Miekkaillen matkaan
Aluksi pitää mainita, että kyseessä ei ole arvostelu. Allekirjoittaneeseen otettiin nimittäin yhteyttä pelin tekijätiimin suunnalta, ja kiitoksena koodista lupasin tehdä 17.5.2024 ilmestyneestä Morbid: The Lords of Ire -julkaisusta eräänlaisen katsauksen.
Ensin kuitenkin lyhyt kurkistus pelisarjan ensimmäiseen osaan, joka tottelee nimeä Morbid: The Seven Acolytes. Se julkaistiin joulukuussa 2020, mutta ulkoisesti edeltäjä on hyvin erityyppinen. Seikkailua tähdittää valkohapsinen Striver-sankaritar kuten tuoreessa osassakin, mutta kuvakulma on pelaajan yläpuolella, ja hyvin retromainen ulkoasu tuo lämpimiä muistoja mieleen menneiden aikojen seikkailupelien parista.
Kolmessa ja puolessa vuodessa on kuitenkin ehtinyt tapahtua paljon, ja Striver porhaltaa jo toistamiseen matkaan iso miekka käsissään – tällä kertaa isometrisen grafiikan maisemissa ja kolmannen persoonan kuvakulmasta. Päämääränä on tuoda rauha maailmaan lyömällä Gahars-pahikset ja näiden isäntäeliöt, sillä otukset eivät tule toimeen ilman niitä.
Soulsien jalanjäljillä
Mikäli odotuksissa oli käyttää pitkä tovi hahmon luontiin, voi sen ajatuksen haudata saman tien. Striver nimittäin seisoo ruudulla tomerana kevyen tarinataustoitusvideon jälkeen ja on valmiina matkaan. Souls-veteraanin näkökulmasta eri toimintojen näppäimet löytyvät helposti, ja ilahdun erityisesti L3-juoksupainikkeesta tutun ympyrän sijaan. Samainen namiska toimii myös hiiviskelyssä, mutta toiminnot eivät mene ristiin, sillä kyykkyhiippailun voi kytkeä päälle vain paikallaan seistessä.
Alkuun tarjotaan tutusti erilaisia tutoriaaliviestejä, mutta vapaaehtoisen lukemisen sijaan isot viesti-ikkunat patsastelevat ruudulla jopa häiritsevän kauan. Kaiken kukkuraksi ne pomppaavat uudelleen näköesteeksi, mikäli satut kulkemaan uuden asian opettavan alueen kautta uudelleen. Fiksumpaa olisi ollut antaa kuitata ne omaehtoisesti pois näkyvistä. Onneksi näitä on kuitenkin vain ensimmäisen alueen ensimmäisellä sektorilla, jolloin opetetaan tärkeimmät perusjutut käytännön oppien kera.
Tyvestä puuhun noustaan
Seikkailun alussa mieleeni muistui elävästi Dark Souls 2:n alkupuolisko, jolloin hahmollani ei ollut niin sanottuja pääparannusesineitä ollenkaan. Morbid: The Lords of Ire käynnistyy yhtä kitsaissa merkeissä, sillä noin 40 % kokonaismittarista parantavia esineitä on yksi vaivainen kappale. Morbidista kuitenkin puuttuu FromSoftwaren tyypillisen karu alkuosuus, jossa ensimmäinen isompi ruudun ja auringon varjollaan peittävä mörriäinen ottaa luulot pois heti alkumetreillä.
Pääosa taisteluista hoidetaan lyömäasein, joita on kaikkea mahdollista paljaista nyrkeistä aina yhden ja kahden käden vermeisiin. Voipa halutessaan paahtaa menemään myös dual-wieldinä, eli kahdella yhden käden aseella. Vaihtoehtoja on mukavan paljon, kunhan erilaiset kalistimet löytää ensin maailmalta. Pikavalintaan saa laitettua kaksi hilavitkutinta esimerkiksi kauko- ja lähitaistelua varten.
Löytyypä sankarilta bloodbornemaiseen tyyliin myös pistooli, jota käytetään vihollisten tasapainon horjuttamiseen. Kerran laukeava ja vihollisen kaatamisesta latautuva pyssykkä on kenties liiankin tehokas oikeissa käsissä, sillä peliä kahdesti läpäistessäni valtaosa vihollisista kaatui samalla tyylillä: Iholle, muutama isku, tasapainomittarista pari pykälää pois pistoolilla, uusi iskusarja, ja perään hurjasti vahinkoa kriittisillä iskuilla vihollisen jouduttua niin sanottuun uupuneeseen tilaan. Pistooli siis latautuu jokaisesta kaadosta, vaikka sisältääkin vain yhden luodin.
