Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Electronic Arts ja kehittäjä DICE ovat julkistaneet virallisesti uuden Battlefield-räiskintänsä.

Battlefield 2042 sijoittuu nimensä mukaisesti reilun parinkymmenen vuoden päähän lähitulevaisuuteen. Ilmastokriisi sekä Yhdysvaltain ja Venäjän tulehtuneet välit ovat karaistaneet osasta sotilaista kyvyiltään toisistaan poikkeavia spesialisteja, joilla ei ole mitään hävittävää.

Tarinapremissin päälle ei ole lähdetty rakentamaan erillistä kampanjaa, vaan kaikki kahinat käydään verkossa. Tällä kertaa mukaan kelpuutetaan PC:llä sekä uudemman sukupolven konsoleilla peräti 128 pelaajaa, vanhemman raudan omistajien joutuessa tyytymään 64 osallistujan kahinoihin. Kuvioihin tuodaan vaihtelua lisäsisällöllä, jota lupaillaan tipahtelevan linjoille aina muutaman kuukauden välein. Eeppistä meininkiä esittelevän trailerin voi katsastaa uutistekstin alta ja kuvia ihan artikkelin lopusta. Pelikuvaa tarjoillaan vielä lisää kesäkuun 13. päivä, mitä ilmeisimmin Xboxin ja Bethesdan yhteisessä E3-lehdistötilaisuudessa.

Battlefield 2042 julkaistaan 22. lokakuuta PC:lle (Epic Store, Origin, Steam), Xbox Onelle, Xbox Series S|X:lle, PlayStation 4:lle sekä PlayStation 5:lle. Lisätietoja voi lueskella pelin kotisivulta, täältä.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi

Studiot: 
Julkaisijat: 
Lähde: