Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Luukku 19: PC iskee takaisin

PC-pelaamisen kuolemaa jaksetaan povata jatkuvasti, mutta siitä huolimatta kaksi tämän vuoden parhaista peleistä julkaistiin pelkästään kyseiselle henkitoreissaan makaavalle alustalle. Nyt luomme katsauksen PC-pelien terävimpään kärkeen.

teksti: jryi

Blizzard ei ole konsoliharrastajille tuttu studio, koska se on aina keskittynyt kehittämään pelejä pelkästään PC-alustalle. Kyseessä on äärimmäisen tuottelias pelitalo, mutta se ylläpitää todennäköisesti maailman tiukinta laatukriteeristöä. Blizzard kehittää jatkuvasti uusia peli-ideoita, mutta se myös hylkää suurimman osan niistä, koska jossain vaiheessa projektia todetaan ettei työn tulos tule ylittämään rimaa. Tunnetuin esimerkki tästä tinkimättömyydestä on Starcraft: Ghost, joka julkaistiin 2002, mutta jonka ilmoitettiin neljän vuoden kehityksen jälkeen joutuneen jäihin.

Blizzardilla on tietysti varaa olla nirso, sillä se on myös maailman ainoa studio, jolla on kuukausittain 150 miljoonaa dollaria tahkoava rahantekokone, massiivimoninpeli World of Warcraft. WoW-miljardeja onkin kiittäminen siitä, että Starcraft II julkaistiin vuosien kehityksen jälkeen lähes täydellisenä reaaliaikastrategian mallikappaleena.

Alkuperäinen Starcraft on onnistunut vakiinnuttamaan asemansa yhtenä kaikkien aikojen parhaista peleistä. Strategianaksutteluna se on niin tyylipuhdas suoritus, kuin mitä 1998 oli kohtuullista odottaa. Starcraft-turnaukset ovat edelleenkin suuria yleisötapahtumia Etelä-Koreassa ja parhaat pelaajat ovat hioneet reaktiokykynsä ja liikkeensä sellaisiksi, että he pystyvät satoihin toimintoihin minuutissa.

Starcraft II parantaa lähes joka suhteessa. Vaikka ensimmäisen osan mekanismit sisäistänyt onkin heti ensimmäisestä napinpainalluksesta alkaen kuin kotonaan, on vähäisetkin kauneusvirheet onnistuttu korjaamaan. Jalkaväki ei enää sodi kunnes kaatuvat rynnäkkökiväärinsä päälle, sillä lääkintämiehet osaavat paikata haavat. Ryhmäkoko on nostettu mitättömästä kahdeksasta kolmeenkymmeneen. Tehtäviä ei suoriteta vain yhtenä pötkönä, vaan sodan etenemisjärjestykseen voi vaikuttaa. Tarinankerrontaakin on parannettu.

Onnistunut reaaliaikastrategia konsoleilla on monille pelinkehittäjille eräänlainen graalin malja: saavuttamaton haave, jota tavoitellaan kaikki muu uhraten. Hiiren tarkkuutta ja näppäimistön tarjoamien mahdollisuuksien laajuutta ei voi kuitenkaan yksinkertaisella peliohjaimella replikoida. R.U.S.E. saattaa olla hyvä RTS konsolilla toteutetuksi, mutta Starcraft II (tai sen edeltäjä) ei tarvitse moisia varauksia. Starcraft II on paras RTS, mitä millekään alustalle on julkaistu. Se on myös yksi tämän vuoden parhaista peleistä.

teksti: NviperO

Jos pitäisi nostaa esille yksi pelisarja, yksi nimi, joka on määrittänyt omaa peliharrastusta enemmän kuin mikään toinen, olisi se Sid Meier’s Civilization. Enkä ole ainoa. Harva pelisarja on pystynyt hallitsemaan pelaajien ajankäyttöä yhtä selvästi jo kolmen vuosikymmenen aikana kuin juuri Civilization. Vaikka sarja on tehnyt pikavisiittejä konsolipuolella, viimeksi toissavuonna varsin hyvällä Civilization Revolutionilla, on tätä herkkua perinteisesti pidetty PC-pelaajien yksinoikeutena.

Civilization-sarja ehti kuluvana vuonna viidenteen osaansa. Julkaisujen vauhti ei ole ollut päätä huimaava, mutta silti sarjaa haluttiin viedä tällä kertaa uuteen suuntaan. Toiset kutsuvat suuntaa yksinkertaistamiseksi, toiset perusasioihin keskittymiseksi. Tosiasia on, että sarjan neljäs osa oli jo niin laaja, että se jakoi pelaajia rajummin kuin yksikään Civ aiemmin. Muutos oli siis kaivattu ja pelin aiheuttaman reaktion perusteella myös onnistunut.