On tässä silti haastetta
Perusvihollisia on helppo mättää maan tasalle kokemusmittarin kartuttamiseksi, mutta missään nimessä kovin helposta julkaisusta ei ole kyse. Morbid sisältää nimittäin useita solmukohtia, joissa reitti pitää avata lahtaamalla kaikki pahikset. Kyseinen metodi on tuttu esimerkiksi Devil May Cry -peleistä. Pomotaisteluiden aikana mainituissa toimintakohtauksissa soi erittäin menevää musiikkia, joka piristää taisteluita kummasti.
Kenties suurin haaste on pitää kokemuspistemittarin bonuskerrointa korkeana, sillä se putoaa minimiin jokaisesta kuolemasta tai jopa sen alle eräänlaisen järkimittarin osoittaessa pakkaslukemia. Tällöin ympäristö muuttuu synkän violetiksi ja kaikki näyttää samalta. Saattavatpa viholliset myös herätä kuolleista henkinä, jotka tekevät paljon vahinkoa, mutta ovat heikompia. Naurahdin hieman pystin nimelle, kun tietyn määrän henkiä lahdattuani sain Ghostbuster-trophyn.
Haastetta keventämään peliin on ujutettu kahdeksan korttia, joista 1–3 voi olla kerrallaan aktiivisena. Korttislotit pitää ensin avata, jonka jälkeen kutakin voi tehostaa tasolle kolme. Kun kolme erilaista korttia on saatu maksimitasolle, ovat kaikki täyteen viritettyjä. Tällöin voi valita mieleisensä käyttöön.
Lainauksia isommilta
Kokonaisuutena Morbid: The Lords of Ire jäljittelee jonkin verran aiemmin julkaistuja soulslike-pelejä, mutta löytyypä joukosta myös suorempia lainauksia. Yhtenä esimerkkinä mainitsen Dark Souls 3:n turvapaikkana toimivan alueen, jonka katossa kiipeily saattaa paljastaa tutun, mutta huomattavasti rosoisemman äänen. Täysin vastaavanlaisella alueella liikuttaessa törmäsin piilotettuun juttuun, joka loi välittömästi muistikuvan menneeseen.
Tuttuna ominaisuutena myös kohdatut npc-hahmot muodostavat oman, pienen yhteisönsä yhteiseen turvasatamaan, kunhan osan heistä löytää ensin. Eikä ole vaikea arvata, että samaisen katon alla on jo valmiiksi tietty kööri, josta kukin auttaa Striveriä eri asioissa. Siinä mielessä Morbid on kuitenkin hyvin pelkistetty, että esimerkiksi suojavarusteita ei voi mitenkään muokata, pelkästään aseet kuuluvat sen toiminnon piiriin. Myös menoa helpottavat talismanit ja sormukset ovat jääneet pois, vain tietyt kulutustavarat auttavat haasteiden kanssa.
Toimiva paketti
Moni tietää, miten haastavia souls-genren pelit voivat hurjimmillaan olla. Siihen peilattuna koin Morbid: The Lords of Iren huomattavasti rennompana. Peli toki muuttuu haastavammaksi edetessä, mutta esimerkiksi pomotaistelut ovat suorastaan rentoja, eikä yrityksiä kertynyt kovin montaa yhdenkään kohdalla. Isommat vihollisköörit ovat se pahin osasto, etenkin pienellä alueella taisteltaessa.
Lyhyesti Morbid-seikkailun voisi tiivistää olevan kevyempi souls-julkaisu, josta on saatu kasaan mukiinmenevä paketti vain 15 hengen tiimillä. Vertailuna FromSoftwarella on noin 400 hengen tiimi operoimassa. Luvut ovat kuitenkin aina lukuja, sillä se tärkein pointti tulee tässä: pelaaminen on yksinkertaisesti hauskaa. Siitä kertoo jo sekin, että jaksoin tahkota tähän platinapystin, eikä se edes ollut kovin vaikea saavuttaa.
Kokonaisuutena kiva kokemus, positiivisen puolelle jäätiin. Suositus kevyemmän soulsliken ystäville.
