaan nukkekotimaisessa muodossa, samaan aikaan talot ja esineet näkyvät suurempana edessä. Ja jos vaeltaa vielä kauemmaksi, niin päätyy Kulti, kutistin kakarat -maailmaan, jossa pelaaja kirjaimellisesti hyppii rappuselta toiselle ja juoksee portin alla olevasta raosta. Esineiden skaalaus onnistuu myös näppärästi: normaalista maailmasta kerätty laatikko muuttuu valtavaksi, kun sen asettaa pienoismallikaupungin sisälle.
Poikkeus, joka vahvistaa säännön?
Useaan kappaleeseen jaettua tarinaa kuljetetaan lyhyiden keskusteluiden ja piirrosten kautta eteenpäin. Kahvilasta alkava rakkaustarina kulkee tuttua polkua alun ihastuksesta ja huumasta arjen harmauteen. Kenzien ääninäyttelijänä toimii Hollywood-elokuvista tuttu Bryce Dallas Howard. Audiovisuaalinen puoli onkin kunnossa, joskin heleän indie-popin ja siirappisten dialogin yhdistelmä vetää välillä suupieliä väkinäiseen virneeseen. Olisin mielelläni kuitenkin kokenut Michaelin ja Kenzien yhteiseloa lisää.
Maquette on Annapurnan ensimmäisiä todellisia pettymyksiä. Omaperäinen idea kompuroi toteutuksessa sen verran, ettei muutaman tunnin pulmailusta jää montaakaan asiaa mieleen. Innovatiivinen ja komea paketti koostuu liian epäselvistä rajauksista ja suuntaa-antamattomista ohjeista, jotka johtavat turhauttavaan tutkiskeluun. Toivottavasti tämä on julkaisulistan poikkeus, joka vahvistaa säännön.
Toinen mielipide PlayStation 4 -versiosta (Petri Kataja)
Leskisen Petri pelasi Maquetten läpi PlayStation 5:llä, kun itse hyppäsin nimikkeen pariin PlayStation 4:llä. Mekaniikoiltaan, tarinaltaan ja muilta peruselementeiltään kyseessä on sama kokemus, mutta tekninen puoli ei kuitenkaan antanut vanhemmalla raudalla syitä kehuun.
Seikkailun alussa ruudunpäivitys ja kameran liikuttelu näyttivät näes suoranaisen huonolta, vaikka en minkään sortin kultasilmä olekaan. Etenkin ensimmäisellä alueella tämä näkyi suttuna kuvakulmaa muutettaessa. Matkan varrella tähän joko tottui tai sitten nimikkeen jälkimmäinen puolisko ei ollut yhtä pahaa katsottavaa. Harmillisesti yksi ruudunpäivitykseen vaikuttava asia kuitenkin pysyi mukana aivan loppuun asti. Nimittäin aina, kun tarinaa edistävää tekstiä ilmaantuu pelimaailmaan, jämähtää peli paikalleen noin puoleksi sekunniksi. Pieni asia, mutta sitäkin harmillisempi.
Petri toteaa yllä, että pelin kanssa ei onnistunut päästä samalle aaltopituudelle. Olen tästä täysin samaa mieltä, sillä tekeminen ei missään kohdin tuntunut sujuvalta. Myös minä pyörin ympäri pelialuetta haahuillen monet kerrat, jopa ärsyttävyyteen asti. Muutamat kerrat myös uumoilin ratkaisseeni pulman tavalla, jolla sitä ei ollut tarkoitus ratkoa. Vaikka vihjeitä oikeista etenemistavoista on havaittavissa, ei niitä tunnu keksivän orgaanisesti.
Myös esineiden käsittely ontui. Ajatuksena on, että pelaaja liikuttelee ja kääntelee eri objekteja, mutta usein käsissä oleva värkki ei suostunut liikkumaan halutulla tavalla. Monet kerrat käykin niin, että esine liikuttaa pelaajaa. Lisäksi loppupäässä yhtä oleellistakin oleellisempaa välinettä käsitellessä tutut toiminnot vaihtavat yhtäkkiä nappeja keskenään. Miksi? Hyvä kysymys.
Tarina ei myöskään saanut itseäni kiinnostumaan Bryce Dallas Howardin sekä hänen oikean elämän aviomiehensä Seth Gabelin ääninäyttelemistä hahmoista. Heidän suorituksensa oli myös hitusen kaksijakoinen, mutta oli mukaan sentään mahtunut ihan passelia musiikkia. Muuten en peukkuja haluaisi nostaa pystyyn.
Itse olisin vielä Petriä kriittisempi lähes kaiken suhteen. Maquetten idea on suorastaan upea, mutta toteutus ei sitä valitettavasti ollut.
