Vuosi oli 2015. Kävelysimulaattorit olivat kuuma genre, johon sarjan ensimmäinen Life is Strange onnistui iskemään. Sittemmin sarja sai Before the Stormin, mutta lopulta sarjan ja tekijöiden huomio kaartui samanhenkisiin, mutta eri hahmoista kertoviin tarinoihin, kuten True Colorsiin ja Tell Me Whyhin. Vihdoin kertomus valokuvausta opiskelevasta Max Caulfieldistä saa varsinaisen jatko-osan. Ja millaisen!
o
Sama tarina, uudet voimat
Oregonin Arcadia Bayssa vietettyjen lukioaikojen jälkeen ensimmäisen osana tapahtumia kokenut Max on kasvanut parikymppiseksi ja muuttanut opiskelemaan Vermontiin taidepainotteiseen Caledon Universityyn. Jatko-opintojensa myötä hän pääsee myös opettamaan ja on kollegiaalisessa suhteessa laitoksen professoreiden kautta. Hänen ystävikseen ovat tarttuneet astrofysiikan jatko-opiskelija Moses ja rehtorin tytär, kirjallisuuden opiskelija Safi.
Menneisyys ei jätä Maxia rauhaan, mutta vuodet näyttäytyvät silti monenlaisena kypsyytenä ja suhtautumiskykynä. Myös kyky kelata aikaa taaksepäin on kadonnut hormonihuurujen myötä. Ensimmäisessä johdantoluvussa historia toistaa kuitenkin itseään, sillä Safi löytyy ammuttuna kampuksen laitamilla. Tämä stressi laukaisee Maxissa uudelleen erikoisvoimia.
Tällä kertaa Max voi hypätä vaihtoehtoiselle aikajanalle, jossa Sofi ei ole kuollut, mutta hänen henkeään uhataan yhä. Aikajanasta voi myös kuunnella ja tarkkailla toisen janan tapahtumia, mikä mahdollistaa ratkaisun moniin vastaan tuleviin ongelmiin. Kyseessä on kuitenkin edelleen narratiivinen kävelysimulaattori, jossa pelaajalle väännetään pulmien ratkaisut tarvittaessa rautalangasta, jotta tarina pääsee etenemään.
It's a kind of magic
Hyvästä tarinasta nauttivien ei tarvitse olla huolissaan aloituksen tuttuudesta. Kyseessä ei ole mikään Tähtien Sodan jatko-osa, jossa samaa tarinaa kelataan uudelleen entistä dramaattisemmin. Juoni löytää nopeasti oman polkunsa, sillä se haarautuu kahteen aikajanaan, jotka sisältävät omat kertomuksensa. Kuolleessa maailmassa poliisitutkimus Safin murhaajan etsimiseksi tiivistyy, kun taas elävän maailman pikkujouluntuoksuinen seikkailu avaa uhkan taustalla leijuvia tapahtumia.
Tapahtumat ovat maagisesta realismistaan ja yliluonnollisesta uhasta huolimatta ihmisen kokoisia. Vaikka murhaaja kulkee vapaalla jalalla, on tarinassa silti aikaa istuksia lähikuppilassa ja pohdiskella opiskelijasalaseuran dynamiikkaa – varsinkin jos se tarjoaa ennen pitkää avaimia ongelman ratkaisuun. Kerronta kerta kaikkiaan toimii, sillä käsikirjoittajat ovat poikkeuksellisen oivallisia. Vain viimeinen luku muuttuu hieman huuruiseksi, joka sotkee kerrontaa hieman samoin kuin ensimmäisen Max Paynen oudot unisekoilujaksot aikanaan. Loppu jätetään myös osin avoimeksi, mutta pelaajalle luvataan suoraan jatko-osaa.
Itse pelillisiä ulottuvuuksia on jotakuinkin yhtä paljon tai vähän kuin sarjan muissa teoksissa. Max hölköttelee edelleen turhauttavan hitaasti, eikä keskusteluja voi skipata eteenpäin. Tutkittavat hotspotit ovat erittäin selkeästi merkittyjä, joten ainoastaan muutamat sivujuonet ja kerättävät objektit saattavat jäädä huomaamatta. Teknisesti grafiikka on näyttävää ja sujuvaa. Erityisen olennaisesti ääninäyttely toimii loistavasti.
Jatkuu seuraavassa numerossa
Double Exposure tarjoaa mitä lupaa. Kyseessä on loogisesti selkeä jatkokertomus maailmasta, jota alkuperäisen Life is Strangen fanit ovat odottaneet. Maxin kuiva päänsisäinen huumori toimii edelleen ja kerronta tirahduttaa kyyneleitä herkälle arvostelijanplantulle. Steamin LGBTQ+-leima ei ole suotta asetettu, sillä Max osoittautuu biseksuaaliseksi ja eräs olennaisista sivuhahmoista on transnainen. Jos tämä nyppii, ei julkaisu ole sinulle.
Myynnissä on myös lisäosia, jotka sisältävät vaatekrääsää ja kissateemaista lisäsisältöä. Sanon suoraan: älkää ostako näitä. Parille vaatteelle ja vartin lisäsisällölle tulee hintaa parinkymmenen euron verran. Harmillisesti muutama saavutuksista on sidottu lisäosan kissan silittelyyn, joten platinapystiä ei ole mahdollista saavuttaa ilman niitä. Tämä on lähes törkeää.
Juonenkäänteet pääsivät yllättämään minut, mikä on aina hieno merkki käsikirjoituksesta. Voin kuitenkin kuvitella, että tarinan päätösosa jättää monet kylmiksi. Kaikkea ei avata ja kertomus jättää muutenkin pankin auki jatko-osille. Tämä ei ole pelkästään huono asia, mutta täyttä viiden tähden pottia ei kuitenkaan saada kasaan.