Uskonto on pudotettu pois, kaupunkivaltiot hämmentävät pakkaa ja yksittäiset strategiset resurssit eivät enää pyöritä koko valtakunnan rattaita. Suurin uudistus on silti tapahtunut pelilaudan puolella. Aiempi suorilla viivoilla piirretty peliruudukko on korvattu heksoilla eli kuusikulmioilla. Heksoilla on satunnaispelaajalle paha kaiku, sillä kaikista rautaisimmat vuoropohjaiset strategiapelit on rakennettu niiden päälle, mutta Civilizationia muutos itse asiassa yksinkertaistaa. Maailma on helpompi hahmottaa, se näyttää pyöreämmältä ja aidommalta.

Muutos heksoihin tukee myös pelin toista suurempaa remonttia eli sotimista. Siinä missä ennen oli mahdollista niputtaa superarmeijansa yhteen ruutuun ja pala palalta syödä vastustajat hengiltä, nyt yhteen ruutuun mahtuu vain yksi sotayksikkö. Kun kaiken huipuksi kaupungitkaan eivät ole enää suojattomia vaan pistävät tiukasti hanttiin valloitusjoukoille, sotimiseen pitää suhtautua entistä laskelmoivammin.

Civilization 5 on vuoden 2010 merkittävimpiä julkaisuja ja peli johon toivoisi mahdollisimman monen tutustuvan. Kun yhä useampi peli seuraa nykyään sokeasti olympialiikkeen aatetta tähdäten joko nopeammalle, korkeammalle tai voimakkaammin, Civ ottaa rennosti takapakkia ja antaa pelaajalle aikaa hengähtää. Mikäpä on sen miellyttävämpää kuin ottaa iso kuppi kahvia ja istahtaa oman valtakuntansa ohjaksiin, vain huomatakseen paljon myöhemmin pelaavansa vielä yhtä vuoroa – jälleen kerran.

Minecraft

teksti: jryi

Esimerkki hämmentävästä peli-ilmiöstä, jollainen voi syntyä vain PC-maailmassa, on Minecraft. Yhden miehen suurimmaksi osaksi yksin kyhäämä kummallinen louhinta- ja rakennuspeli on vielä alpha-vaiheessa (beta julkaistaan 20.12), mutta sitä on myyty noin kymmenen euron hintaan yli 700 000 kappaletta. Idea voi kuulostaa yksitoikkoiselta: alussa on vain taivas ja maa, mutta maasta aletaan kaivaa materiaalia, josta rakennetaan... oikeastaan ihan mitä tahansa.

Minecraftia on kehitetty niin sanottuja "ketteriä prosesseja" käyttäen. Sen suunnitteluun ei ole käytetty juuri aikaa, vaan pelin luoja alkoi vain kirjoittaa koodia ja valmistautui parantelemaan tuotosta myöhemmin. Tämän mallin hyödyntäminen ei ole mahdollista suljetuilla alustoilla, sillä uusi versio julkaistaan viikottain ilman hyväksyntiä ja suurempia seremonioita. Lisäksi peliä myydään keskeneräisenä, mutta alphan ostaneet ovat tietoisia puutteista. Kehitysvaiheessa kympin maksaneille luvataan kaikki tulevat versiot päivityksinä maksutta.

PC-pelaaminen pysyy hengissä vielä pitkään. Ei ainoastaan Starcraftin ja Civilizationin kaltaisten uskomattoman syvällisten eeposten ansiosta, vaan koska Markus Perssonin kaltaiset uurastajat venyttävät ilmaisumuodon rajoja henkilökohtaisilla projekteillaan, jotka joskus muuttuvat megahiteiksi.

Galleria: 

Kommentit

Lisäksi huomattavaa on myös uusi Age of Empires sekä Microsoft Flight. Nämä tosin vasta ilmoitettiin tänä vuonna, mutta lisäävät PC:n nostetta yhtä lailla.

Taitaa PC-pelaaminen saada jatkossa nostetta myös noiden taulutietokoneiden kautta. Sinne useita eri kilpailevia latauspalveluja ja kenties OnLiven kaltaisia streamattuja pelikokemuksia.

Kyllä Blizzard pitää vaikka yksinään PC-scenen hengissä Diablo III:lla, Starcraftin ja WoWin tulevilla osilla ja (kuolausta) Warcraft IV:lla, jos se joskus lähivuosina saataisiin tai edes seuraavan 5 vuoden aikana.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi