(Harri Hartikainen, 25.11.2014 - 12:40) Bandai Namco Games julkisti Dark Souls 2:n saapuvan nykyisen sukupolven konsoleille.
From Softwaren teoksen uudistettu versio kantaa lisänimeä Scholar of the First Sin. Painos sisältää alkuperäisen pelin lisäksi kolme tänä vuonna julkaistua ladattavaa lisäosaa.
(Harri Hartikainen, 13.11.2014 - 17:16) Toimituksemme on päässyt käsiksi uunituoreeseen Assassin's Creed Unity -peliin. Tämän seurauksena JaakkimO päätti pistää taitonsa koetukselle seikkailussa Pariisin kattojen yllä.
(Harri Hartikainen, 12.11.2014 - 17:32) PlayStation 4:n yksinoikeuspeli Bloodborne ei valmistu aiemmin ilmoitetussa aikataulussa. Helmikuussa julkaistavaksi aiottu peli näkee päivänvalon kuukautta myöhemmin maaliskuussa.
Viivästymisen syyksi ilmoitetaan lisäajan tarve pelin viimeistelemiseksi.
(Harri Hartikainen, 11.11.2014 - 17:14) EA Sports palauttaa monet takavuosien jääkiekkolegendat kaukaloon lisätessään NHL 15:n Hockey Ultimate Team -pelimuotoon nipun kaikkien aikojen legendaarisimpia NHL-kiekkoilijoita.
(Harri Hartikainen, 10.11.2014 - 17:55) Viikolla 44 Suomen suosituimpien pelien listan kärkeen noussut Farming Simulator 2015 pudotti ykköspaikkaa viisi viikkoa hallinneen FIFA 15:n kakkossijalle. The Sims 4 palasi listalle sijoittuen yhdeksänneksi.
(Harri Hartikainen, 31.10.2014 - 12:01) Kuunvaihteessa järjestettävä DigiExpo-messutapahtuma tarjoaa vierailijoilla mahdollisuuden kokeilla viimeisimpiä peliuutuuksia sekä vielä julkaisemattomia pelejä.
(Harri Hartikainen, 25.10.2014 - 10:13) Suoratoistopalvelu Viaplay rantautuu myös Xbox Onelle. Palvelun kautta voi katsella elokuvia, tv-sarjoja sekä suoria urheilulähetyksiä.
Viaplay-sovellus toimii ilman Xbox Live Gold -jäsenyyttä. Suoratoistopalvelu toimii jo ennestään PC- ja Mac-tietokoneilla, Android- ja iOS-mobiililaitteilla, Xbox 360:lla, PlayStation 3:lla, PlayStation 4:lla sekä osassa älytelevisioista.
(Harri Hartikainen, 25.10.2014 - 09:17) Viime viikon uutuuspeleistä The Evil Within sekä Borderlands: The Pre-Sequel sijoittuivat Suomen suosituimpien pelien listalla sijoille kolme ja viisi.
(Harri Hartikainen, 24.10.2014 - 16:39) Lupausten mukaisesti EA Sports on laittanut jakoon NHL 15:n kolmannen sisältöpäivityksen nykyisen sukupolven konsoleille.
(Harri Hartikainen, 21.10.2014 - 18:17) Lokakuun Xbox One -päivitys on jakelussa, joten on aika kääntää katseet seuraavaan kuukauteen. Marraskuussa konsolin sekä profiilin personointi monipuolistuvat.
Jatkossa käyttäjä voi vaihtaa valikon taustalle haluamansa kuvan tai käyttää avattujen saavutuksien myötä kertyneitä kuvia.
(Harri Hartikainen, 14.10.2014 - 16:23) Waluigi pääsi katsastamaan ennakkoon kolmen viikon päästä julkaistavaa Call of Duty: Advanced Warfarea. Pelisarjan toistaiseksi pisimpään kehitetystä uutuudesta vastaa nykyisen sukupolven konsoleilla Sledgehammer Games.
Lue ennakkojuttu täällä.
(Harri Hartikainen, 14.10.2014 - 15:49) Lisenssipelejä kohtaan asetut ennakkoluulot voi heittää roskakoriin, kun ruudulle läväytetään uutuuspeli Middle-Earth: Shadow of Mordor.
Audiovisuaalisesti upeaksi paljastunut peli päätyi Flyn arvosteltavaksi. Lue arvostelu täällä.
(Harri Hartikainen, 08.10.2014 - 21:22) Edellisen sukupolven konsolille hankitun Call of Duty: Advanced Warfaren digiversion voi päivittää veloituksetta nykyisen sukupolven versioon.
(Harri Hartikainen, 05.10.2014 - 12:19) Tänään on erinomainen mahdollisuus kerryttää omaa HUT-kokoelmaa tavallista nopeammin, sillä NHL 15:ssä on käynnissä Hockey Ultimate Team Happy Hour -tapahtuma.
Jokaisesta HUT-muodossa pelatusta yksin-, verkko- sekä turnauspelistä saa 1,5-kertaa tavallista suuremman kolikkopalkkion.
(Harri Hartikainen, 04.10.2014 - 16:05) Driveclub julkaistaan ensiviikolla ja se tarkoittaa myös uusien PlayStation Plus -pelien saapumista Storeen. Alun perin PlayStation 4:n julkaisuun kaavaillusta pelistä julkaistaan PlayStation Plus -jäsenille ilmainen DRIVECLUB PlayStation Plus Edition.
(Harri Hartikainen, 03.10.2014 - 09:48) Suomen suosituimmat pelit -listan kärkeen nousi viime viikon ainoa uutuus FIFA 15. Grand Theft Auto V palasi listalle sijoittuen kahdeksanneksi.
(Harri Hartikainen, 27.09.2014 - 10:21) Joulukuussa 2008 avattu sosiaalisen kohtauspaikan tarjoava PlayStation Home -yhteisöpalvelu tullaan ajamaan alas 31. maaliskuuta 2015. Kuuden vuoden aikana sosiaalinen yhteisöpalvelu on houkutellut kymmenet miljoonat käyttäjät kohtaamaan toisensa.