Vaikka Paul Verhoevenin mestarillisesta Starship Troopersista ei ole vieläkään saatu aikaiseksi kunnon peliä, voi Savage Moonin väittää imeneen enemmän kuin vähän vaikutteita kyseisestä avaruusräiskinnästä. Starship Troopersissahan Maan asukit lähtevät galaksin toiselle laidalle tappelemaan vihamielisiä ötökkävalloittajia vastaan. Savage Moonissakin vastassa on isompaa ja pienempää mönkijää, mutta sodan syyt ovat huomattavasti raadollisemmat: kaivosyhtiö haluaa louhia asteroidivyöhykkeiden elävien kuiden arvokkaita mineraaleja. Kuiden asukkaat eivät tietenkään tykkää kotikontuja kaivavista muukalaisista, joten tappeluhan siitä tulee.

Tornihommia

Tornipuolustuspeli on yksinkertaistettu versio perinteisistä reaaliaikastrategioista. Tunnetustihan RTS:ien siirto konsoleille on hankalaa, käsikonsolilla haasteet moninkertaistuvat entisestään. Tornipuolustus sen sijaan vaikuttaa luonteeltaan paremmin konsoleilla toimivalta idealta, mistä todistaa esimerkiksi Pixel Junk Monsters.

Tornipuolustuspeleissä viholliset hyökkäävät ennaltamäärätyistä pisteistä ja yrittävät päästä pelaajan omistamaan tukikohtaan. Tukikohtaa suojellaan rakentamalla erilaisia puolustusrakenteita, kuten muureja tai konekivääri- tai tykkitorneja. Hommaa hankaloittaa se, että osa vihollisista liikkuu nopeasti ja niihin osumiseen tarvitaan nopeita aseita. Toiset taas ryömivät hitaasti mutta kestävät huomattavasti enemmän rankaisua. Lisäksi on vielä lentäviä lieroja, joihin suurimman vaikutuksen tekevät ilmantorjunta-aseet, joista ei ole mitään iloa maalla kömpijöitä vastaan.

Viholliset käyvät aina päälle aalloissa, joiden välissä on hetken hengähdystauko. Tuhotuista vihollisista saa krediittejä, joita voi taukojen aikana käyttää puolustuksen vahvistamiseen joko ostamalla lisää rautaa rajalle tai kehittämällä vanhoja tykkejä. Rahalla voi myös kehittää uusia aseita, jotka purevat paremmin johonkin tiettyyn vihollistyyppiin.

Tiellämme tähtiin

Savage Moonin strategioidaan kahdella tasolla: Toisaalta ennen jokaista tehtävää täytyy harkita, mihin kuuhun hyökätään ja kuinka paljon hyökkäykseen upotetaan resursseja. Toisaalta taas tämän korkeamman tason päätöksen jälkeen johdetaan sodankäyntiä kyseisen kuun pinnalla. Menestys taistelussa vaikuttaa käytettävissä olevien resurssien määrään koko asteroidivyöhykekampanjan aikana. Totaalisen hävityksen seurauksena kenraali saa uusia torneja ja rahaa, joiden avulla jatkosodat ovat helpompia. Tappio taas kuluttaa resursseja, minkä lisäksi menetetään aina jonkin toisenkin kuun hallinta. Menestys siis ruokkii menestystä ja häviö nakertaa tulevaisuudenkin mahdollisuuksia.

Korkeamman tason resurssienhallinta kytkee valloitustehtävät toisiinsa, mutta ratkaisu ei ole täysin ongelmaton. Yleensä tornipuolustuksissa menestyminen riippuu siitä, miten hyvin pelaaja oppii muistamaan hyökkäysaaltojen järjestyksen, ja osaa muokata puolustuksensa vastaamaan aina seuraavaa aaltoa. Savage Moonissa tämä yrityksen ja erehdyksen perusteella oppiminen on tehty hankalammaksi estämällä saman kartan hinkkaaminen uudestaan ja uudestaan verottamalla tappion kärsineen pelaajan resurssipankkia. Jossain vaiheessa rahat ja aseet ovat niin vähissä, että kampanja täytyy lopettaa ja aloittaa kaikki alusta. Koulutustehtävistä alkaen.

Nihkeät näkymät

PSP:n ruutu käy tässä pelissä liian ahtaaksi. Kuvaa voi zoomailla lähemmäs tai kauemmas, mutta lähikuva korkeintaan paljastaa tekstuurien suttuisuuden tarjoamatta muuta lisäarvoa. Taistelukentän kokonaiskuvan hahmottaminen kärsii toistuvasti liian matalalle putoavasta kamerasta.

Savage Moon on alkuun ihan hauskaa näperrettävää. Konetykkien tulivoima riittää heikompien ötökkäarmeijoiden harventamiseen ja IT-aseistuksenkin ehtii rakentaa hyvissä ajoin ennen ensimmäisiä lentohirviöaaltoja. Myöhemmässä vaiheessa homma alkaa hankaloitua. Vihollisten saapumissuuntaa ei pystykään enää ennakoimaan yhtä helposti, eikä ruudun reunan ikoni kerro seuraavan aallon koostumusta. Pian vastassa on tankkimaisia kuoriaisia, jotka pyyhkäisevät yhdellä iskulla pari tornia kentältä samalla, kun rahamassin pohja alkaa muutenkin häämöttää.

Toisaalta on ihan ymmärrettävää, että Savage Moonissa on haluttu antaa oma roolinsa metataistelullekin, mutta toisaalta ylemmän tason resurssien hallinta ei sovellu ongelmattomasti käsikonsolipeliin, jolla tapetaan vain aikaa kymmenen minuuttia tai ehkä puoli tuntia kerrallaan. Pidempiin pelisessioihin Savage Moon taas on liian yksitoikkoinen.

Halpaa hupia

Jos Savage Moon: Hera Campaign ei ole täydellinen peli, niin ei se ole myöskään hinnalla pilattu. Strategiapeleistä pitäville tornipuolustukset ovat mukavia pikku välipaloja, ja kyllähän Savage Moonista iloa irtoaa vajaan kahdeksan euron arvosta. Mikään syvällinen kokemus tämä ei kuitenkaan ole, ja jos tietää jo valmiiksi karsastavansa yhden ja saman kentän yrittämistä uudelleen ja uudelleen resurssien loppumiseen asti, kannattaa Hera Campaign jättää suosiolla lataamatta.

Laadukasta tornipuolustusta hakevan kannattaa mieluummin tutustua Pixel Junk Monstersiin. Mutta se ei kyllä tuo lainkaan mieleen Starship Troopersia.