En ole M. C. Escher, mutta voin vilaista

Onpa muuten käynyt niin, että sivustollamme ei ole arviota yhdestäkään Monument Valley -pelistä.

Tuohon sarjaan on julkaistu jo kolme osaa, jotka ovat kaikki keränneet kosolti kehuja, ja mainitaanpa ensimmäinen niistä myös 50 Indie Games That Changed the World -kirjan kunniamaininnoissa.

Vaikuttaa laatuviihteeltä, josta voisi olla paikallaan olla arvio sivustollamme. Tässäpä siis sellainen syksyllä 2025 julkaistusta Monument Valley: The Trilogy -teoksesta, joka kokoaa pelisarjan kolme osaa yhteen.

Peli päälle ja aivot solmuun

Monument Valley -sarja on brittiläisen Ustwo Games -studion työn hedelmä. Nimike sai alkunsa mobiililaitteilta, mutta se on löytänyt tiensä sen jälkeen myös PC:lle ja konsoleille. Olipa ensimmäinen osa myös pienessä roolissa Netflixin House of Cards -draamassa.

Sarjassa ohjataan hahmoja läpi massiivisten "mahdottomien" rakennelmien ja maisemien. Mahdoton sana viittaa tässä M. C. Escher -tyylisiin muotoihin, jotka näyttävät ensin loogisilta, mutta tarkemmin katsottuna ne eivät ole mahdollisia olla olemassa kolmiulotteisessa tilassa. Ja jos kyseinen nimi ei ole tuttu, niin Escher oli hollantilainen kuvataitelija, joka Wikipedian kuvauksen mukaan "tunnetaan mahdottomia asioita ja esineitä esittävistä kuvistaan".

Kuva

Valkoasuinen päähahmomme kävelemässä mahdottoman rakennelman päällä.

Pelien ulkoasuja voisi kutsua minimalistiseksi, näyttäväksi ja mielenkiintoiseksi. Ensimmäinen osa on yksinkertaisen oloinen, mutta kolmanteen osaan mennessä ruudulla on jo huomattavasti enemmän silmäiltävää. Mahdottomat ja mielenkiintoiset rakennelmat ovat joka osassa homman keskiössä.

Suuria juonikuvioita kolmikossa ei ole, mutta sekin puoli saa enemmän sisältöä nimikkeestä toiseen siirryttäessä.

Ja nyt tää palikka kääntyisi näin

Ensimmäisessä Monument Valleyssä seurataan Ida-prinsessaa ohukaisen juonen saattelemana rauhallisessa maailmassa. Nimike sai aikoinaan kehuja taiteellisesta tyylistään sekä pulmasuunnittelustaan, minkä ohella tekijätiimi pääsi pokkaamaan itselleen eri sortin palkintojakin.

Homman nimenä on hyvin paljon yksinkertaistaen saada Ida-hahmo pisteestä A pisteeseen B, mutta matka vaatii jonkin verran pähkäilyä.

Kuva

Lintuhahmon mokomat ovat etenemisen tiellä.

Pelaaminen on hahmon liikuttelua paikasta toiseen ja reittien muodostamista rakennelmien osia sekä kuvakulmaa pyörittämällä. Asioiden liikuttelu on mahdollista, jos maisemassa on niiden kääntelyn mahdollistavia pylpyröitä tai vipuja. Eteneminen on periaatteessa yksinkertaista, ja rakennelmien pyörittely sekä ymmärtäminen pistävät aivot hyvällä tapaa solmuun.

Isometriset kentät ovat varsin mukavaa, minimalistista ja rauhallista katseltavaa. Niissä on myös erilaisia mekaniikkoja, jotka vaihtelevat koitoksesta toiseen, vaikka perusperiaate pysyykin samana.

Lue myös: Kokeilin sitä paljon kohkattua Balatroa ja... on terveydelleni parasta, etten asenna sitä kännykkääni

Kenttiä ja tekemistä ei ole turkasen paljoa, sillä lopputeksteihin pääsee käsiksi noin puolentoista tunnin pelailun jälkeen. Tarjolla on mukava matka, joka ei vie liian pitkää siivua vapaa-ajasta. Kokonaisuus istuu oivasti myös konsoleille, vaikka kontrollit eivät olekaan ne aivan sulavimmat ikinä. Tästä myöhemmin enemmän.

Lämminhenkinen paketti pulmia

Monument Valley 2:ssa seurataan äidin ja lapsen matkaa sekä syvennetään tarinankuljetusta edelliseen osaan verrattuna. Homman nimenä on edelleen ohjata hahmoa tai kahta ja liikutella näkökulmaa sekä rakennelmien palasia eri tavoin.

