Mr. Gimmick (Japanissa Gimmick!) on alun perin japanilaisen Sunsoftin kehittämä ja julkaisema tasoloikka, joka sai julkaisunsa nousevan auringon maassa vuonna 1992 sekä Pohjoismaissa(!) seuraavana vuonna. Syynä omintakeiseen julkaisupolitiikkaan olivat väitetysti muun muassa kotimaassa saadut ristiriitaiset arviot sekä yleinen kiinnostuksen puute, sillä tuohon aikaan Super Nintendo ja Sega Mega Drive kiinnostivat julkaisijoita huomattavasti enemmän.
Vaikka Mr. Gimmick ehdittiin kääntää kokonaisuudessaan NTSC-versioksi, ei Sunsoft of America lopulta julkaissut sitä lainkaan Pohjois-Amerikassa johtuen ”omalaatuisesta hahmosuunnittelusta verrattuna Disneyn ja Warner Brothersin piirrettyihin”. Niinpä niin.
Yllättäen ainut tuotteesta kiinnostunut jakelija löytyi kylmästä pohjolasta, sillä ruotsalainen Bergsala julkaisi Mr. Gimmickin Pohjoismaissa hyvin maltillisen erän siivittämänä. Teos keräsi ristiriitaisia arvioita ja aikansa kriitikot hämääntyivät hahmosuunnittelusta siinä määrin, että loikkailua pidettiin automaattisesti lasten pelinä, vaikka se on vaikeustasoltaan kaikkea muuta.
Kuten arvata saattaa, on Mr. Gimmick tätä näkyä melkoinen keräilyharvinaisuus rajallisen julkaisunsa vuoksi. Pelkästä kasetista saa pulittaa verkkohuutokaupassa useita satoja euroja, ja jos kokonaisvaltaista pakettia pahvien ja ohjekirjan kera mielii, puhutaan jo tuhansista rahoista. Onneksi keräilijät voivat nyt keskeyttää lainaneuvottelut pankin kanssa, sillä ruotsalainen Bitwave Games on päättänyt tuoda kulttiklassikon nykypelaajien saataville nimellä Gimmick! Special Edition.
Lelujen kosto
Juoneltaan Mr. Gimmick on aikakaudelleen ominaisesti ohut, mutta kekseliäs: nuori tyttö viettää syntymäpäiviään kotona. Lahjapaketista paljastuu Yumetaro, papua muistuttava vihreä sarvekas. Tyttö ihastuu vihervipeltäjään ikihyviksi ja jopa siinä määrin, että hänen muut lelunsa tuntevat välitöntä kateutta uutta tulokasta kohtaan.
Yöllä, tytön ja Yumetaron nukkuessa, lelut heräävät henkiin kuin Toy Storyssa konsanaan ja vievät kultakutrin jonkinlaiseen unimaailmaan teleportin kautta. Yumetaro havahtuu kolahdukseen ja loikkaa ennakkoluulottomasti perään oman portaalinsa kautta. Täten seikkailu voi alkaa!
Tähdenlento välkähtää
Pelaaja seikkailee Yumetaron ominaisuudessa läpi kuuden (tai seitsemän, jos hyvää loppua tavoittelee) kentän. Aseena pikkupavulla on käytössään pieni tähdenlento, jota voi heitellä pitkin ja poikin kenttää ja jolla vihollisetkin talttuvat. Tähden lentorata on monisyisen fysiikkamoottorin mahdollistama, mikä taas on NES-pelille hyvin tavatonta, sillä se pomppii eri tavalla riippuen siitä, heittääkö Yumetaro tähden maassa möllöttäessään, hypätessään, suoraan liikkeestä vai kenties seinää päin.
Vihreä papuolento voi myös hypätä tähden kyytiin ja ”ratsastaa” sillä vauhdista riippuen muutaman pompun verran. Miinuspuolena tähtiä voi heittää vain yhden kerrallaan, eikä uutta tähteä voi luoda ennen kuin vanha häviää, joten momentumin kanssa täytyy olla tarkkana. Vihollisetkaan eivät ole mitään aivottomia edestakaisin tepastelijoita, vaan ne jahtaavat Yumetaroa ihka aidon tekoälyn siivittämänä. WEE-OO-WEE, tämä jos mikä on NES-pelille harvinaista! Tähden ohella vihollisia voi kaataa satunnaisesti löydettävien pommien ja tulipallojen turvin, minkä lisäksi energiaa saa juomalla erinäisiä uutteita.
Palatakseni vielä tähden kanssa operoimiseen, se on alkuun melko hankalaa ja saattaa jopa turhauttaa. Alkuperäinen Mr. Gimmick onkin äärimmäisen haastava tuotos ilman moderneja helpotuksia, mutta ollos huoleton, sillä uusioversiosta löytyy takaisinkelausominaisuus sekä pikatallennus ja -lataus. Näiden kanssa voi ja kannattaa opetella rauhassa kontrollien salat, sillä Mr. Gimmick palkitsee kärsivällisyyden upealla chiptune-musiikilla (kiitos Masashi Kageyama), mielikuvituksellisella kenttäsuunnittelulla ja kovalla, mutta harvoin epäreilulla haasteella.
Haasteesta puheen ollen, Yumetarolla on kerättävänään kuusi erikoisesinettä, joita ilman ei pääse seitsemänteen maailmaan. Yhdestä esineestä saa aina hillittömän kasan pisteitä, joka taas poikii lisäelämän poikineen. Vaikka Mr. Gimmickistä löytyykin rajattomat continuet, jää hyvä loppu näkemättä, mikäli joutuu käyttämään yhdenkin continuen. Tällöin seitsemänteen kenttään ei pääse, vaikka keräisikin kaikki erikoisesineet, joten lisäelämät tulevat enemmän kuin tarpeeseen. Muista siis suosia kelausta ja pikatallennusta!
Ajatelkaapa, millaista tätä on ollut pelata vuonna 1993!
Marinoitunut tasoloikkamestarikin sen tietää
Normaalimoodin lisäksi uusiojulkaisusta löytyy musiikkikokoelman ja kuvagallerian ohella Time Attack -moodi pikapelaajia varten sekä tosipuristeille Serious-moodi, jossa kokemus vastaa aitoa NES-kasettia, sillä kaikki helpotukset loistavat poissaolollaan. Harmittavasti teoksen sisäisiä saavutuksia voi kerätä ainoastaan tässä moodissa, mikä on vähän harmi. Joka tapauksessa tuloksiaan voi vertailla verkossa kansainvälisten sijoituslistojen avulla, joka sopii mainiosti oman elämänsä fleksaajille.
Gimmick! Special Editionia voisi kuvailla yhdellä sanalla: kulttuuriteko. Se on haastavuudestaan huolimatta omintakeinen, persoonallinen ja mieleenpainuva klassikko. Uusioversioksi siinä on melko laihasti uudistuksia ja parannuksia, mutta toisaalta olen hyvin tyytyväinen, ettei grafiikkaan, fysiikkaan ja erityisesti musiikkiin ole koskettu.
Vuosikymmenet tutkan ulkopuolella lymyillyt tasoloikkaharvinaisuus on nimittäin ansainnut paikkansa moderneissa parrasvaloissa.
