Parikymmentä vuotta myöhemmin
Monikaan ei enää muista siirtymää disketeistä cd-levyihin, mutta The 7th Guest oli uuden formaatin ensimmäisiä hittejä. Kauhujen kartanoon sijoittuva pulmapeli yhdisti perinteistä tietokonegrafiikkaa ja aitojen näyttelijöiden kanssa työstettyä videota hieman camp-henkiseksi kokonaisuudeksi. Kokonaisuudeksi, jota ei olisi voitu luoda diskettien kapasiteettia ja lukunopeutta hyödyntäen. Synkkään taloon astuu sisään kuusi vierasta ratkomaan pirullisen Henry Staufin kryptisiä aivopähkinöitä. Vain yksi voi voittaa.
Alkuperäisen pelin käsikirjoitusta ei ole lähdetty muokkaamaan, mutta pulmia on muutettu huomattavasti sopimaan VR-käyttöä silmällä pitäen. Myös videomateriaali on kuvattu kokonaan alusta asti uusilla näyttelijöillä. Vieraslista koostuu erilaisista persoonista, joilla jokaisella on omat salaisuutensa ja ongelmansa. Ovesta astuu sisään keski-ikäinen pariskunta Edward ja Elinor Knox, entinen laulajatähti ja diiva Martine Burden, pankkivirkailija Julia Heine, kaupanpitäjä Brian Dutton ja taikuri Hamilton Temple. Jokaista heitä yhdistää ahneus.
Huone kerrallaan
Pelaaja ratkoo pulmia nykyajassa eräänlaisena henkimaailman tutkijana. Kartano koostuu noin kahdestakymmenestä huoneesta, joissa jokaisessa on muutama aivopähkinä rikottavana. Esineitä ja asioita tutkitaan, liikutellaan ja manipuloidaan, jotta lukot ja mysteerit aukeavat. Suurin osa tehtävistä vaatii mekaanisten asioiden käsittelyä. Välissä kuunnellaan kartanon herran uhkauksia, katsotaan vieraiden juonittelua ja tutkitaan ihmisten taustoja. Verenvuodatukselta ja halloween-henkiseltä pelottelultakaan ei säästytä. Hiljalleen edetään kohti lopullista kohtaamista Henry Staufin kanssa, mutta harmittavasti loppukliimaksi on todellinen pannukakku kimblemäisen lautapelin kanssa.
Apuna on lyhty, joka valaistessaan paljastaa menneisyyden näkymät nyt jo ränsistyneessä rakennuksessa. Valoa käytetään viihdyttävällä ja yllättävällä tavalla: taulut paljastavat kauheuksia, repsottavat tapetit korjaantuvat ja hämähäkinseitit katoavat katoista. Valon avulla näkee myös useita ohjeistuksia, joita ilman eteneminen tyssää nopeasti. Pulmat ovat pääasiassa onnistuneita, mutta osa kärsii selkeästi vr-pelaamisen tietynlaisesta epätarkkuudesta. Kädet elävät ajoittain omaa elämäänsä, eikä pienten esineiden käsittely luonnistu ensiyrityksellä. Nimikettä vaivaa muutenkin bugisuus, sillä jäin läpipeluun aikana seinien sisään jumiin, teleporttasin vääriin kohtiin ja kuten todettua, kädet tärisevät välillä ilman mitään syytä. Onneksi mukana on vinkkijärjestelmä, jonka avulla voi jopa ohittaa pulmat vain nappia painamalla.
Sopiva yhdistelmä pulmia ja kauhua
The 7th Guest VR yhdistää veikeästi visuaalisesti tyydyttävää grafiikkaa ja siihen upotettua volumetrisesti kaapattua videota – näyttelijäsuoritukset on kuvattu siten, että hahmojen kolmiulotteisuus on säilynyt. Käsikirjoitus on melko suoraviivainen kauhutarina, ja näyttelijöiden suoritukset ovat lähdeteosta kunnioittavan yliampuvia. Kartanokin on mallinnettu ansiokkaasti, sillä se on täynnä pieniä yksityiskohtia ja piilotettuja esineitä. Harmittavasti tekniset murheet vievät välillä immersioita pois, kun astuukin vahingossa pilkkopimeän seinän sisään tai fysiikkamoottori heittelee esineitä sinne tänne.
Asetuksissa on kiitettävästi vaihtoehtoja liikkumiselle, ja itselleni ei tullut missään vaiheessa paha olo. Noin viisi tuntia kestävä yksinpeli viihdytti alusta loppuun, vaikka mukaan mahtuikin pari heikompaa tehtävää ja satunnaisia teknisiä ongelmia. The 7th Guest VR on mainio lisä PlayStation VR2:n valikoimaan. Onnistunut uudelleenjulkaisu juuri sopivasti pyhäinmiestenpäivän tunnelmaan.