Perusperiaate on hyvin samanlainen kuin edellisessäkin osassa, mutta pienoisia eroja on mekaniikoissa ja ulkoasussa. Esimerkiksi puiden ja lehtien ympärille rakennetut aivopähkinät ovat vekkuleita sekä kokea että nähdä.

Kuva

Kaksi hahmoa, yksi keskellä kuvaa ja toinen laskeutumassa ylempänä tikkaita, kakkosseikkailussa.

Ja kyllä tuo vanhemmuus teemana lämmittää mieltä etenkin, kun päähahmokaksikko halaa toisiaan hetkisten erillään olemisen jälkeen. Vaikeustaso kakkososassa tuntui hitusen helpommalta kuin edellisessä kokemuksessa.

Majakkasaaren vartijat

Monument Valley 3 on koko joukon erilaisin kokemus. Aivopähkinöiden tyyli ja näyttävä ulkoasu ovat toki vieläkin keskeisessä osassa, mutta tällä kertaa tarinan keskiössä on yksi ja sama majakkasaari ympäristöineen. Sen lisäksi paikasta toiseen päästään tällä kertaa liikkumaan veneellä ja kameraa liikutellaan laajemmin isometrisissä maisemissa. Ovatpa pelialueet myös aiempaa laajempia.

Kuva

Hitusen monimutkaisempi rakennelma kolmannessa pelissä.

Ja tosiaan, optisten illuusioiden ympärillä on nyt aiempaa tarinallisempi seikkailu juonikuvioineen kaikkineen. Pääosassa nähdään tässä osassa Noor-niminen hahmo, joka toimii matkan alkutaipaleella majakanvartijaharjoittelijana. Paljoa tarinasta ei parane kertoa, koska kyseessä ei ole kovinkaan monimutkainen juonikuvio.

Jos sarjasta kokeilisi vain yhtä osaa, niin suositus kohdistuisi nimenomaan kolmanteen osaan. Nimikkeillä ei ole mitään suurempaa juonikaarta, minkä takia ne voi kokea missä järjestyksessä tahansa.

Tekin voitte vilaista

Koska kaikki kolme Monument Valleytä ovat periaatteessa samanlaista pelattavaa, niin onkin varsin mainiota, että jokaisen kolmen pelin pääosuudella on kestoa alle kaksi tuntia. Mukana on kuitenkin tarinan oheen luotuja kenttiä kuten myös Garden of Life -lisäkentät kolmanteen osaan.

Musiikkipuolesta pitää todeta se, että jokaisessa osassa kuultavat sävelmät ovat isossa roolissa nimikkeiden rauhallisen ja melkeinpä meditatiivisen tunnelman luonnissa. Ne ovat mainioita tunnelmanluojia, joita ilman pulmailu ei iskisi yhtä kovaa.

Kuva

Monument Valley 3:ssa on tämä majakka isossa roolissa, kuten myös alempana oleva vene.

Hahmojen kontrollointi konsoliversioissa on tarpeeksi toimivaa, vaikka hahmojen ohjaaminen onkin varmasti ollut luontevampaa mobiililaitteiden näyttöä tökkimällä. Nyt analogitattia vääntelemällä kursori liikkuu hitusen kankeasti vain niillä alueilla, joihin hahmojen on mahdollista liikkua. Oikeaan sijaintiin liikuttelu voi vaatia välillä pari yrittämistä.

Peleille pitää antaa kehuja siitä, miten ne ensin esittelevät perusmekaniikat ja pikkuhiljaa tekevät pulmista konstikkaampia. Kaikki kolme peliä ovat oivaa viihdettä, joiden perusperiaatteen ymmärtää helposti. Ulkoisesti pulmat ovat mukavaa katseltavaa, sillä parhaimmillaan kuvakaappauksia tekee mieli napsia enemmänkin kanssa.

Tämän parempaa traileria The Trilogystä ei tuntunut löytyvän.

Onko maininta 50 Indie Games That Changed the World -kirjassa ansaittu? Kyllä, väittäisin näin. Kyseessä on mukavan erilainen kokemus, jollaisia ei ole monia tullut vastaan. Nimikettä on vertailtu PlayStation 3:n echochrome-peliin ja tietenkin niihin M.C. Escherin teoksiin, minkä lisäksi mukaan on ympätty paljon pelistudion omaa maustetta. En ihmettele, että palkintoehdokkuuksia, kehuja ja palkintoja on ansaittu.

Eiköhän siis arvostelu sivustollammekin ole ihan paikallaan, vaikka sitten näin vuotta myöhässä.