(Petri Kataja, 28.06.2011 - 12:04) Tämän viikon perjantaina kauppojen hyllyille ilmestyvän Resident Evil: The Mercenaries 3D:n tietojen tallennus aiheuttaa pelaajissa ihmetystä. Pelin ohjekirjasta löytyy lyhyt huomautus, jonka mukaan pelitallennusta ei ole mahdollista poistaa kasetilta laisinkaan.
(Petri Kataja, 28.06.2011 - 10:25) Tulevan Resident Evil: Operation Raccoon City -pelin tuottajana häärivä Masachika Kawata kertoo olevansa kiinnostunut Wii U:n tuomista mahdollisuuksista ja pelin tuottaminen kyseiselle alustalle kiinnostaa häntä.
(Petri Kataja, 26.06.2011 - 21:25) Xenoblade Chronicles saapuu Eurooppaan tänä vuonna, kuten aiemmin uutisoitiin. Näyttää kuitenkin siltä, että tätä nimikettä ei tulla näkemään Amerikassa, kuten ei myöskään The Last Storyä tai Pandora's Toweria.
(Petri Kataja, 26.06.2011 - 20:38) Roolipelien ystäville on luvassa hyviä uutisia: Wiin kehuttu ja odotettu The Last Story julkaistaan myös Euroopassa. Peli ilmestyy pelaajien ulottuville ensi vuoden puolella.
(Petri Kataja, 23.06.2011 - 23:24) Segan Sonic-siili täyttää tänään pyöreitä vuosia. Ensimmäinen sinisen vauhtihirmun tähdittämän peli ilmestyi tasan 20 vuotta sitten, eli 23. kesäkuuta vuonna 1991. Kyseessä oli Sonic the Hedgehog Segan Mega Drive -konsolille.
(Petri Kataja, 23.06.2011 - 00:15) Kirby-faneille koittaa mukavat oltavat. Vaaleanpunainen ahmatti saa nimittäin Wii-konsoleille oman TV-kanavansa, jonne päivitetään kahdesti viikossa uusi jakso vaaleanpunaisen palleron tähdittämiä ohjelmia. Kirby TV Channel aloittaa toimintansa tänään Euroopassa, eli näin myös Suomessa päästään seuraamaan sarjaa.
(Petri Kataja, 23.06.2011 - 00:14) Nintendon latauspalvelut päivittyvät jälleen, jokaviikkoiseen tapaansa. Joka latauspalvelu täydentyy nykyään torstaisin, aiemman perjantain sijaan.
(Petri Kataja, 20.06.2011 - 15:58) Nintendon 3DS-käsikonsolille ilmestyvä Star Fox 64 3D julkaistaan Euroopassa syyskuun 9. päivänä. Nimike perustuu Star Fox 64 -peliin, mutta kohta julkaistavaan tuotokseen on lisätty päivitetyt 3D-grafiikat sekä tuki konsolin kosketusnäytölle.
(Petri Kataja, 19.06.2011 - 21:03) Palkittu brittinäyttelijä Bob Hoskins oli äskettäin Guardian-lehden haastateltavana. Osana haastattelua häneltä kysyttiin sarja kysymyksiä koskien muun muassa hänen lempikirjojaan, kenen pitäisi esittää häntä elokuvassa ja ketä ihmistä hän halveksii eniten.
(Petri Kataja, 17.06.2011 - 13:42) Nintendon Wii U -kotikonsolin esittelystä asti on spekuloitu, voiko ensi vuonna julkaistavan konsolin kanssa käyttää useampaa laitteen kosketusnäytöllistä ohjainta.
(Petri Kataja, 16.06.2011 - 23:56) Uuden eShop-latauspalvelun myötä, siirtyy kaikkien latauspalvelujen uusien nimikkeiden julkaisu toiselle viikonpäivälle. Pelikirjastoa pääsee tästä eteenpäin täydentämään torstaisin.
(Petri Kataja, 16.06.2011 - 23:25) Nintendon toimitusjohtaja Satoru Iwata on kertonut yhtiön mietteitä ensi vuonna julkaistavan Wii U -kotikonsolin verkkotoiminnoista. Hän kertoo, että laite korjaa joitakin puutteita, mitä Wii-konsolin online-puolella oli.
(Petri Kataja, 16.06.2011 - 11:01) The Legend of Zelda: Ocarina of Time 3D:n julkaisu on aivan nurkan takana, sillä 3DS-peli ilmestyy myyntiin huomenna. Pelin julkaisua on promottu ulkomailla mainoksella, jossa ääneen päästetään Oscar-palkittu näyttelijä Robin Williams sekä hänen tyttärensä Zelda.
(Petri Kataja, 15.06.2011 - 21:11) Nintendon toimitusjohtaja Satoru Iwata on vahvistanut, että yhtiön tulevalla Wii U -kotikonsolilla ei ole mahdollista käyttää DVD- ja Blu-ray-levyjä. Syiksi näiden mediaformaattien poissulkemiseen kerrotaan kustannukset sekä kyseisiä formaatteja toistavien laitteiden yleisyys.
(Petri Kataja, 14.06.2011 - 18:45) Nintendon Wii U -kotikonsoli julkistettiin viime viikon E3-messuilla. Tämän lisäksi ilmoille heitettiin muutama nimike, joka ilmestyy aikanaan tälle konsolille. Yksi näistä nimikkeistä on Tekken, jonka Wii U -osasta kerrottiin hieman lisäinfoa.
(Petri Kataja, 14.06.2011 - 09:49) Nintendon brittipomo Rob Lowe lupailee yhtiön ensi vuonna julkaistavalle Wii U -kotikonsolille huomattavasti parannettua verkkokokemusta, etenkin verrattuna Wii-konsolin vastaavaan. Hänen mukaansa 3DS:n verkkotoimintojen kehitys on jo suuri askel edellisistä järjestelmistä ja Wii U tulee viemään tätä kehitystä lisää eteenpäin.
(Petri Kataja, 10.06.2011 - 15:20) Nintendon latauspalvelut viettävät hiljaiseloa tällä viikolla. Tiistaina ovensa tosin avasi 3DS-konsolin latauspalvelu eShop, josta ladattavaa löytyy muun muassa kahden ilmaisnimikkeen muodossa.
(Petri Kataja, 09.06.2011 - 15:01) Nintendon 3DS-konsolille julkaistava Resident Evil Revelations esittelee pelisarjaan uuden hahmon, Parker Lucianin. Kauhuseikkailussa kohdataan myös ensimmäistä kertaa vihollisia veden alla liikuttaessa.
(Petri Kataja, 09.06.2011 - 12:54) Nintendo on laskenut liikenteeseen kasan kuvia ja videon 3DS:n Paper Mariosta E3-messujen kunniaksi. Liikkuvassa ja liikkumattomissa kuvissa esitellään seikkailun eri ympäristöjä, vihollisia ja uusia erikoisesineitä.
(Petri Kataja, 08.06.2011 - 23:32) Nintendon nykysukupolven Wii-konsolilla pystyy pelaamaan myös laitteen edeltäjän, eli GameCuben, pelejä. Näiden pelien tuki ei kuitenkaan periydy enää ensi vuonna julkaistavalle Wii U -konsolille.