Naavaparta-kategoriaan kuuluvana pelaajana on pakko olla iloinen vanhojen Sunsoft-klassikoiden paluusta. Viime vuonna julkaisunsa sai Gimmick! Special Edition (saitin arvio linkin takana) – varsin hyvällä maulla remasteroitu versio kenkälaatikko-Nintendon alkuperäisestä Mr. Gimmickistä. Nyt on seuraavan kasibittisen loikkailun vuoro, sillä vuonna 1992 Euroopassa julkaistu Ufouria: The Saga saa remasteroinnin sijaan virallista jatkoa!
Muukalainen, ulkopuolelta
Ufourian maailmaan laskeutuu mystinen avaruusolio, jolla on selkeästi pahat mielessä. Ufo katoaa horisonttiin ja pian kamera tarkentuu Hebereke-nimiseen tipuun, joka nukkuu omassa punkassaan puun latvassa. Hiljalleen Hebe herää, jonka jälkeen pelaaja pääse välittömästi ohjaksiin.
Eipä aikaakaan, kun tipu törmää Utsujin-avaruusolioon, joka on tehnyt pakkolaskun planeetalle. Vierailija kertoo lianneensa planeetan Bumyonilla – jonkinlaisella violetilla mönjällä – joka tarttuu kaikkiin ja kaikkeen. Hätä ei ole kuitenkaan tämännäköinen: Hebellä on mukanaan Popooneja, sinisiä eläviä palleroita, joilla voi kätevästi täräyttää liat pois kuin Cillit Bangilla konsanaan. Utsujin säikkyy tätä siinä määrin, että hänen aluksensa kunnostuu kuin taikaiskusta, jonka jälkeen olio lentelee matkoihinsa.
Soutaa, huopaa
Ufouria: The Saga 2 on edeltäjänsä tapaan kaksiulotteinen tasohyppely, ja pelillisesti se tuntuu tutulta ja nostalgiselta heti alkumetreillä. Ensimmäiseksi Heben täytyisi nimittäin löytää alkuperäisestä teoksesta tuttu luottoryhmä – yhteensä kolme kamua – joiden apua tarvitaan määränpään saavuttamiseen ja Utsujinin päihittämiseen.
Hahmot eivät eroa juurikaan liikkeiltään, vaan jokainen heistä hyppii, heittelee Popooneja ja liiskaa vihollisia ”pyllyhypyllään”. Lisäksi jokaiselta löytyy erikoisliike: Hebe esimerkiksi osaa tietyn pisteen jälkeen kiivetä seiniä pitkin, kun taas Sukezaemon-kummitus voi leijailla pidempiä matkoja. Kentistä löytyvillä hiluilla hahmoille voi ostaa herkkuautomaatista etenemisen kannalta välttämättömien tarvikkeiden ohella lisää sydämiä, aarrekarttoja sekä aavistuksen omaa energiaa vieviä superliikkeitä.
Audiovisuaalinen tyyli tuntuu sekin tutulta uudistuksista huolimatta. Jatko-osa luottaa pikselitaiteen sijaan huopatyömäiseen taidetyyliin, joka muistuttaa kovasti Wii U:lla ihastuttanutta Yoshi’s Woolly Worldia. Musiikki puolestaan mukailee alkuperäisen teoksen korvamadoiksi luokiteltavia chiptune-melodioita.
Hiukan harmittavasti uusia biisejä ei ole juurikaan, mutta toisaalta itseäni lähinnä ilostutti kuunnella tuttuja melodioita sympaattisina uusversioina. Ääninäyttelyä ei ole, mutta se on budjettihinnan julkaisulta ihan ymmärrettävä ratkaisu. Mainion käsikirjoituksen ansiosta keskusteluja oli silti varsin mukava lueskella.
Ihan kuin olisin ollut täällä aiemmin
Tuttuus koskee myös itse kenttiä, sillä osa alueista nähtiin aikoinaan jo ensimmäisessä osassa. Tämä saattaa jakaa mielipiteitä, mutta kehittäjä Sunsoft on keksinyt kierrättämiseen mainion lääkkeen: Kentät vaihtuvat satunnaisesti jokaisella pelikerralla, joka tuo mukavaa vaihtelua seikkailemiseen.
Kitinän aiheitakin on, joista vaihtelun puute on yksi merkittävimmistä, vaikka välillä ollaankin kaivoskärryn kyydissä tai superlyhyiden haastetehtävien parissa. Suurin miinus tärähtää pomovastuksille, sillä vaikka niitä on monta, ne ovat järjestään liian helppoja ja ne päihitetään käytännössä aina samalla tavalla: Heitetään hörhöä kerran Popoonilla, hypätään pylly edellä päälle. Toista kolme kertaa ja olet voittaja. Lisäksi Switch-versiossa esiintyi välillä pientä pätkimistä, mutta ei mitään kokemusta pilaavaa. Toivottavasti homma korjataan päivitysten myötä.
Ufouria: The Saga 2 on kaiken kaikkiaan charmikas, hyväntuulinen ja leppoisa tasohyppely, joka pelillisesti tallailee tuttuja polkuja alkuvalikosta lopputeksteihin ja sopii miedon vaikeustasonsa vuoksi myös perheen pienimmille. Pitkäaikaista omistautumistakaan ei vaadita, sillä rauhallisellakin tutkimisella loikkailun voi läpäistä noin 3–4 tunnissa. Omaan makuuni seikkailu oli jopa vähän liian leppoisa, sillä retrofiiliksestä ja vanhanaikaisuudesta huolimatta kuolo ei korjannut kovinkaan montaa kertaa reissun aikana. Vaikeustasoa voi pelin loppupuoliskolla sentään nostaa ostamalla aiemmin mainitusta automaatista putkitelkkarin, kuinkas muutenkaan.
Hebereke on muuten japania ja tarkoittaa karkeasti suomennettuna juoppoa. Enpä olisi tuosta tipusta uskonut. Hulluja nuo japanilaiset.
