Sonyn johtajiin kuuluva Kiyoshi Nishitani kertoi japanilaisessa lehtihaastattelussa yhtiön harkitsevan PlayStation 3:n tallenneformaatiksi Blu-ray ROM -levyjä.
Sonyn yhdessä lukuisten muiden yhtiöiden kanssa kehittämä Blu-ray -tekniikka käyttää sinistä lasersädettä nykyisin käytössä olevan punaisen sijaan ja levylle mahtuu jopa 25 gigatavua dataa yhdelle kerrokselle. Blu-ray Disc suunniteltiin alunperin uudelleenkirjoitettavaksi mediaksi, mutta PlayStation 3:een on siis harkinnassa vain luettava levy.
Mitään lopullisia päätöksiä PlayStation 3:n käyttämästä tallenneformaatista ei ole kuitenkaan vielä tehty.