Pokkaa Sonylla on ainakin

Jos Guitar Hero -sarjaa voi kritisoida uusien lättyjen läväyttämisestä kauppoihin turhankin tiheään tahtiin, ei Singstar ole mitenkään syytön moiseen syntiin. Ensimmäinen PS3-Singstar julkaistiin vasta puolitoista vuotta sitten, sen jälkeen on nähty sekä volumet 2 ja 3 että omat julkaisunsa Abban ja Queenin tuotannosta. Ja tässä ovat vain Suomessa julkaistut pelit, mikä on olennainen huomio varsinkin nyt, kun ensimmäinen suomalaisista biiseistä koostettu Playstation 3:n Singstar on saapunut vihdoin saataville.

Singstarin pitäisi konseptina olla jo kaikille tuttu: ruudulla näytetään karaoketyyliin musiikkivideota ja laulun sanat, taustalla soi säestys ja mikrofonia kädessään pitelevän pelaajan pitäisi laulaa oikeita nuotteja oikeaan tahtiin. Tarkempi kuvaus pelimekaniikasta on esitetty aiemmissa arvosteluissa, joten sitä ei tarvinne kerrata. Uusien versioiden myötä Singstaria on laajennettu muun muassa tukemaan kaksiäänistä laulamista, ja sukupolven vaihduttua kappalevalikoimaa on voinut kasvattaa online-kaupan hyllyiltä. Myös pelin ympärille perustettu verkkoyhteisö on ollut mukava uudistus.

Pieni ja ihmeellinen on kielialueemme

Suomalaiset ovat Playstation-kansaa, ja jokin Singstar on jatkuvasti myydyimpien Playstation-pelien listoilla. Ei siis mikään ihme, että suomalaisista lauluista koostettuja pelejäkin on julkaistu jo muutama. Ilmeisesti PS3 on yleistynyt riittävästi, jotta pientä kansaamme varten kannattaa painaa omia BD-kiekkoja. Kannessa vihjaillaan sisällön olevan pop-painotteista, mutta biisilistaa silmäilemällä paljastuu totuus: Cheekin ja Fintelligensin tuotoksia ei helposti popiksi väittäisi, ja outoahan se on Scandinavian Music Groupia tai Don Huonojakaan siihen kategoriaan mahduttaa.

Tärkeintä ei kuitenkaan ole se, mitä musiikkityyliä mikäkin kappale edustaa, vaan se, miten hyvin ne sopivat musiikkipeliin. Singstar SuomiPopin kohdalla valinta on osunut suurimmaksi osaksi kohdalleen. Retropopin Pieni ja ihmeellinen, Ultra Bran Sinä lähdit pois ja PMMP:n Joutsenet ovat radioiden soittolistoilta uponneet varmasti kaikkien vähänkään aikaansa seuraavien kalloihin. Myös Elastisen Anna soida ja Irinan Pokka ovat tuttuja mutta haastavampia. Sadistisin repäisy on todennäköisesti Don Huonojen Riidankylväjä, jossa konekiväärin nopeudella ruudulla kiitävää tekstiä ei seuraa erkkikään ja jonka sävelkulku on vähintäänkin epämääräinen. Loistava biisi, loistava video, tuskainen karaokekokemus.

Jonkin verran häiritsee se, että mukana on englanninkielisiäkin viisuja. Ei sillä, etteivätkö Anna Abreun End of Love ja Rasmuksen Livin' in a World without You olisi ihan hyviä ja jopa laulettavia kappaleita, mutta kielimuuria ylitettäessä putoaa aina joku kyydistä.

So What!

Singstar SuomiPopin kanssa samaan aikaan ilmestyy myös englanninkielisempi Singstar Pop Edition. Käytännössä kyseessä on sama julkaisu eri musiikilla. Singstarin runkohan on jo vakiintunut, joten uusien pakettien kokoaminen on ilmeisesti hyvinkin suoraviivainen operaatio. Näissä kahdessa pop-kokoelmassa sekä alkuvideo että taustakuva ovat samat. Pop Editionin kappalevalikoima on vähintään yhtä vähän poppia kuin suomalaisessa vastinparissa.

Etenkin Queenin Bohemian Rhapsodyssa – joka sattumoisin on julkaistu myös Singstoressa ladattavana sisältönä – huomaa moniäänilaulamisen hankaluuden: Freddie Mercuryn osuuksia on vaikea tunnistaa muun orkesterin takaa, ja vaatimattoman mittaisen rock-eepoksen saattaa joutua vetäisemään läpi useaan otteeseen oppiakseen oikean melodian. Sama ongelma vaivaa myös Ultra Bran biisiä SuomiPopissa, joskin siinä poikien stemmaan on helpompi päästä mukaan. Olisi mukavaa, jos ykkös- tai kakkosäänen pystyisi korostamaan harjoittelua varten.

Anna soida

Sonyn harmonisoitua Singstar-sarjan yhdeksi rungoksi, ei sitä ole enää uudistettu uusien pelijulkaisujen myötä. Ihan ensimmäisen PS3-Singstarin ostaja saa päivitysten avulla käyttöönsä täsmälleen saman pelin kuin SuomiPopin tai Pop Editionin hankkija. Uudet levyt ovatkin oikeastaan biisipaketteja niille, jotka eivät syystä tai toisesta hanki lisäsisältöä verkosta.

Uusimmat Singstarit eivät siis ole yhtään sen parempia tai huonompia pelejä kuin puolentoista vuoden takainen ykkösversio. Jos nyky-pleikkarille on jo tullut hankittua jokin aiempi versio, pystyy tämän pelin hinta-laatusuhdetta arvioimaan vertaamalla hintalappua ja pelin takakannen biisiluetteloa. Uudet, langattomat mikrofonit voivat tietysti auttaa ostopäätöksen kanssa pähkäilevää.